Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 11.2.2025

Taide- ja kulttuuritapahtumien vuoden 2024 avustusten käyttöselvitysten hyväksyminen

  • Diaarinumero: VD/1/02.03.01.03/2024

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden palvelualue - ote yhdistyksille

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan taide- ja kulttuuritapahtumien avustusta myönnetään ensisijaisesti tapahtumiin, hankkeisiin, produktioihin, näyttelyihin, projekteihin, kursseihin, leireihin ja retkiin. Avustusta myönnetään ainoastaan avustushakemuksessa kuvattuun avustettavaan toimintaan liittyviin kuluihin. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta myöntää hakemuksesta avustuksia yhteisöille ja ryhmille taide- ja kulttuuritapahtumien järjestämiseen Vantaalla. Avustuksesta tulee tehdä käyttöselvitys kaksi kuukautta tapahtuman ja /tai tilaisuuden päättymisestä. Mikäli avustuspäätös on tehty tapahtuman jälkeen, tilityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista. Mikäli tilitystä tai selvitystä ei tehdä määräaikaan mennessä, avustusta ei makseta. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta on kokouksessaan 22.1.2024 § 9 myöntänyt seuraavat taide- ja kulttuuritapahtumien avustukset: - Saarten tyttäret ry:lle 2 500 euroa Äänetär-loitsurunokonserttiin Vantaan taidemuseo Artsissa 19.11.2024 ja 20.11.2025 (Vantaa 50-vuotisjuhlavuoden lisämääräraha) - Vantaan Taiteilijaseura ry:lle 1 800 euroa Croquis-iltoihin Taiteilijatalo Gjutarsissa 24.10.-12.12.2024 Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta on kokouksessaan 15.4.2024 § 7 myöntänyt seuraavat taide- ja kulttuuritapahtumien avustukset: - Kulttuuriyhdistys VALVO! ry:lle 1 500 euroa Kahden kaksikielisen koko perheen konserttiin 19.5.2024 ja 1.12.2024 Vantaan maatalousmuseossa - MarjaVerkko ry:lle 2 000 euroa kuuteen elokuvanäytökseen Kaupunkikulttuurikeskus Mosaiikissa syksyllä 2024 - Vantaan reserviläisjärjestöjen ja maanpuolustusjärjestöjen yhteistyötoimikunta (YTT) 1500 euroa Itsenäisyyspäivän juhlaan 6.12.2024 Martinlaakson koululla

Vs. kulttuurijohtajan esitys

Päätetään hyväksyä seuraavien yhdistysten vuoden 2024 taide- ja kulttuuritapahtuma-avustuksen käyttöselvitykset: - Saarten tyttäret ry, 2 500 euroa (Vantaa 50-vuotisjuhlavuoden lisämääräraha) - Vantaan Taiteilijaseura ry, 1 800 euroa - Kulttuuriyhdistys VALVO! ry, 1 500 euroa - MarjaVerkko ry, 1357,19 euroa - Vantaan reserviläisjärjestöjen ja maanpuolustusjärjestöjen yhteistyötoimikunta (YTT), 1500 euroa

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)