Kaupunginvaltuusto · 21.9.2026

Topi Liutun ja 29 muun valtuutetun aloite Vantaa sujuvan liikenteen suunnannäyttäjäksi: laaditaan kaupunkiin autoilun edistämisen ohjelma

  • Diaarinumero: VD/6564/00.02.00.03/2026

Päätös

Päätettiin ottaa asia käsiteltäväksi ja lähettää valtuustoaloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Topi Liutu sekä 29 muuta valtuutettua jättivät seuraavan valtuuston työjärjestyksen mukaisen valtuustoaloitteen: ”Suurin osa vantaalaisista käyttää henkilöautoa liikkumiseen. Kaupungin suunnittelussa on aika ottaa vahvemmin huomioon enemmistön tarpeet. Liikenteen sähköistyessä hurjaa vauhtia ovat argumentit yksityisautoilun haitoista vahvasti liioiteltuja. Täyssähköautojen osuus kaikista uusien autojen ensirekisteröinneistä oli Suomessa vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla 48,3 prosenttia. Tällä vauhdilla yksityisautoilun päästöt tulevat jatkamaan laskuaan radikaalisti. Myöhemmin tulevaisuudessa itse ajavien eli autonomisten autojen yleistyessä tulevat ne tekemään yksityisautoilusta tehokkuudessaan ylivertaisen liikkumismuodon. Toimiva kaupunki tarvitsee toimivan tieverkoston, joka on kuin kaupungin verisuonet. Sujuva tieverkko edistää elinvoimaa, huoltovarmuutta ja jopa ehkäisee liikenneraivoa. Mitä vähemmän aikaa ihmiset käyttävät aikaa työmatkaansa, sitä enemmän heillä on vapaa-aikaa ja täten myös enemmän aikaa tukea kansantalouden rattaiden pyörimistä. Kaupunki voi edistää keskustojen elinvoimaa parantamalla niiden saavutettavuutta. Yritysten etu on hyvin suunnitellut pysäköintimahdollisuudet asiakkaille. Vantaan olisi myös hyvä linjata jo nyt kielteinen kanta kaavailtuihin pääkaupunkiseudun ruuhka- ja tienkäyttömaksuihin. Kyseiset maksut kohdistuvat pääasiassa työssäkäyviin ihmisiin ja heikentävät suoraan heidän ostovoimaansa, mikä ei ole asukkaiden eikä kaupungin etu. Muiden kaupunkien osittain suunnittelemat ja osittain jo käyttöönottamat rajoitukset yksityisautoiluun ovat näkyneet laajana ärtymyksenä esimerkiksi helsinkiläisten asukkaiden arjessa. Myös Helsingin keskustan yrittäjät ovat tuominneet autoilun rajoitukset äänekkäästi. Vantaan profiloituminen sujuvan liikenteen kaupungiksi, voi parhaimmillaan toimia vetovoimatekijänä pääkaupunkiseudulle muuttoa pohtivien keskuudessa. Juuri näistä syistä Vantaa tarvitsee autoilun edistämisen ohjelmaa ja aitoja toimenpiteitä autoilun sujuvoittamiseksi ja edistämiseksi. Me allekirjoittaneet esitämme, että Vantaa ottaa autoilun edistämisen ohjelman huomioon esimerkiksi kaavoitusta ja katusuunnitelmia laadittaessa. Tällä tavoin varmistamme suurinta osaa asukkaista palvelevan kaupunkisuunnittelun tulevaisuudessa. Julkisen liikenteen ja yksityisautoilun tulisi täydentää toisiaan, eikä niitä tulisi aina tarkastella ainoastaan vastakkainasettelun kautta. Esimerkiksi pyöräilyn kehittämisohjelma otetaan nykyisellään huomioon monia eri hankkeita suunniteltaessa. Myös autoilijat ansaitsevat vastaavaa huolenpitoa.”

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)