Kaupunginvaltuusto · 20.10.2025

Vuoden 2024 arviointikertomuksesta aiheutuneet toimenpiteet

  • Diaarinumero: VD/691/00.03.00.00/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on mm. arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Lautakunnan on myös hankittava tilintarkastuskertomuksessa kohdistetuista muistutuksista asianomaisten selvitykset ja kaupunginhallituksen lausunto sekä tehtävä tämän jälkeen oma päätösehdotuksensa valtuustolle niistä toimenpiteistä, joihin tilintarkastuskertomus, siinä tehdyt muistutukset sekä hankitut selvitykset ja lausunnot antavat aihetta. Tarkastuslautakunta laatii vuosittain kaupunginvaltuustolle tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä luovutettavan arviointikertomuksen. Arviointikertomus on yhteenveto arviointimuistioista ja tilinpäätöksen johdosta tehtävistä havainnoista ja arvioista kyseistä toiminta- ja varainhoitovuotta koskien. Valtuustokauden päättyessä laadittavassa arviointikertomuksessa tarkastellaan myös valtuustokauden tavoitteiden toteutumista mukaan lukien taloussuunnittelukauden tavoitteiden yleinen linja. Tarkastuslautakunnan laatima Vantaan kaupungin arviointikertomus vuodelta 2024 merkittiin tiedoksi kaupunginvaltuuston kokouksessa 12.5.2025 § 3 ja se lähetettiin kaupunginhallitukselle toimenpiteitä varten. Kaupunginhallitus päätti 2.6.2025 § 5 lähettää valtuuston päätöksen ao. toimialoille toimenpiteitä varten. Talouden ja strategian palvelualue on pyytänyt toimialoilta ja eräiltä konsernijohto ja elinvoima toimialan palvelualueilta selvitykset niitä koskevista arviointikertomuksen kohdista. Lautakuntakäsittelyssä toimialojen selvitykset ovat olleet seuraavasti: kaupunkitilalautakunta 17.9.2025 § 9, kaupunkiympäristölautakunta 16.9.2025 § 9, kasvatuksen ja oppimisen lautakunta 16.9.2025 § 6 sekä kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta 16.9.2025 § 7. Talouden ja strategian palvelualue on koostanut lautakuntien sekä konsernijohto ja elinvoima -toimialan omien vastuualueidensa osalta antamista selvityksistä yhteenvedon, jossa on käsitelty arviointikertomuksen tiivistelmässä ja sisältökohdissa esiintuodut aiheet. Lautakuntien selvitykset kokonaisuudessaan ovat toisena liitteenä. Arviointikertomus on asian liitteenä.

Kaupunginhallituksen esitys

Päätetään merkitä tiedoksi kaupunginhallituksen selvitys vuoden 2024 arviointikertomuksesta aiheutuneista toimenpiteistä.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginhallitus 6.10.2025 § 6

Kaupunginjohtajan esitys: Päätetään a) hyväksyä liitteenä oleva selvitys vuoden 2024 arviointikertomuksesta aiheutuneista toimenpiteistä b) ja esittää se kaupunginhallituksen selvityksenä tiedoksi kaupunginvaltuustolle. Päätös: Hyväksyttiin esitys.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)