Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 11.2.2025
Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusten myöntäminen vuodelle 2025
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut - ote hakijalle
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Paikallisen kansalaistoiminnan avustuksilla tuetaan asukkaiden, järjestöjen ja toimintaryhmien järjestämää toimintaa, joka edistää yhteisöllisyyttä ja osallisuutta paikallisesti tai alueellisesti. Avustuksella halutaan kannustaa luomaan uutta, yhteisöjä elävöittävää toimintaa eri puolilla kaupunkia. Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustuksella tuetaan asukastapahtumien ja kyläjuhlien toteutusta sekä innovatiivisia hankkeita, jotka edistävät yhteisöllisyyttä. Avustettavan toiminnan tulee olla kaikille avointa. Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusta voi hakea jatkuvasti. Hakemus tulee jättää viimeistään 21 vuorokautta ennen avustettavan toiminnan aloittamista ja 21 vuorokautta ennen sitä kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan kokousta, jossa hakemus halutaan käsiteltäväksi. Tukimesta oy hakee 2 030 euroa Mikä ihmeen neurokirjo? -luennon järjestämiseen 4.4.2025. Luennon tavoitteena on ehkäistä kiusaamista lisäämällä ymmärrystä erilaisista lapsista ja nuorista neurokirjolla. Kustannukset koostuvat esiintymispalkkiosta 1 600 euroa ja muista kuluista 655 euroa. Avustusta ei myönnetä, koska hakemus ei ole myöntämisperiaatteiden mukaista paikallista kansalaistoimintaa. Jokivarren omakotiyhdistys JOKO ry hakee 5 500 euroa Jokivarren koulun kevättapahtumaan 18.5.2025. Jokivarren koulun perinteinen kevättapahtuma on alueen yhdistyksien, harrasteryhmien, seurakunnan nuorisotoimen, koulun vanhempainyhdistyksen, luokkatoimikuntien sekä asukkaiden yhdessä järjestämä ulkoilmatapahtuma. Tapahtumassa harrasteryhmät ja seurakunta esittelevät toimintaansa. Avustusta haetaan esiintymispalkkioihin 5 500 euroa. Avustusta esitetään 3 000 euroa.
Vs. nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan esitys
Päätetään a) myöntää Jokivarren omakotiyhdistys JOKO ry:lle 3 000 euroa Jokivarren koulun kevättapahtumaan, b) olla myöntämättä avustusta Tukimesta Oy:lle, c) edellyttää, että avustusten saaja toimittaa avustuksen käytöstä tositteisiin perustuvan käyttöselvityksen viimeistään kahden kuukauden kuluessa tapahtumasta. Mikäli kohdeavustuspäätös on tehty tapahtuman jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksi saannista. Ellei selvitystä tehdä määräajassa, kohdeavustusta ei makseta tai jo maksettu ennakkoavustus peritään takaisin.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)