Kaupunginvaltuusto · 21.9.2026
Ulla Kaukolan ja 35 muun valtuutetun aloite Vantaan luonnonmuistomerkkien inventoimiseksi ja kylttien uusimiseksi
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätettiin ottaa asia käsiteltäväksi ja lähettää valtuustoaloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Ulla Kaukola sekä 35 muuta valtuutettua jättivät seuraavan valtuuston työjärjestyksen mukaisen valtuustoaloitteen: ”Vantaan alueelle rajoittuu osia neljästä Natura 2000-alueesta. Natura 2000- ohjelmaan kuuluvat luontokohteet ovat EU-maiden edustavimpia luontokohteita. Vantaalla on myös luo-alueita, jotka ovat yleiskaavaan merkittyjä luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeitä alueita. Näiden lisäksi meillä on luonnonmuistomerkkejä. Luonnonmuistomerkit ovat erityisiä luonnonmuodostumia, joita suojellaan niiden kauneuden, harvinaisuuden, maisemallisen merkityksen tai tieteellisen arvon vuoksi. Luonnonmuistomerkkien vahingoittaminen ja turmeleminen on kielletty. Luonnonmuistomerkkeinä on rauhoitettu mm. muinaisrantoja, hiidenkirnuja, siirtolohkareita, lähteitä, puuryhmiä, yksittäisiä puita. Luonnonmuistomerkit on merkitty maastoon Luonnonmuistomerkki-kyltillä. Vantaalla ensimmäinen luonnonmuistomerkin rauhoitus tehtiin vuonna 1965. Eniten luonnonmuistomerkkejä rauhoitettiin 1990-luvulla. Viiden aiemmin suojellun luonnonmuistomerkin rauhoitus on lakkautettu. Vantaalla on 38 luonnonmuistomerkiksi rauhoitettua kohdetta (tieto vuodelta 2021). Luonnonmuistomerkkien kyltit alkavat hapertua ja ruostua. Kylteissä ei kerrota, miksi luonnonmuistomerkki on olemassa. Kylteissä lukee ”Luonnonmuistomerkki. Lain nojalla rauhoitettu.” Kyltin lukija ei saa mistään tietää, mitä on rauhoitettu ja miksi. Me aloitteen allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Vantaa inventoi luonnonmuistomerkkinsä, varustaa ne uusilla kylteillä ja tiedolla, mitä kohteessa on rauhoitettu ja miksi. Työn voi tehdä vähitellen budjetin suomissa rajoissa.”
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)