Kaupunginvaltuusto · 19.10.2026
Asemakaavamuutos 002634, 22 Keimola / Keimolan Ruutulippu
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Kaupunginvaltuusto 19.10.2026
Asiakirjan teksti
Perustelut
Asemakaavamuutoksella Keimolanmäen korttelin 22009 käyttötarkoitus muutetaan asuinkerrostalojen korttelialueesta (AK) yleisten rakennusten korttelialueeksi (Y). Ruutulipunpuiston (VP) rajoja ei muuteta ja Ajolenkin puoleiseen osaan korttelin 22009 pohjoispuolella osoitetaan ajo/ur -merkintä. Yleisten rakennusten korttelialueen rakennusoikeudeksi osoitetaan 2800 kerrosalaneliömetriä (tonttitehokkuus e=0,67) ja suurimmaksi sallituksi kerrosluvuksi 3. Asemakaavan muutos koskee korttelia 22009 ja osaa Ruutulipunpuistosta (VP), kaupunginosassa 22 Keimola. Muutos koskee kumoutuvassa asemakaavassa korttelia 22009 ja osaa Ruutulipunpuistosta (VP). Alue sijaitsee Keimolan kaupunginosassa Keimolanmäessä Ajolenkin ja Lincolninaukion risteyksessä, osoitteessa Ajolenkki 3–5. Alue rajautuu lännessä Ruutulipunpuistoon, pohjoisessa Ruutulipunpuistoon ja kortteliin 22010. Idässä ja etelässä alue rajautuu Ajolenkin katualueeseen. Hakija Kaavamuutoksen hakijana on Vantaan kaupunki. Maanomistus Alue on Vantaan kaupungin omistuksessa. Valmistelu Kaava on tehty kaupungin työnä. Kaavaan liitetyt hakemukset Kaavanumerolle 002634 on yhdistetty 25.8.2025 saapunut kaavamuutoshakemus. Yleiskaava Vantaan yleiskaavassa 2020 suunnittelualue on osoitettu asuinalueeksi (A), joka varataan monipuoliseen asumiseen. Yleiskaavamääräyksen mukaan alueelle saa sijoittaa asuinympäristöön sopivia palveluita ja asemakaavoituksen yhteydessä tulee varmistaa palveluverkon riittävyys. Asemakaava Kaava-alue sijaitsee keskeisellä sijainnilla Keimolanmäen asuinalueella. Alue on voimassa olevassa asemakaavassa asuinkerrostalojen korttelialuetta (AK), alueen rakennusoikeus on 3400 kerrosalaneliömetriä ja suurin sallittu kerrosluku on 4. Alue on esirakennettu, mutta alueelle ei ole rakentunut rakennuksia. Tarve päiväkodin kaavoittamiselle aiheutuu alueen lapsimäärän kasvusta. Suunnittelualueen pohjoispuolella Varikkokaarteen varressa on lähipalvelurakennusten tontti korttelissa 22005, jolle päiväkotia on alueella alun perin suunniteltu. Tätä tonttia ei voida toistaiseksi ottaa päiväkotikäyttöön, koska sen pihamelun ohjearvot eivät mahdollista päiväkotitoimintaa ennen Keimolanmäentien varrelle sijoittuvien asuinrakennusten rakentamista. Kortteli 22009 on katsottu sopivaksi päiväkotikäyttöön sen sijainnin tarjotessa mm. synergiaetuja viereisen kaupungin koulutontin toimintojen ja pysäköintijärjestelyjen suhteen. Asemakaavan muutoksella asuinkerrostalojen korttelialue (AK) muuttuu yleisten rakennusten korttelialueeksi. Yleisten rakennusten korttelialueen rakennusoikeudeksi osoitetaan 2800 kerrosalaneliömetriä ja suurimmaksi sallituksi kerrosluvuksi 3. Rakentaminen tulee osoittaa kiinni Ajolenkin katualueen rajaan. Rakentamisen tulee olla värikästä ja rakennusten tulee ilmentää lapsille sopivaa pienipiirteistä mittakaavaa katosten, kuistien tai muiden pienimittakaavaisten rakennusosien avulla. Päiväkodin leikkipiha tulee aidata kaupunkikuvallisesti korkeatasoisella aidalla. Korttelialueen puiston puoleiselta rajalta tulee toteuttaa kulkuyhteys Ruutulipunpuistoon. Kortteliin 22009 tulee osoittaa yksi liikuntaesteisten pysäköintipaikka. Kortteliin ei saa osoittaa muita autopysäköintipaikkoja. Tarvittaessa päiväkodin pysäköintipaikkoja voidaan toteutussuunnittelun yhteydessä osoittaa Ajolenkin katualueelle ja Keimolanmäen koulun korttelin 22013 alueelle. Kortteliin 22009 tulee osoittaa yksi polkupyöräpaikka jokaista 85 kerrosalaneliömetriä kohden. Kaikki polkupyöräpaikat tulee olla runkolukittavia ja vähintään 30% paikoista tulee sijoittaa katettuun tilaan. Kaava-alueeseen sisältyvä Ruutulipunpuiston (VP) osa säilyy rajoiltaan muuttumattomana. Ruutulipunpuiston Ajolenkin puoleiseen reunaan osoitetaan ajo/ur merkintä, joka mahdollistaa puistoalueen osan käytön päiväkodin huoltoajoneuvon kääntymiseen. Ratkaisulla saadaan maksimoitua päiväkodin leikkipihan koko. Asemakaavamuutoksella edistetään kaupungin strategisia linjauksia muun muassa mahdollistamalla päiväkodin rakentaminen, jolloin lapsille voidaan antaa vahvat eväät elämään, kun alueelle tarjotaan hyvät ja turvalliset ympäristöt kasvamiseen ja oppimiseen. Investoimalla Keimolanmäkeen rakennettavaan päiväkotiin Vantaan kaupunki parantaa Keimolanmäen palvelutarjontaa, joka osaltaan ehkäisee alueellista eriytymistä. Osallistuminen ja vuorovaikutus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on tehty 4.9.2025. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on päivitetty 11.12.2025, jolloin asemakaavamuutoksen aluerajaukseen otettiin mukaan osa Ruutulipunpuistosta. Kaavan vireille tulosta on ilmoitettu Vantaan Sanomissa ja osallisille on varattu mahdollisuus lausua mielipiteensä asiasta. Mielipiteitä saatiin kolme kappaletta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa esiteltiin 13.9.2025 Kivistön kyläjuhlilla. Kaupungin maa- ja asuntopoliittiset linjaukset Kaava noudattaa kaupungin maapoliittisia linjauksia (KV 18.6.2018 § 9, päivitetty KV 10.10.2022 § 7). Kaava kohdistuu kokonaan Vantaan kaupungin omistamalle maalle. Kaava ei tuota uutta asuntokerrosalaa, työpaikkatontteja tai pientalojen rakennuspaikkoja (0 kpl). Sopimus Asemakaavaan ei liity maankäyttösopimusta.
Kaupunkiympäristön toimialan vs. apulaiskaupunginjohtajan esitys
Päätetään esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi 10.3.2026 päivätty asemakaavamuutosehdotus 002634, 22 Keimola / Keimolan Ruutulippu.
Kaupunginhallituksen esitys
Päätetään hyväksyä 10.3.2026 päivätty asemakaavamuutosehdotus 002634, 22 Keimola / Keimolan Ruutulippu.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunkiympäristölautakunta 10.3.2026 § 9
Kaupunkisuunnittelujohtajan esitys: Päätetään a) asettaa nähtäville 30 päiväksi MRA 27 §:n mukaisesti 10.3.2026 päivätty asemakaavaehdotus 002634, 22 Keimola / Keimolan Ruutulippu b) oikeuttaa asemakaavoitus pyytämään tarvittavat lausunnot. Päätös: Hyväksyttiin esitys. Nähtävilläolo Asemakaavaehdotus on ollut MRA 27 §:n mukaan nähtävillä 25.3.-24.4.2026. Kaavalausunnot Kaupunkiympäristölautakunta päätti 10.3.2026 oikeuttaa asemakaavoituksen pyytämään tarvittavat lausunnot. Lausuntoja pyydettiin 15 kappaletta ja saatiin 7 kappaletta. Lausunnon jättivät Fingrid Oyj (2kpl), Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY), Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL), Lupa- ja valvontavirasto (LVV), Suomen luonnonsuojeluliiton Vantaan yhdistys ry sekä Vantaan Energia Oy ja Vantaan Energia Sähköverkot Oy. Lupa- ja valvontaviraston lausunnon johdosta asemakaavaselostuksen perus- ja tunnistetiedot kohtaan tehtiin korjaus koskien muutettavan asemakaavan kerroslukua ja asemakaavaehdotuksen rakennusoikeutta. Tehdyt tarkistukset Asemakaavaratkaisuun ei ole tehty muutoksia. Asemakaavaselostuksen kohtaa perus- ja tunnistetiedot on korjattu Lupa- ja valvontaviraston lausunnon pohjalta.
Kaupunkiympäristölautakunta 15.9.2026 § 17
Kaupunkisuunnittelujohtajan esitys: Päätetään a) antaa liitteen mukaiset vastineet lausuntoihin ja tehdä esitetyt tarkistukset, b) esittää kaupunginhallitukselle, että saatetaan kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi 10.3.2026 päivätty asemakaavamuutosehdotus 002634, 22 Keimola / Keimolan Ruutulippu. Päätös: Hyväksyttiin esitys.
Liitteet
- 002634 selostus, asemakaavamuutos 10.3.2026, tarkistettu 15.9.2026, Keimolan Ruutulippu
- 002634 Lausunnot ja vastineet 15.9.2026, Keimolan Ruutulippu
- Asiaan liittyvä muu aineisto
- 002634 asemakaavamuutosehdotus 10.3.2026, Keimolan Ruutulippu_allek
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)