Kaupunginvaltuusto · 25.5.2026
Suvi Karhun ja 25 muun valtuutetun aloite yläkouluissa ja 2. asteella on tarjottava opiskelijoille intti tutuksi -oppitunti
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätettiin ottaa asia käsiteltäväksi ja lähettää valtuustoaloite kaupunginhallitukselle valmistetavaksi.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Suvi Karhu sekä 25 muuta valtuutettua jättivät seuraavan valtuuston työjärjestyksen mukaisen valtuustoaloitteen: ”Hiljattain julkiseen keskusteluun nousi huolestuttavaa tietoa kutsuntoihin ja asepalvelukseen osallistumisen hiipumisesta. Erityisen huolestuttavaa on se, että todella monet jättävät saapumatta kutsuntoihin ilmoittamatta, jolloin he tulevat tietämättään tai tahallisesti rikkoneeksi lakia. Heikentynyt lainkuuliaisuus näkyy. Tilanne koskee erityisesti Uuttamaata, jossa kutsuntapäivistä saattaa pahimmillaan puuttua jopa puolet. Vantaalla 2024 kutsuntoihin 18 % kutsutuista oli vieraskielisiä. Kansalliskielisistä jätti saapumatta 17 % omana päivänään, vieraskielisistä 47 %. Vieraskielisten kesken varianssi oli suurta, somalinkielisistä 75 % jätti saapumatta omana päivänään. Kokonaan poissa, eli kutsuntoihin koko syksyn aikana osallistumatta jättäneet, vieraskielisten osuus oli reilu 40 %. Pk- seudulla somalin- ja arabinkielisiä jäi saapumatta kutsuntoihin enemmän, kuin kaikkia muita vieraskielisiä yhteensä jätti saapumatta. Asevelvollisuuslain 56. pykälän syrjintäkielto mahdollisesti rikkoutuu nykyisessä tilanteessa. Asiantilasta on pyydetty kantaa puolustusvoimien oikeudelliselta osastolta, ja osaston antaman vastauksen mukaan osaston käsitys on se, että tehtyjen selvitysten perusteella kutsuntatilaisuuksien läpiviennissä tai niiden toiminnoissa kaikkia asevelvollisia kohdellaan yhdenvertaisesti äidinkielestä tai taustasta riippumatta ja prosessi on kaikille samanlainen. Joten puolustusvoimista asia tuskin on kiinni. Huoli maanpuolustuksesta täytyy ehdottomasti kokea koko kansan asiana. Maanpuolustustahto voi yleisestikin heikentyä, jos merkittävä osa jää osallistumatta palvelukseen, hakien vapautuksia palveluksesta kenties täysin väärien mielikuvien perusteella siitä, mitä asepalvelus pitää sisällään. Puolustusselonteko vuodelta 2024 toteaakin: “Suomen puolustusratkaisu muodostuu asevelvollisuuteen perustuvasta vahvasta kansallisesta puolustuskyvystä osana liittokunnan pelotetta ja puolustusta. Asevelvollisuus, laaja ja koulutettu reservi ja korkea maanpuolustustahto ovat Suomen puolustuksen perusta. Vahvan maanpuolustustahdon säilyttäminen on kriittinen tekijä Suomen puolustuksella. Ja maanpuolustustahdon ytimessä on kansallinen yhtenäisyys ja kokemus Suomesta puolustamisen arvoisena. “ Ilmiön, että vieraskielisiä jää tulematta kutsuntoihin erityisen paljon ilman laillista estettä, tunnistaminen on kestänyt kauan, ja tämänkin jälkeen tätä ei ole kehdattu oikein tunnustaa. Nyt on aika tunnustaa tämä, jotta saamme ylläpidettyä maamme puolustuskyvykkyyttä, joka on jokaista meistä koskettava asia. Yhteiskunnan eriytyminen on tosi huolestuttavaa, ja eriytymiskehitys olisi tärkeää pysäyttää, ja asepalvelukseen astuminen on yksi osa tämän kehittymisen pysäyttämistä. Koululaitoksellamme voi olla tässä erittäin tärkeä tehtävä ja paikka. Lisäksi olisi tehtävä yhteistyötä myös eri maahanmuuttajataustaisten järjestöjen kanssa, jotta heidän kautta saataisiin viestiä maahanmuuttajataustaisille nuorille siitä, mitä Suomen asepalvelus todella on. Erityisesti jo asepalveluksen käyneet maahanmuuttajataustaiset ovat tässä avainasemassa, ja heidän kertomana kokemukset intistä voivat saada monet nuoret lähtemäänkin asepalvelukseen. Vanha totuus on, että jokaisella maalla on armeija. Se on joko oma, tai vieras. Vierasta armeijaa emme tänne halua. Carl Gustaf Emil Mannerheimin sanoin: “Se opetus, minkä ennen kaikkea tahtoisin painaa tulevan sukupolven tietoisuuteen on tämä: Eripuraisuus omissa iskee riveissä tuhoisammin, kuin vihamiehen miekka ja sisäiset riidat aukaisevat oven ulkoa tulevalle tungettelijalle. Suomen kansa on itse osoittanut kahdessa viime sodassa, että yksimielinen kansa, vaikka se on pienikin, voi kehittää aavistamattoman iskuvoimaisuuden ja siten torjua kohtalon tuomia mitä raskaimpia koettelemuksia.””
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)