Kaupunginvaltuusto · 21.9.2026
Antero Eerolan ja 5 muun valtuutetun aloite konsulttiselvityksistä luopuminen kaupungin säästötoimissa
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätettiin ottaa asian käsiteltäväksi ja lähettää valtuustoaloite toimivaltaiselle viranhaltijalle vastattavaksi.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Antero Eerola sekä 5 muuta valtuutettua jättivät seuraavan valtuuston työjärjestyksen mukaisen valtuustoaloitteen: ”Vantaan kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 10.8. käynnistää yhteistoimintaneuvottelut, joiden tavoitteeksi asetettiin enintään 200 työntekijät irtisanominen. Lisäksi enintään 700 työntekijän toimenkuvaan on tarkoitus tehdä muita muutoksia. Työntekijöiden vähentämiseksi kaupungin virkamiesjohto on tilannut yhteensä kolme erillistä selvitystä, ulkopuolisilta yksityisiltä konsulttiyhtiöiltä. Kesäkuun 9. päivä 2026 kaupungininsinööri Jarno Köykkä teki viranhaltijapäätöksen (https://paatokset.vantaa.fi/ktwebscr/fileshow?doctype=7&docid=3405539) 54 900 euron arvoisesta tuotantotapa- ja tuottavuustarkastelusta toimialan kunnossapidossa. Kesäkuun 10. päivä kiinteistöjohtaja Pekka Wallenius puolestaan teki (https://paatokset.vantaa.fi/ktwebscr/fileshow?doctype=7&docid=3405541) 58 500 euron arvoisen päätöksen tuotantotapa- ja tuottavuustarkastelusta kiinteistöt ja tilat – palvelualueelle. Selvitykset tilattiin Valor Partners – nimiseltä yhtiöltä, joka sanoo olevansa ”liikkeenjohdon konsultointiin ja investointipankkitoimintaan erikoistunut yritys”. Tämä kuulostaa vieraalle kuntakentällä. Edelleen kaupungin viestintäjohtaja Mari Kalmari päätti 4. kesäkuuta konsulttiyhtiö Deloittelta noin 29 000 euron arvoisen selvityksen tukipalveluiden järjestelyistä. Kaupungilta saatujen tietojen mukaan tämä oli talousohjelman mukainen toimenpide, johon kuuluvat muun muassa palveluiden tuottavuus- ja tuotantotapa-analyysit. Kaupunginvaltuusto kuitenkin hyväksy talousohjelman vasta kokouksessaan 24. päivä elokuuta. Herääkin vakava kysymys, onko kaupungin virkajohto lähtenyt toteuttamaan talousohjelman toimenpiteitä jo ennen kuin sitä oli edes hyväksytty. Tuotantotapa-analyysit ovat sinällään tärkeitä ja tervetulleita. Esimerkiksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on kuitenkin kyennyt tekemään niitä virkatyönä. Nyt tilattujen, kaupungin työntekijöiden vähentämistä selvittävien konsulttitöiden yhteishinta on ollut 150 000 euroa. Se vastaa ainakin kahden tai kolmen kaupungin työntekijän vuosipalkkaa. Miten on mahdollista, että kaupungilla on varaa kalliisiin konsulttiselvityksiin samalla, kun sillä ei ole varaa pitää kaikkia työntekijöitään? Tätä kaupungin johto ei ole onnistunut perustelemaan. Edellä olevan perusteella, me allekirjoittaneet valtuutetut teemme seuraavan valtuustoaloitteen: * Kaupunki vähentää selvästi ja systemaattisesta ulkopuolisten konsulttiselvitysten tilaamista, myös taloudellisista syistä. Erityisesti säästöihin ja kaupungin työntekijöiden vähentämiseen liittyvät selvitykset lopetetaan kokonaan.”
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)