Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 20.1.2025

Harrasteliikunnan kohdeavustusten vuoden 2024 käyttöselvitysten hyväksyminen / V-MK

  • Diaarinumero: VD/19/02.03.01.03/2024

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Liikunnan palvelualue - ote yhdistyksille

Asiakirjan teksti

Perustelut

V-MK/AA/HT Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä sekä myöntämiensä avustusten käytön valvonnasta talousarvion täytäntöönpanomääräysten mukaisesti. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Liikunnan avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan harrasteliikunnan kohdeavustusta myönnetään vantaalaisiin kohdistuvan harrasteliikuntatoiminnan järjestämiseen. Harrasteliikunnan kohdeavustus maksetaan toteutuneen toiminnan perusteella annettua käyttöselvitystä vastaan. Käyttöselvitys tulee tehdä sähköisessä asiointipalvelussa viimeistään yhden kuukauden kuluessa tuetun toiminnan päättymisestä. Mikäli harrasteliikunnan kohdeavustuspäätös on tehty toiminnan päättymisen jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista. Lautakunta hyväksyy käyttöselvityksen ja tuki maksetaan päätöksen saatua lainvoiman. Mikäli käyttöselvitystä ei tehdä määräajassa tai sitä ei hyväksytä, avustus ja myönnettyjen tilojen maksuttomuus raukeavat. Tässä tapauksessa maksuttomiksi määriteltyjen tilojen käyttövuoromaksut laskutetaan jälkikäteen hinnaston mukaisesti ja mahdollinen ennakko peritään takaisin. Harrasteliikunnan kohdeavustuksen myöntämisestä päätettiin kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan kokouksissa 22.1.2024 § 18, 18.3.2024 § 12, 15.4.2024 § 13, 10.6.2024 § 16, 20.8.2024 § 23, 17.9.2024 § 18 ja 8.10.2024 § 13.

Liikuntajohtajan esitys

Päätetään hyväksyä seuraavien yhdistysten vuoden 2024 harrasteliikunnan kohdeavustuksen käyttöselvitykset:  IF-Helsinge Atlas r.f., 1 500 euroa, Vantaan 50-vuotisjuhlan käsipallotapahtuma 7.12.2024, (myönnetty avustus 1 500 euroa ja maksuton tilankäyttö, Vantaa 50-rahasta)  Itä-Hakkilan Eläkkeensaajat ry, 187,5 euroa, seniori-ikäisten tuolijumppa, (myönnetty avustus 187,5 euroa)  Korson Kaiku ry, 950 euroa, Salibandykerho, (myönnetty avustus 950 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Korson Kaiku ry, 450 euroa, Perhesäbä, (myönnetty avustus 475 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Korson Palloseura ry, 550 euroa, Koulufutis ja liikuntakerho Kulomäen koulu, (myönnetty avustus 750 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Korson Palloseura ry, 550 euroa, Koulufutis ja liikuntakerho Kulomäki 2.–3.-luokkalaisille, (myönnetty avustus 750 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Korson Palloseura ry, 550 euroa, Koulufutis ja liikuntakerho Vierumäki 1.-luokkalaisille, (myönnetty avustus 750 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Korson Palloseura ry, 550 euroa, Koulufutis ja liikuntakerho Vierumäki 2.–3.-luokkalaisille, (myönnetty avustus 750 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 400 euroa, Länsi-nuoret, (myönnetty avustus 400 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 400 euroa, Länsi-lapset, (myönnetty avustus 400 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 400 euroa, Lasten koripallo V1-V2, (myönnetty avustus 425 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 750 euroa, Mikki-lapset, (myönnetty avustus 750 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 650 euroa, Futsal Haku-nuoret, (myönnetty avustus 650 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 637,5 euroa, tyttöjen ja naisten kuntosali, (myönnetty avustus 850 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 650 euroa, lasten liikunta Mikkolan koulu, (myönnetty avustus 650 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 400 euroa, Perheliikunta Rajakylä, (myönnetty avustus 400 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 450 euroa, Perheliikunta 3 ja 4 Sotunki, (myönnetty avustus 450 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 900 euroa, nuorten, poikien ja iskä: varjo-hiekka poika/isä, (myönnetty avustus 900 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 250 euroa, Varja poika ja isä, (myönnetty avustus 250 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 650 euroa, nuorten futsal, Mikkolan koulu, (myönnetty avustus 650 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 225 euroa, Futsal Haku-nuoret (pe) Lehtikuusen koulu, (myönnetty avustus 225 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 700 euroa, Havu-nuoret futsal, (myönnetty avustus 700 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 225 euroa, Haku-nuoret, koripallo pe, (myönnetty avustus 425 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 225 euroa, Haku-nuoret futsal la, (myönnetty avustus 225 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 225 euroa, Haku-nuoret koripallo la, (myönnetty avustus 225 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 225 euroa, perheliikunta 1, (myönnetty avustus 225 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 225 euroa, lasten liikunta, (myönnetty avustus 325 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 296 euroa, perheliikunta 2, (myönnetty avustus 296 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Onkod Nuoriso ry, 955 euroa, ulkoliikunta ryhmä 2, (myönnetty avustus 1275 euroa)  Onkod Nuoriso ry, 827,5 euroa, ulkoliikunta ryhmä 3, (myönnetty avustus 1237,5 euroa)  Onkod Nuoriso ry, 840 euroa, ulkoliikunta ryhmä 4, (myönnetty avustus 1237,5 euroa)  Onkod Nuoriso ry, 600 euroa, sisäliikunta Aurinkokiven koulu, (myönnetty avustus 600 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Onkod Nuoriso ry, 600 euroa, sisäliikunta Rajatorpan koulu, (myönnetty avustus 800 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Onkod Nuoriso ry, 525 euroa, sisäliikunta Sanomalan toimipiste (la), (myönnetty avustus 600 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Onkod Nuoriso ry, 487,5 euroa, sisäliikunta Sanomalan toimipiste (su), (myönnetty avustus 562,5 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Seutulan Urheilijat ry, 300 euroa, Lasten urheilukoulu 2-3v., (myönnetty avustus 300 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Seutulan Urheilijat ry, 397,36 euroa, Lasten urheilukoulu 4-5v., (myönnetty avustus 600 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Somfin yhteisö ry, 3 200 euroa, Kilterin koulun futsal-ryhmä, (myönnetty avustus 3 200 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Somfin yhteisö ry, 950 euroa, futsal-ryhmä Lehtikuusen koulu, (myönnetty avustus 950 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Somfin yhteisö ry, 1 425 euroa, Länsimäen koulu liikuntaa, (myönnetty avustus 1 425 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Sporttia kaikille ry, 152 000 euroa, Vantaan monilajitoimintakerhot 2024, (myönnetty avustus 152 000 euroa)  Tikkurilan Kajastus ry, maksuton tilankäyttö, Lasten painonnostokoulu, (myönnetty avustus maksuton tilankäyttö)  Vantaan Lastenliitto ry, 525 euroa, Tanssi- ja leikkiliikunta 3-4v. Hakunilassa, (myönnetty avustus 525 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Lastenliitto ry, 525 euroa, Tanssi- ja leikkiliikunta 5-6v. Hakunilassa, (myönnetty avustus 525 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Lastenliitto ry, 525 euroa, Tanssi- ja leikkiliikunta 3-4v. Hiekkaharjussa, (myönnetty avustus 525 euroa)  Vantaan Lastenliitto ry, 525 euroa, Tanssi- ja leikkiliikunta 5-6v. Hiekkaharjussa, (myönnetty avustus 525 euroa)  Vantaan Lastenliitto ry, 525 euroa, Tanssi- ja leikkiliikunta 3-4v. Kaivokselassa, (myönnetty avustus 525 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Lastenliitto ry, 525 euroa, Tanssi- ja leikkiliikunta 5-6v. Kaivokselassa, (myönnetty avustus 525 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Lastenliitto ry, 525 euroa, Tanssi- ja leikkiliikunta 3-4v. Keimolassa, (myönnetty avustus 525 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Lastenliitto ry, 525 euroa, Tanssi- ja leikkiliikunta 5-6v. Keimolassa, (myönnetty avustus 525 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Lastenliitto ry, 525 euroa, Tanssi- ja leikkiliikunta 3-4v. Päiväkummussa, (myönnetty avustus 525 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Lastenliitto ry, 525 euroa, Tanssi- ja leikkiliikunta 5-6v. Päiväkummussa, (myönnetty avustus 525 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Lastenliitto ry, 525 euroa, Tanssi- ja leikkiliikunta 3-4v. Tikkurilassa, (myönnetty avustus 525 euroa)  Vantaan Lastenliitto ry, 525 euroa, Tanssi- ja leikkiliikunta 5-6v. Tikkurilassa, (myönnetty avustus 525 euroa)  Vantaan Lastenliitto ry, 487,5 euroa, Tanssi- ja leikkiliikunta 3-4v. Nikinmäessä ryhmä 1, (myönnetty avustus 525 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Lastenliitto ry, 487,5 euroa, Tanssi- ja leikkiliikunta 3-4v. Nikinmäessä ryhmä 2, (myönnetty avustus 525 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Lastenliitto ry, 487,5 euroa, Tanssi- ja leikkiliikunta 5-6v. Nikinmäessä, (myönnetty avustus 525 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Lastenliitto ry, 487,5 euroa, Tanssikerho 7-9v. Nikinmäessä, (myönnetty avustus 525 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Lastenliitto ry, 525 euroa, Tanssikerho 7-9v. Päiväkummussa, (myönnetty avustus 525 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Lastenliitto ry, 525 euroa, Tanssikerho 7-9v. Keimolassa, (myönnetty avustus 525 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Lastenliitto ry, 525 euroa, Tanssikerho 7-9v. Kaivokselassa, (myönnetty avustus 525 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Lastenliitto ry, 525 euroa, Tanssikerho 7-9v. Tikkurilassa, (myönnetty avustus 525 euroa)  Vantaan Lastenliitto ry, 262,5 euroa, Tanssikerho 10-13v. Tikkurilassa, (myönnetty avustus 262,5 euroa)  Vantaan Lastenliitto ry, 525 euroa, Tanssikerho 7-9v. Hakunilassa, (myönnetty avustus 525 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, 800 euroa, Koivukylän pojat 16-17v., (myönnetty avustus 800 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, 700 euroa, Länsimäen pojat 16-17v., (myönnetty avustus 700 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, 600 euroa, Rajakylän pojat la ryhmä 1, (myönnetty avustus 600 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, 600 euroa, Rajakylän pojat pe ryhmä 1, (myönnetty avustus 600 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, 600 euroa, Rekolanmäen pojat pe ryhmä 1, (myönnetty avustus 600 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, 487,5 euroa, Hakunila 15-16v., (myönnetty avustus 487,5 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, 650 euroa, Hakunila 17-18v., (myönnetty avustus 650 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, 637,5 euroa, Rajakylän tytöt, ryhmä 1, (myönnetty avustus 637,5 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Shoto Budo ry, maksuton tilankäyttö, lasten ryhmä, (myönnetty avustus maksuton tilankäyttö)  Vantaan Shoto Budo ry, maksuton tilankäyttö, aikuisten ryhmä, (myönnetty avustus maksuton tilankäyttö)

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)