Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 11.2.2025
Paikallisen kansalaistoiminnan vuoden 2024 kohdeavustusten käyttöselvitysten hyväksyminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut - ote hakijalle
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä sekä myöntämiensä avustusten käytön valvonnasta talousarvion täytäntöönpanomääräysten mukaisesti. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Paikallisen kansalaistoiminnan avustuksilla tuetaan asukkaiden, järjestöjen ja toimintaryhmien järjestämää toimintaa, joka edistää yhteisöllisyyttä ja osallisuutta paikallisesti tai alueellisesti. Myönnetystä avustuksesta on annettava käyttöselvitys viimeistään kaksi kuukautta tapahtuman päättymisestä tai kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan määräämään ajankohtaan mennessä. Mikäli avustuspäätös on tehty tapahtuman jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista. Mikäli käyttöselvitystä ei palauteta määräaikaan mennessä, avustusta ei makseta tai jo maksettu ennakkoavustus voidaan periä takaisin. Avustus maksetaan tositteisiin perustuvaa käyttöselvitystä vastaan. Lions Club Vantaa Pähkinärinne r.y.:lle on myönnetty 1 700 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 17.9.2024 § 26 Pähkinärinteen Lammaslammella 29.11.2024 järjestetyn jouluvalotapahtuman kuluihin. Tapahtumaan osallistui 250 henkilöä. Tapahtuman hyväksytyt kokonaiskustannukset olivat 1 835,39 euroa ja tulot 593,21 euroa. Avustus 1 242,18 euroa on maksettu käyttöselvitystä vastaan. Joosua Missio ry:lle on myönnetty 4 000 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 11.11.2024 § 20 Kaiken kansan ja työttömien joulujuhlan järjestämiseen 20.12.2024 Korsossa. Tapahtuma toteutui suunnitelman mukaan, ja siellä jaettiin ilmainen jouluruokakassi sekä lämmin soppa-ateria 2 500 henkilölle. Avustus 4 000 euroa on maksettu käyttöselvitystä vastaan.
Vs. nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan esitys
Päätetään hyväksyä seuraavat paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustuksen käyttöselvitykset: - Lions Club Vantaa Pähkinärinne r.y., 1 242,18 euroa - Joosua Missio ry, 4 000 euroa
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)