Kaupunginvaltuusto · 26.1.2026

Elina Nykyrin ja 10 muun valtuutetun aloite maksuton joukkoliikennelippu vantaalaisille perustoimeentulotukea saaville työttömille työnhakijoille

  • Diaarinumero: VD/617/00.02.00.03/2026

Päätös

Päätettiin ottaa asia käsiteltäväksi ja lähettää valtuustoaloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Elina Nykyri sekä 10 muuta valtuutettua jättivät seuraavan valtuuston työjärjestyksen mukaisen valtuustoaloitteen: ”Tausta ja perustelut Me aloitteen allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Vantaan kaupunki selvittää mahdollisuutta tukea vantaalaisten perustoimeentulotukea saavien työttömien työnhakijoiden joukkoliikenteellä matkustamista. Vantaalla oli marraskuun 2025 lopussa 18 400 työtöntä työnhakijaa ja 7 799 pitkäaikaistyötöntä (yli 12 kuukautta työttömänä olleita). Työttömyysaste oli marraskuun 2025 lopussa Vantaalla 13.8 %. Työttömyys ja toimeentulovaikeudet ovat suuri haaste koko Suomessa ja erityisesti suurimmissa Suomen kaupungeissa. Lähde: UUSIMAA Työllisyyskatsaus Marraskuu 2025. Sosiaaliturvan leikkaukset, indeksijäädytykset sekä elinkustannusten ja asiakasmaksujen korotukset vuonna 2026 ovat heikentäneet pienituloisten ihmisten taloudellista asemaa ja yhteiskuntaan osallistumista merkittävästi. Matkalippujen hinnat ovat muodostuneet joillekin työttömille työnhakijoille tosiasialliseksi esteeksi matkustamiselle, työllistymispalveluihin osallistumiselle ja aktiiviselle työnhaulle. Onnistunut työllistyminen ja sosiaalinen osallisuus vaativat mahdollisuutta liikkua kaupungissa ilman pelkoa taloudellisesta romahduksesta. Kertalipun hinta HSL-liikenteen vyöhykkeillä AB, BC tai CD on noussut vuodesta 2022 2,80 eurosta 3,30 euroon (ostettuna HSL- sovelluksessa, HSL-kortilla tai myynti- ja palvelupisteistä). Luonnonvarakeskuksen mukaan ruoan hinta on noussut vuodesta 2022 noin 18 %. Arvonlisäveron korotus syksyllä 2024 nosti hintoja entisestään. Hyvinvointialue korotti vuoden 2026 alussa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujaan. Kansaneläkelaitoskin korotti terveydenhuollon maksukattoa ja lääkekattoa vuoden 2026 alussa. Pohjoismainen työvoimapalvelumalli edellyttää velvoittavia kasvokkaisia tapaamisia. Se, ettei työtön työnhakija pysty, varattomuutensa takia, matkustamaan velvoittavaan tapaamiseen työvoimatoimistossa, ei tällä hetkellä ole pätevä syy perua taikka siirtää tapaamista. Jos työtön työnhakija ei saavu velvoittavaan kasvokkaiseen tapaamiseen, johtaa se hänen kohdallaan kohtuuttomaan karenssiin ja toimeentulotuen leikkaukseen. Työttömän työnhakijan on yleensä katettava työnhakuun liittyvät matkakulunsa työttömyysetuudella, toimeentulotuen perusosalla taikka työllisyysalueen tai hyvinvointialueen tuella. Työtön työnhakija voi joskus saada harkinnanvaraisesti työllisyysalueeltaan matkakorvausta työnhakuun liittyvään matkaan, erityisesti jos matka on tavallista pidempi. Hyvinvointialueelta saattaa työtön työnhakija voida saada täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea matkakuluihinsa. Työllisyysalueen tai hyvinvointialueen kautta matkakorvauksen saaminen on kutenkin työttömälle työnhakijalle vaikeaa ja prosessi on hidas. Aloitteen tavoite Aloitteen tavoitteena on parantaa Vantaan työllisyyspalveluiden saavutettavuutta sekä tukea vantaalaisten perustoimeentulotukea saavien työttömien työnhakijoiden aktiivista yhteiskuntaan, sosiaaliseen elämään ja työelämään osallistumista. Tavoitteena on myös ehkäistä köyhyyskierrettä ja syrjäytymistä vantaalaisten perustoimeentulotukea saavien työttömien työnhakijoiden keskuudessa. Edellä mainitun lisäksi ehdottomamme toimintatapa varmistaisi perustoimeentulotukea saaville vantaalaisille työttömille työnhakijoille tosiasiallisen mahdollisuuden saapua työhaastatteluihin ja velvoittaviin viranomaistapaamisiin. Kaupungin tarjoama tuki edistäisi tehokkaasti haavoittavassa asemassa olevien vantaalaisten mahdollisuuksia työllistyä ja osallistua aktiivisesti yhteiskuntaan. Esitys Me aloitteen allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Vantaan kaupunki selvittää mahdollisuutta tarjota jokaiselle vantaalaiselle perustoimeentulotukea saavalle työttömälle työnhakijalle: 1. maksuton joukkoliikenteen kausilippu, tai 2. riittävä määrä arvoa matkakortille, tai 3. riittävä määrä kertalippuja asiointia varten.”

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)