Kaupunginvaltuusto · 25.5.2026

Vastaus Vihreän valtuustoryhmän ja 12 muun valtuutetun aloitteeseen metsästyksen kieltämiseksi Vantaan luonnonsuojelualueilla

  • Diaarinumero: VD/619/00.02.00.03/2026

Päätös

Päätettiin jättää asia pöydälle seuraavaan kokoukseen.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vihreä valtuustoryhmä sekä 12 muuta valtuutettua jättivät seuraavan valtuuston työjärjestyksen mukaisen valtuustoaloitteen: ”Vantaalla luonnonsuojelualueilla on kirjavia käytänteitä metsästyksen sallimisessa. Suuressa osassa vantaalaisia luonnonsuojelualueita metsästys kuitenkin sallitaan. Metsästyslain muutoksen myötä “lain mukainen metsästys” sallii myös erittäin uhanlaisten lajien metsästyksen. Lisäksi lain sallima metsästys voi heikentää lukuisten lajien elinvoimaisuutta. Alueilla elää mm. pyitä, joiden vantaalainen kanta ei mitenkään kestä metsästämistä. Luonnonsuojelualueet ovat alueita, joiden suojeluperusteet liittyvät uhanalaisiin lajeihin, linnustoon ja ekologisiin yhteyksiin. Yleisen metsästyksen salliminen on ristiriidassa suojelutavoitteiden kanssa. Luonnonsuojelualueiden idea on, että luonto voi toimia siellä kokonaisuutena niin, että ihminen puuttuu siihen mahdollisimman vähän. Vuoden alusta tulleen metsästyslain muutoksen myötä tämä päätös tarkoittaa myös sitä, että edes erittäin uhanlaiset lajit eivät saa olla rauhassa luonnonsuojelualueella. Metsästyksen kieltäminen ei poista mahdollisuutta sallia erikseen haitallisten vieraslajien poistaminen luonnonsuojelualueelta silloin kun vieraslajista on haittaa luonnon monimuotoisuuden säilymiselle. Esitämme, että Vantaa kieltää metsästyksen kaikilla luonnonsuojelualueillaan.”

Kaupunginhallituksen esitys

Päätetään merkitä kaupunginhallituksen vastaus tiedoksi.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginvaltuusto 26.1.2026 § 25

Päätös: Päätettiin ottaa asia käsiteltäväksi ja lähettää valtuustoaloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Kaupunginhallitus 23.3.2026 § 28

Kaupunkiympäristön toimialan vs. apulaiskaupunginjohtajan esitys: Päätetään a) antaa Vihreälle valtuustoryhmälle ja 12 muulle allekirjoittaneelle valtuutetulle toimialan esityksen mukainen kaupunginhallituksen vastaus, ja b) esittää kaupunginvaltuustolle merkittäväksi kaupunginhallituksen vastaus tiedoksi Päätös: Päätettiin jättää asia pöydälle seuraavaan kokoukseen.

Kaupunginhallitus 13.4.2026 § 19

Kaupunkiympäristön toimialan apulaiskaupunginjohtajan esitys: Päätetään a) antaa Vihreälle valtuustoryhmälle ja 12 muulle allekirjoittaneelle valtuutetulle toimialan esityksen mukainen kaupunginhallituksen vastaus, ja b) esittää kaupunginvaltuustolle merkittäväksi kaupunginhallituksen vastaus tiedoksi Käsittely: Merkittiin, että kaupunginhallituksen jäsen Otso Kivimäki poistui kokouksesta yhteisöjäävinä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Asian käsittelyn aikana kaupunginhallituksen jäsen Eve Rämö esitti kaupunginhallituksen jäsen Ville Karisen kannattamana asian palauttamista valmisteluun. Puheenjohtaja totesi, että asiasta joudutaan äänestämään ja teki seuraavan äänestysesityksen: he, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista, äänestävät jaa ja he, jotka kannattavat asian palauttamista valmisteluun, äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksessä annettiin 11 jaa-ääntä (Tammi, Strohm, Räsänen, Kaukola, Kasonen, Nummela, Abdi, Hakala, Roininen, Niikko, Aura) ja 3 ei-ääntä (Valtanen, Rämö, Karinen). Puheenjohtaja totesi asian käsittelyn jatkuvan. Päätös: Hyväksyttiin esitys. Merkittiin, että kaupunginhallituksen jäsen Ville Karinen jätti asiaan seuraavan pöytäkirjalausuman, johon yhtyi vihreiden kaupunginhallitusryhmä: Metsästys Vantaan omistamilla luonnonsuojelualueilla tulee lähtökohtaisesti kieltää, paitsi perustelluista kannanohoidollisista syistä erillisellä luvalla esim. hirvieläinten ja vieraslajien kantojen hallitsemiseksi.

Kaupunginvaltuusto 27.4.2026 § 14

Kaupunginhallituksen esitys: Päätetään merkitä kaupunginhallituksen vastaus tiedoksi. Päätös: Päätettiin jättää asia pöydälle seuraavaan kokoukseen.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)