Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 20.1.2025

Virkasuhteisten lehtorien vakanssien (900925-900930) perustaminen 1.2.2025 alkaen

  • Diaarinumero: VD/65/01.01.00.00/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Toimialojen HR-palvelut

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kuntalain 11 luvun 88 §:n 1 momentin mukaan viran perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää valtuusto tai hallintosäännössä määrätty kunnan muu toimielin. Kuntalain 11 luvun 88 §:n 2 momentin mukaan, kun virka, jossa ei käytetä julkista valtaa, tulee avoimeksi, se lakkautetaan. Voimassa olevan hallintosäännön 13 luvun 3 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen täyttäväksi kuuluvien sekä kaupunkistrategian ja johdon toimialan muiden virkojen perustamisesta. Asianomainen lautakunta ja liikelaitoksen johtokunta päättää muiden tehtäväalueensa virkojen perustamisesta. Perustelut: Tarve Aikuisopistossa järjestettävälle aikuisten perusopetukselle on jatkuvasti kasvanut ja toiminta on vakiintunutta. Vakiintumisen myötä on tarkoituksenmukaista perustaa lehtorien virat, joilla mahdollistetaan toiminnan järjestäminen parhaalla mahdollisella tavalla.

Elinikäisen oppimisen palvelualuejohtajan esitys

Päätetään 1.2.2025 alkaen a) Perustaa seuraavat virkasuhteiset lehtorien vakanssit: - 900925 lehtori (MA) - 900926 lehtori (EN) - 900927 lehtori (S2) - 900928 lehtori (S2) - 900929 lehtori (S2) - 900930 lehtori (Opinto-ohjaus) b) Kelpoisuusvaatimukseksi vahvistetaan Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksen mukainen kelpoisuus.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)