Kaupunginvaltuusto · 20.10.2025
Elina Nykyrin ja 18 muun valtuutetun aloite Vantaan kaupungin on taisteltava asunnottomuutta vastaan
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätettiin ottaa asia käsiteltäväksi ja lähettää valtuustoaloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Elina Nykyri sekä 18 muuta valtuutettua jättivät seuraavan valtuuston työjärjestyksen mukaisen valtuustoaloitteen: ”Suomen asuntopolitiikka on pitkään ollut kansainvälisen ihailun kohde ja menestystarina asunnottomuuden vähentämisessä. Nyt viime vuosikymmeninä tehty työ on valumassa hukkaan. Vuoden 2024 lopulla Suomessa oli 3 806 yksin elävää asunnotonta. Kasvua edellisestä vuodesta oli 377 henkilöä. Vuoden 2024 lopulla Suomessa oli 1 010 pitkäaikaisasunnotonta. Ympäristöministeriön tilaamassa selvityksestä kesäkuulta 2025 käy ilmi, että suurimmissa Suomen kaupungeissa häätöjen määrä on lisääntynyt keskimäärin 80 prosenttia kymmenen vuoden aikana. Vantaalla arvioitiin olleen vuonna 2024 noin 300 asunnotonta ihmistä. Asunnottomien määrä kasvoi hieman vuodesta 2023, jolloin heitä arvioitiin olevan 294 henkilöä. Noin 10 % kaikista Suomen asunnottomista ihmisistä elää Vantaalla. Asunnottomien ihmisten palveluihin on hakeutunut nyt uusia asiakasryhmiä, esimerkiksi pienituloisia työssäkäyviä ihmisiä. Samaan aikaan Suomen hallitus leikkaa kohtuuhintaisesta asuntotuotannosta, puolittaa asumisneuvonnan resurssit ja leikkaa asumistuesta. Samalla hallitus leikkaa myös rahoitusta asunnottomuuden vähentämisen ja ennaltaehkäisyn puolesta työskenteleviltä sosiaali- ja terveysalan järjestöiltä. Suomen tavoite poistaa pitkäaikaisasunnottomuus vuoteen 2027 mennessä ei tule toteutumaan, sillä hallituksen politiikka ajaa ihmisiä pois kodeistaan. Me allekirjoitetut esitämme, että Vantaan kaupunki selvittää häätöihin johtaneet syyt ja vastaa tehokkaasti sekä kiireellisesti asunnottomuuden lisääntymiseen. Lisäksi me allekirjoitetut esitämme, että Vantaan kaupunki panostaa voimakkaasti asunnottomuuden vastaisiin toimiin. Vantaan kaupungin on rakennettava kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ja tuettava paikallisesti toimivia asunnottomuutta vastaan toimivia järjestöjä. Me allekirjoittajat esitämme, että Vantaan kaupunki lisää resursseja Asunto kaikille hankkeeseen sekä asumisneuvontaan. Kaupungin on tärkeää panostaa yhteistyöhän hyvinvointialueen, valtion ja järjestöjen kanssa. Yhdessä saamme asunnottomuuden laskuun. Asunnottomuus on yhteinen häpeämme. Yhteisenä tavoitteenamme pitäisi olla asunnottomuuden hävittäminen Vantaalta ja koko Suomesta.”
Liitteet
- Elina Nykyrin ja 18 muun valtuutetun aloite Vantaan kaupungin on taisteltava asunnottomuutta vastaan
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)