Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 11.2.2025

Harrasteliikunnan kohdeavustuksen vuoden 2024 käyttöselvitysten hyväksyminen

  • Diaarinumero: VD/19/02.03.01.03/2024

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Liikunnan palvelualue - ote yhdistyksille

Asiakirjan teksti

Perustelut

V-MK/AA/HT Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä sekä myöntämiensä avustusten käytön valvonnasta talousarvion täytäntöönpanomääräysten mukaisesti. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Liikunnan avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan harrasteliikunnan kohdeavustusta myönnetään vantaalaisiin kohdistuvan harrasteliikuntatoiminnan järjestämiseen. Harrasteliikunnan kohdeavustus maksetaan toteutuneen toiminnan perusteella annettua käyttöselvitystä vastaan. Käyttöselvitys tulee tehdä sähköisessä asiointipalvelussa viimeistään yhden kuukauden kuluessa tuetun toiminnan päättymisestä. Mikäli harrasteliikunnan kohdeavustuspäätös on tehty toiminnan päättymisen jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista. Lautakunta hyväksyy käyttöselvityksen ja tuki maksetaan päätöksen saatua lainvoiman. Mikäli käyttöselvitystä ei tehdä määräajassa tai sitä ei hyväksytä, avustus ja myönnettyjen tilojen maksuttomuus raukeavat. Tässä tapauksessa maksuttomiksi määriteltyjen tilojen käyttövuoromaksut laskutetaan jälkikäteen hinnaston mukaisesti ja mahdollinen ennakko peritään takaisin. Harrasteliikunnan kohdeavustuksen myöntämisestä päätettiin kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan kokouksissa 22.1.2024 § 18, 20.8.2024 § 23, 17.9.2024 § 18, 8.10.2024 § 13, 11.11.2024 § 15, 3.12.2024 § 14.

Vs. liikuntajohtajan esitys

Päätetään a) hyväksyä vuoden 2024 harrasteliikunnan kohdeavustuksen käyttöselvitys:  Sahan-seura ry, maksuton tilankäyttö, nuorten ja nuorten miesten futsalkerho ryhmä 2, (myönnetty avustus maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura ry, 1 800 euroa ja maksuton tilankäyttö, poikien liikuntakerho, (myönnetty avustus 1 800 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura ry, 1 395 euroa ja maksuton tilankäyttö, palloilukerho, (myönnetty avustus 1 395 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura ry, 1 300 euroa ja maksuton tilankäyttö, poikien palloilukerho, (myönnetty avustus 1 300 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura ry, 900 euroa ja maksuton tilankäyttö, tyttöjen liikuntakerho, (myönnetty avustus 900 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura ry, 500 euroa ja maksuton tilankäyttö, lasten ja nuorten palloilukerho, (myönnetty avustus 500 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura ry, 375 euroa ja maksuton tilankäyttö, poikien 15-17 futsalkerho avoin, (myönnetty avustus 375 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura ry, 1 600 euroa ja maksuton tilankäyttö, avoin koripallokerho, (myönnetty avustus 1 600 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura ry, 525 euroa ja maksuton tilankäyttö, avoin palloilukerho, (myönnetty avustus 562,5 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura ry, maksuton tilankäyttö, avoin palloilukerho ryhmä 2, (myönnetty avustus maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura ry, maksuton tilankäyttö, aikuisten matalankynnyksen palloilukerho Myyrmäki, (myönnetty avustus maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura ry, 500 euroa ja maksuton tilankäyttö, aikuisten matalankynnyksen palloilukerho Länsimäki, (myönnetty avustus 500 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura ry, 250 euroa ja maksuton tilankäyttö, miesten ja nuorten miesten avoin monikulttuurinen liikuntakerho, ryhmä 1 lauantai, (myönnetty avustus 250 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura ry, 250 euroa ja maksuton tilankäyttö, miesten ja nuorten miesten avoin monikulttuurinen liikuntakerho, ryhmä 2 sunnuntai, (myönnetty avustus 250 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Seutulan Urheilijat -37 ry, maksuton tilankäyttö, Kuntotanssi, (myönnetty avustus maksuton tilankäyttö)  Seutulan Urheilijat -37 ry, maksuton tilankäyttö, Kahvakuula, (myönnetty avustus maksuton tilankäyttö)  Somfin yhteisö ry, 1 900 euroa ja maksuton tilankäyttö, Futsal Pähkinärinne, (myönnetty avustus 1 900 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Tikkurila-Seura ry, 375 euroa ja maksuton tilankäyttö, nuorten harrasteryhmä 6-9luokkalaiset tytöt, (myönnetty avustus 375 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Tikkurila-Seura ry, 595,8 euroa ja maksuton tilankäyttö, Koriskerho-tytöt 2018-2019, (myönnetty avustus 900 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Tikkurila-Seura ry, 2 100 euroa, Koulujen ja päiväkotien lajitutustuminen, (myönnetty avustus 2 100 euroa)  Tikkurilan Palloseura ry, 4 100 euroa ja maksuton tilankäyttö, TiPS harraste 9-12vuotiaat, (myönnetty avustus 4 100 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry, 2 100 euroa ja maksuton tilankäyttö, Helmi ulkoluistelukoulu, (myönnetty avustus 2 100 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Urhea-säätiö sr, 76 640,50 euroa ja maksuton tilankäyttö, Urhea-yläkouluharjoitukset, (myönnetty avustus 78 000 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaa liikkeelle ry, 800 euroa ja maksuton tilankäyttö, Pähkinä-alueen nuorten futsal, (myönnetty avustus 900 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaa liikkeelle ry, 700 euroa ja maksuton tilankäyttö, Kivistö alueen nuorten futsal ryhmä 1, (myönnetty avustus 750 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaa liikkeelle ry, maksuton tilankäyttö, Nuorten matalankynnyksen futsal kerho, ryhmä 2, (myönnetty avustus maksuton tilankäyttö)  Vantaa liikkeelle ry, 750 euroa ja maksuton tilankäyttö, Nuorten matalankynnyksen palloilukerho, (myönnetty avustus 800 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaa liikkeelle ry, 864 euroa ja maksuton tilankäyttö, Lasten liikuntakerho, (myönnetty avustus 864 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaa liikkeelle ry, maksuton tilankäyttö, Aikuisten monikuntoliikuntakerho, (myönnetty avustus maksuton tilankäyttö)  Vantaa liikkeelle ry, 400 euroa ja maksuton tilankäyttö, Länsimäen alueen avoin palloilukerho ryhmä 1, (myönnetty avustus 408 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaa liikkeelle ry, maksuton tilankäyttö, Länsimäen alueen avoin palloilukerho ryhmä 2, (myönnetty avustus maksuton tilankäyttö)  Vantaa liikkeelle ry, 375 euroa ja maksuton tilankäyttö, Myyrmäen alueen avoin liikuntakerho, (myönnetty avustus 375 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaa liikkeelle ry, maksuton tilankäyttö, Martsarin alueen nuorten futsal, (myönnetty avustus maksuton tilankäyttö) b) hylätä vuoden 2024 harrasteliikunnan kohdeavustuksen käyttöselvitys:  Päiväkummun Pesis ry, Junnupesis 6.11.-18.12.2024, käyttöselvitystä ei palautettu määräajassa, (myönnetty avustus 600 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaa liikkeelle ry, Hakunilan alueen tyttöjen avoin liikuntakerho, käyttöselvitystä ei palautettu määräajassa, (myönnetty avustus 1 248 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaa liikkeelle ry, Hakunilan nuorten futsal kerho, käyttöselvitystä ei palautettu määräajassa, (myönnetty avustus 500 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaa liikkeelle ry, Martinlaakson alueen avoin liikuntakerho, käyttöselvitystä ei palautettu määräajassa, (myönnetty avustus 375 euroa ja maksuton tilankäyttö)

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)