Kaupunginvaltuusto · 21.9.2026

Lauri Kairan ja 33 muun valtuutetun aloite Rajatorpan Sahapuiston päihdeongelmaisten asumisyksikön (Sahatie 1) aiheuttamien häiriöiden vähentäminen

  • Diaarinumero: VD/6568/00.02.00.03/2026

Päätös

Päätettiin ottaa asian käsiteltäväksi ja lähettää valtuustoaloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Lauri Kaira sekä 33 muuta valtuutettua jättivät seuraavan valtuuston työjärjestyksen mukaisen valtuustoaloitteen: ”Rajatorpassa (Sahatie 1) sijaitsee Sininauha Oy:n Sahapuiston asumisyksikkö, joka on tarkoitettu päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiville asunnottomille. Lähialueiden asukkailta on tullut yhteydenottoja alueella koetusta turvattomuudesta, häiriöistä ja päihteiden käytöstä. Asukkaat ovat kertoneet henkilökohtaisen turvallisuuden tunteen heikentyneen. Tilanteesta ei ole käytettävissä yhteistä viranomaistietoon perustuvaa tilannekuvaa. Kaupungin tulee yhteistyössä hyvinvointialueen, poliisin ja palveluntuottajan kanssa selvittää Rajatorpan ja sen lähialueiden turvallisuustilanne sekä ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin. Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Vantaan kaupunki: 1. Selvittää yhteistyössä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen, Itä-Uudenmaan poliisin, Sininauhasäätiön sekä asukasyhdistysten kanssa häiriöiden, rikosten sekä turvallisuustilanteen kehityksen Rajatorpan tien varrella sijaitsevan Sahapuiston palveluyksikön lähialueilla (mm. häiriöilmoitusten, ilkivallan, rikosten ja 112-ilmoitusten määrän kehitys ja vertailu muihin alueisiin) 2. Muodostaa ajantasaisen tilannekuvan alueen turvallisuustilanteesta ja sen kehityksestä 3. Arvioi yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa, ovatko Sahapuiston nykyiset haittoja ehkäisevät toimenpiteet riittäviä ja vaikuttavia ympäröivän asuinalueen näkökulmasta ja millä tavalla tilannetta voidaan parantaa 4. Laatii tältä pohjalta toimenpideohjelman häiriöiden vähentämiseksi ja seurannan sen toteutuksesta Tavoitteena tulee olla ongelmakäyttäytymisen ja häiriöiden vähentäminen sekä asukkaiden turvallisuuden tunteen vahvistaminen. Samalla kun asunnottomat tarvitsevat toimivia asuinpalveluita, tulee turvata niiden lähellä asuville häiriötön ja turvallinen asuinympäristö.”

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)