Kaupunginvaltuusto · 27.4.2026

Antero Eerolan ja 25 muun valtuutetun aloite tilat eläkeläisjärjestöjen toiminnalle on turvattava

  • Diaarinumero: VD/3251/00.02.00.03/2026

Päätös

Päätettiin ottaa asia käsiteltäväksi ja lähettää valtuustoaloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Antero Eerola sekä 25 muuta valtuutettua jättivät seuraavan valtuuston työjärjestyksen mukaisen valtuustoaloitteen: ”Vantaalaisissa eläkeläisjärjestöissä on syntynyt vakava huoli järjestöjen kokoontumistiloista. Erityisesti Myyrmäessä ja Hakunilassa järjestöillä on ollut vaikeuksia saada käyttöönsä kokoontumistiloja. Varsinkin Hakunilassa tilanne on kriittinen. Vantaa on antanut Hakunilan vanhan ostoskeskuksen rapistua jo vuosien, jopa ja vuosikymmenten aikana. Tämä on vähentänyt suuren lähiökeskuksen viihtyisyyttä sekä vienyt alueelta paitsi terveyskeskuksen, myös nuorisotilan, jota eläkeläisjärjestöt ovat käyttäneet kokousten ja tapahtumisen järjestämiseen. Asiasta ei edes etukäteen informoitu kyseisiä järjestöjä. Tilanne on korjattava. Eläkeläisjärjestöillä on merkittävä yhteiskunnallinen tehtävä ikäihmisten harrastustoiminnan, yhteiskunnallisen vaikuttamisen, sosiaalisten suhteiden, elämän laadun ja toimintakyvyn kannalta. Siksi kaupungille on edullista ja järkevää tukea eläkeläisjärjestöjä ja olla niiden kanssa yhteistyössä. Eläkeläiset ovat myös hyviä ja vakaita veronmaksajia, jotka tuovat kokemuksensa yhteiskuntaan ja tukevat omiaan perheitään ja omaisiaan. Kaupunki on aiemmin turvannut eläkeläisjärjestöjen toimintaedellytykset, myös toimitilojen osalta. Näin pitää jatkaa myös tulevaisuudessa. Samoissa tiloissa voidaan järjestää myös nuorisotoimen palveluita ja kulttuuritilaisuuksia. Tämä pitäisi ottaa huomioon myös Hakunilan alueen kehittämissuunnitelmissa. Edellä olevan perusteella, me allekirjoittaneet valtuutetut teemme seuraavan valtuustoaloitteen: * Vantaan kaupunki etsii yhteistyössä eläkeläisjärjestöjen kanssa niille sopivia ratkaisuja toimitiloista kaikilla suuralueilla, erityisesti Myyrmäessä Länsi- Vantaalla ja Hakunilassa Itä-Vantaalla. Nuorison, kulttuurin ja eläkeläisten yhteiset toimintatilat pitää ottaa huomioon mainittujen alueiden kehittämissuunnitelmissa.”

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)