Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 20.1.2025
Taide- ja kulttuuritapahtumien vuoden 2024 avustusten käyttöselvitysten hyväksyminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden palvelualue - ote yhdistyksille
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan taide- ja kulttuuritapahtumien avustusta myönnetään ensisijaisesti tapahtumiin, hankkeisiin, produktioihin, näyttelyihin, projekteihin, kursseihin, leireihin ja retkiin. Avustusta myönnetään ainoastaan avustushakemuksessa kuvattuun avustettavaan toimintaan liittyviin kuluihin. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta myöntää hakemuksesta avustuksia yhteisöille ja ryhmille taide- ja kulttuuritapahtumien järjestämiseen Vantaalla. Avustuksesta tulee tehdä käyttöselvitys kaksi kuukautta tapahtuman ja /tai tilaisuuden päättymisestä. Mikäli avustuspäätös on tehty tapahtuman jälkeen, tilityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista. Mikäli tilitystä tai selvitystä ei tehdä määräaikaan mennessä, avustusta ei makseta. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta on kokouksessaan 22.1.2024 § 9 myöntänyt seuraavat taide- ja kulttuuritapahtumien avustukset: - BRQ Vantaa ry:lle 8000 euroa Juhlavuoden konserttisarjaan 21.3.-28.11.2024 (Vantaa 50vuotisjuhlavuoden lisämääräraha) - Kaamospelit-yhdistys ry:lle 5000 euroa Kaamospelit-Vantaan kansanmusiikkiviikkoon 9.-17.11.2024 -Toni Leppänen & Iiris Tuononen työryhmälle 1000 euroa Uneton Vantaalla -valokuvanäyttelyyn Tikkurilan kirjastossa 9.-27.12.2024 (Vantaa 50-vuotisjuhlavuoden lisämääräraha) - Tikkurilan Teatteri ry:lle 6000 euroa Rajatorppa-produktion tuotantokuluihin ja esityksiin 26.11.2024 Koivukylän ja Korson asukastilassa (50-vuotisjuhlavuoden lisämääräraha) Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta on kokouksessaan 15.4.2024 § 7 myöntänyt seuraavat taide- ja kulttuuritapahtumien avustukset: -Kantola ja Dunder-Berg työryhmälle 1500 euroa Hetkiä - Moments, monitaiteellinen esiintymistyöpajakiertueeseen (22.10.2024 Vantaan kaupunginmuseossa, 3.12. Mosaiikin kirjastossa, 11.12. Lumosalissa ja 11.12. työpaja yhteistyössä Lumon lukion kanssa) - Leina -yhtyeelle 800 euroa Tähtitarha-joulukonserttiin Tikkurilan kirkossa 7.12.2024 - Uudenmaan Suzuki-Instituutti ry:lle 800 euroa Tulikärpänen musiikkikertomukseen Lumosalissa 19.11.2024 Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta on kokouksessaan 17.9.2024 § 12 myöntänyt seuraavan taide- ja kulttuuritapahtumien avustuksen: -Viihdekuoro Variantti ry:lle 850 euroa Joulukonsertteihin vantaalaisissa palvelutaloissa 2.12., 15.12. ja 16.12.2024
Kulttuurijohtajan esitys
Päätetään hyväksyä seuraavien yhdistysten vuoden 2024 taide- ja kulttuuritapahtuma-avustuksen käyttöselvitykset: - BRQ Vantaa ry, 8 000 € (Vantaa 50-vuotisjuhlavuoden lisämääräraha) - Kaamospelit-yhdistys ry, 5 000 € - Toni Leppänen & Iiris Tuononen työryhmälle, 1 000 € (Vantaa 50-vuotisjuhlavuoden lisämääräraha) - Tikkurilan Teatteri ry, 6 000 € (50-vuotisjuhlavuoden lisämääräraha) - Kantola ja Dunder-Berg työryhmälle, 1 500 € - Leina lauluyhtyeelle, 800 € - Uudenmaan Suzuki-Instituutti ry, 800 € - Viihdekuoro Variantti ry, 850 €
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)