Kaupunginvaltuusto · 24.8.2026
Elina Nykyrin ja 9 muun valtuutetun aloite Vantaalle laadittava köyhyysohjelma ja –opas
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätettiin ottaa asia käsiteltäväksi ja lähettää valtuustoaloite toimivaltaiselle viranhaltijalle vastattavaksi.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Elina Nykyri sekä 9 muuta valtuutettua jättivät seuraavan valtuuston työjärjestyksen mukaisen valtuustoaloitteen: ”Köyhyys ja syrjäytyminen ovat lisääntyneet voimakkaasti. Vuoden 2025 alussa Suomessa eli lähes miljoona ihmistä köyhyys- ja syrjäytymisriskissä. Vantaalla vuoden 2025 alussa perustoimeentulotukeen joutui Vantaalla turvautumaan 11,9 prosenttia asukkaista, mikä on korkein osuus koko maassa. Myös korkea työttömyys (lähes 15 %) ja pitkäaikaistyöttömyyden kasvu pahentavat tilannetta. Vantaalla on noin 8500 pitkäaikaistyötöntä. Luvut ovat pysäyttäviä. Vaikka sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyivät hyvinvointialueelle, kuntalain mukainen velvoite edistää asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä on säilynyt edelleen kaupungilla. Suomessa hajanainen palvelujärjestelmä, digitaaliset esteet ja monimutkaiset hakumenettelyt vaikeuttavat tällä hetkellä ihmisten hakeutumista tarvitsemansa avun piiriin. Tampereella vuodesta 2014 käytössä ollut puoluerajat ylittävästi valmisteltu köyhyysohjelma on osoittanut, että määrätietoisella työllä voidaan ennaltaehkäistä ongelmia ja parantaa vähävaraisten ihmisten arkea. Oulussa päätettiin, että valtuustoaloitteessa ehdotettu köyhyysohjelma sisällytetään kaupungin hyvinvointisuunnitelmaan. Turussakin on tehty aloite köyhyysohjelman ja -oppaan laatimisesta. Me aloitteen allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Vantaan kaupunki (yhteistyössä muiden alueen toimijoiden kanssa): 1. Laatii laajan köyhyysohjelman. Ohjelmaan kootaan konkreettiset keinot ja resurssit (esim. nuorisotyö, työllisyyspalvelut, harrastusmahdollisuudet), joilla kaupunki yhteistyössä muiden paikallisten toimijoiden kanssa voi helpottaa vähävaraisten vantaalaisten arkea. 2. Määrittelee köyhyysohjelmaan tavoitteet, toimenpiteet, mittarit, vastuutahot, seurannan ja raportoinnin. 3. Laatii ja painaa köyhyysoppaan. Kaupunki luo yhdessä hyvinvointialueen kanssa selkeä opas saatavilla olevista tuista, palveluista ja niiden hakuehdoista. Opas julkaistaan verkossa ja sitä painetaan muun muassa paikallisten järjestöjen, kirjastojen ja Vantaa-infojen kautta jaettavaksi. 4. Perustaa köyhyysohjelman ja -oppaan valmistelua varten puoluerajat ylittävän työryhmän. Työryhmään kutsutaan edustusköyhyysrajan alapuolella elävistä vantaalaisista (kokemusasiantuntijoista), hyvinvointialueelta sekä paikallisista valtuustoryhmistä ja vaikuttamistoimielimistä (nuorisovaltuusto, monikulttuurisuusasian neuvottelukunta sekä vammais- ja vanhusneuvostot). Työryhmään kutsutaan mukaan, tilanteen niin vaatiessa, myös muita toimijoita (esim. paikalliset järjestöt ja oppilaitokset sekä Kela). 5. Köyhyysohjelman tavoitteiden toteutumista seurataan ja siitä raportoidaan säännöllisesti ja selkeästi mm. kaupunginvaltuustolle ja -hallitukselle. Tavoitteiden seurannasta ja raportoinnista vastaa se työryhmä, joka perustettiin laatimaan köyhyysohjelma ja -opas. 6. Köyhyysohjelma ja -opas päivitetään valtuustokausittain. Tätä varten perustetaan puoluerajat ylittävä työryhmä.” Lähteet ja lisätietoa Köyhyysvahti - Suomen köyhyysraportti 2025: • Koyhyysvahti2025.pdf Vantaan Hyvinvointikertomus 2025: • Vantaan diapohja Tampereen kaupunki uusi köyhyysohjelmansa: • Tampereen kaupunki uusi köyhyysohjelmansa – ongelmaksi koetaan köyhyyden periytyminen | Pirkanmaa | Yle Tampereen kaupungin köyhyysohjelma 2022–2025: • Tampereen kaupungin köyhyysohjelma 2022–2025 | Tampere esityslistat ja pöytäkirjat Turussa asiasta tehty valtuustoaloite ja juttuja aiheesta: • https://www.turku.fi/paatoksenteko/kaupunginvaltuusto/aloite/hae/1768723 • http://merviuusitalo.fi/aloitteeni-turun-koyhyysohjelma/Tampereella tehtyjä tiedotteita asiasta: • Tampereen köyhyystyöryhmä huolissaan kaupungin talousongelmien vaikutuksista: 'en uskalla kauheasti esittää toiveita' | Kuntalehti • Tampere sai köyhyysohjelman - VASEN KAISTA • Köyhyysohjelma luottaa pienten askelten politiikkaan | Yle • Tampereelle köyhyysohjelma - Mikko Aaltonen • Hyvinvointi ei jakaudu tasaisesti Tampereella - Matti Helimo • Kaupunginvaltuusto hyväksyi köyhyysohjelman Tampereella |Demokraatti.fi Oulussa tehty aloite ja tiedotteita • Köyhyysohjelma mukaan Oulun kaupungin hyvinvointisuunnitelmaan – tavoitteena köyhyyden vähentäminen, köyhien elämän ja arjen helpottuminen | Kaleva • Oulun pitää olla hyvä kaupunki kaikille, ei harvoille. Siksi esitämme, että Oululle on laadittava köyhyysohjelma! » Oulun Vasemmisto • (20+) Facebook
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)