Kaupunginvaltuusto · 20.10.2025
Chau Nguyenin ja 23 muun valtuutetun aloite peruskoulujen koulutien turvaaminen liikenneturvallisuuskameroilla
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätettiin ottaa asia käsiteltäväksi ja lähettää valtuustoaloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Chau Nguyen sekä 23 muuta valtuutettua jättivät seuraavan valtuuston työjärjestyksen mukaisen valtuustoaloitteen: ”Kaupungin on käynnistettävä valmistelu yhteistyössä paikallisen poliisilaitoksen kanssa automaattisten nopeusvalvontakameroiden asentamiseksi kaupungin peruskoulujen läheisyyteen. Liikenneturvan toukokuussa 2025 tekemät nopeusmittaukset osoittivat, että jopa suojateiden kohdalla vain pieni osa autoilijoista noudattaa 30 km/h nopeusrajoituksia, sillä neljä viidestä ajaa koulutiellä ylinopeutta. Koulujen läheisyydessä ajettava ylinopeus vaarantaa lasten turvallisuuden, erityisesti niillä reiteillä, joilla lapset joutuvat ylittämään vilkasliikenteisiä katuja ilman alikulkua tai siltaa. Tutkimusten mukaan tehokkain tapa vaikuttaa kuljettajien käyttäytymiseen on yhdistelmä viestintää, valvontaa, lainsäädäntöä ja liikenneympäristön suunnittelua. Nopeusvalvontakameroilla on tutkitusti merkittävä vaikutus ajonopeuksien laskuun ja liikenneonnettomuuksien vähenemiseen. Poliisihallituksen mukaan kunta voi tehdä aloitteen liikenneturvallisuuskameroiden sijoittamisesta. Poliisi ja kunta sopivat yhdessä sijoituspaikoista onnettomuustilastojen ja liikenneturvallisuuden näkökulmasta. Kunta vastaa tolpan ja siihen liittyvän katuinfran toteuttamisesta, poliisi kameralaitteistosta ja tiedonsiirrosta. Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että: 1. Kartoittaa yhteistyössä poliisin kanssa ne kouluympäristöt, joissa liikenneturvallisuutta ei voida riittävästi parantaa rakenteellisin toimin, kuten kiertoliittymillä tai alikulkujärjestelyin. 2. Valmistelee esityksen poliisihallitukselle nopeusvalvontakameroiden asentamisesta näille alueille. 3. Laatii resurssisuunnitelman tarvittavien liikenneturvallisuustolppien, sähköliitäntöjen ja muiden infraratkaisujen toteuttamiseksi. Vantaan kaupungin on ryhdyttävä toimiin lasten koulumatkojen turvallisuuden varmistamiseksi.” Lähteet: https://www.liikenneturva.fi/ajankohtaista/ylinopeus-vaarantaa-koulutien-silti-suomalaistenkaasujalka-ei-kevene/
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)