Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 17.3.2025
Yhteisötilan perustaminen Martinlaaksoon
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n kohdan 7 mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta tehtäväalueellaan päättää toimipisteen perustamisesta tai lakkauttamisesta. Martinlaakso on Vantaan toiseksi suurin kaupunginosa heti Myyrmäen jälkeen ja sijaitsee samalla väkirikkaalla Myyrmäen suuralueella. Martinlaaksossa ei ole tällä hetkellä toimitilaa, jossa järjestöt, kuntalaiset tai kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimiala voisi järjestää toimintaa. Alueella on toiminut Vernissan väistötilana ns. West Side Vernissa osoitteessa Laajaniityntie 3. Tilan toimintaan on oltu tyytyväisiä ja erityisesti nuorille suunnatun toiminnan on toivottu jatkuvan. Järjestöjen ja kaupungin yhteiskäyttöön on tarpeen kehittää uudenlainen yhteisöllisempi toimintamalli, jossa kaupungin tilat olisivat moninaisen käyttäjäkunnan saavutettavissa ja jossa toimintaa olisi mahdollista suunnitella vapaammin yksittäisten käyttövuorojen sijaan. Marraskuussa 2024 päivitetyssä Vantaan kaupungin asukastilaohjelmassa linjattiin tavoitteeksi, että asukastiloista muodostuisi tulevaisuudessa yhteisökeskuksia, joissa toimintaa toteutetaan yhdessä paikallisten asukkaiden ja yhteisöjen kanssa. Tarve monipuolista toimintaa ja yhteisöllisyyttä tarjoaville tiloille nousi esiin myös asukastiloilla vuonna 2024 tehdyssä kyselyssä. Martinlaakson tilatarpeeseen vastaamiseksi ja yhteisöllisemmän toiminnan mahdollistamiseksi ehdotetaan perustettavaksi Martinlaaksoon uudenlainen yhteisötila, jota pilotoitaisiin 1.7.2025- 31.12.2027. Yhteisötilan toimintamalli rakennettaisiin yhteistyössä kaupungin ja alueen järjestöjen ja asukkaiden kesken. Käydyissä keskusteluissa järjestöt ovat tuoneet esiin tarpeen ja kiinnostuksen yhteisötilalle. Yhteisötilassa toteutettaisiin monipuolista alueen yhteisöjen hyvinvointia tukevaa toimintaa, jonka tavoitteena on torjua yksinäisyyttä ja segregaatiota. Yhteisötilassa toimintaa järjestettäisiin eri tahot yhteistyössä kaupungin kanssa sopimukselliseen kumppanuuteen perustuen. Kumppanuusmallissa haetaan tilalle toimijoita, jotka voisivat järjestää toimintaa useampana päivänä ja pidempikestoisesti. Sopimuksellisen kumppanuuden yksityiskohdat määriteltäisiin tarkemmin kevään 2025 aikana. Tila olisi sopimuksen tehneiden kumppaneiden lisäksi kaupungin ja muiden toimijoiden käytössä. Kaupungin omana toimintana tilassa järjestettäisiin mm. nuorille harrastustoimintaa, asukastilatoimintaa, yhteisöllisiä ruokailuja ja Kohtaamispaikka-toimintaa. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimialalla tilaa käyttäisivät esimerkiksi Aikuisopisto, Kuvataidekoulu, nuorisotyö ja kulttuuripalvelut. Martinlaaksossa Vernissan väistötilana toiminut ns. West Side Vernissa osoitteessa Laajaniityntie 3 toimisi hyvin yhteisötilan pilottina. Tilassa on kolme isoa ryhmätilaa, joihin on erilliset sisäänkäynnit. Tämä mahdollistaa kolmen toimijan samanaikaisen toiminnan. Tilassa on lisäksi takatilat, toimisto, pieni keittiö ja erilaisia varastotiloja. Tila on valmiiksi kalustettu, joten tilan käyttöönotto ei vaatisi merkittäviä investointeja kalustukseen. Kaupunki säilyisi tilan pääasiallisena hallinnoitsijana, ja tila tulisi osaksi nuoriso- ja yhteisöpalveluiden palveluverkkoa. Kaupungilla on vuokrasopimus Laajaniityntie 3:n tilasta 30.6.2025 asti. Tilan sisäinen vuokra on tällä hetkellä 6 909 euroa/kk eli 82 908 euroa/vuosi. Yhteisötilapilottia varten vuokrasopimusta jatkettaisiin 31.12.2027 asti. Loppuvuoden vuokrakulut saadaan katettua varoilla, jotka säästyvät Jumbon kirjaston avaamisen siirtyessä syksyltä 2025 kevääseen 2026. Vuosien 2026–2027 vuokrakuluihin kohdistettaisiin muualta säästyviä sisäisiä vuokramäärärahoja. Yhteisötilakonseptin toimivuutta arvioitaisiin ja Laajaniityntie 3:n tilan jatkokäytöstä päätettäisiin syksyllä 2027 ennen vuoden 2028 talousarvion käsittelyä.
Vs. nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan esitys
Päätetään a) perustaa Martinlaaksoon yhteisötila, jonka toimintamallia kehitetään yhdessä alueen järjestöjen ja asukkaiden kanssa ajalla 1.7.2025–31.12.2027, ja b) esittää kaupunkiympäristön toimialalle osoitteessa Laajaniityntie 3:ssa sijaitsevan toimitilan vuokraamista yhteisötilan käyttöön 31.12.2027 asti.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)