Kaupunginvaltuusto · 25.8.2025
Vastaus Markku Weckmanin ja 30 muun valtuutetun aloitteeseen järkeä katukaapelointiin
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Markku Weckman sekä 30 muuta valtuutettua jättivät seuraavan valtuuston työjärjestyksen mukaisen valtuustoaloitteen: ”Tulee ryhtyä toimenpiteisiin siten, että lupaehdoissa määritellään katu avattavaksi vain kerran ja pakotetaan operaattorit sopimaan etenemisjärjestyksestä keskenään. Perustelut: Vantaan pientaloalueilla on meneillään valokaapeleiden asentaminen. Operaattorit Valoo ja Elisa ovat liikkeellä samaan aikaan ja kaivavat kadun auki, täyttävät ja asfaltoivat vuorotellen. Tätä on jatkunut koko kesän ja edelleen. Ennakkotietojen mukaan keväällä 2025 katu avataan uudelleen. Katu on ollut ajoittain niin huonossa kunnossa, että esimerkiksi sähköisellä i vamopolla ei ole päässyt etenemään ilman apua. Asukkaille on aiheutunut jatkuvaa melu- ja liikennehaittaa. “Paikka-asfaltointi” jättää kadun epätasaiseksi ja yleisvaikutelma on epäsiisti.”
Kaupunginhallituksen esitys
Päätetään merkitä kaupunginhallituksen vastaus tiedoksi.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginvaltuusto 18.11.2024 § 25
Päätös: Päätettiin ottaa asia käsiteltäväksi ja lähettää valtuustoaloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus 18.6.2025 § 33
Kaupunkiympäristön toimialan apulaiskaupunginjohtajan esitys: Päätetään a) antaa Markku Weckmanille sekä 30 muulle aloitteen allekirjoittaneelle valtuutetulle kaupunkiympäristön esityksen mukainen kaupunginhallituksen vastaus, ja b) esittää kaupunginvaltuustolle merkittäväksi kaupunginhallituksen vastaus tiedoksi. Päätös: Hyväksyttiin esitys.
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)