Kaupunginvaltuusto · 16.6.2025

Roosa Walliuksen ja Janne Hartikaisen sekä 17 muun valtuutetun aloite Vantaan kouluille yhtenäinen linjaus kristillisten perinteiden vaalimisesta

  • Diaarinumero: VD/4854/00.02.00.03/2025

Päätös

Päätettiin ottaa asia käsiteltäväksi ja lähettää valtuustoaloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Roosa Wallius ja Janne Hartikainen sekä 17 muuta valtuutettua jättivät seuraavan valtuuston työjärjestyksen mukaisen valtuustoaloitteen: ”Vuonna 2025 monissa peruskoulujen kevätjuhlissa perinteinen Suvivirsi korvattiin Suvilaululla, josta oli kokeilun nimissä poistettu viittaukset kristilliseen sanomaan. Tämän kaltainen kehityssuunta on mielestämme pöyristyttävä, eikä sen soisi leviävän laajemmalle. Pienenä maana Suomessa on tärkeää vaalia kulttuuriperinteitä. Kristillisiä perinteitä tulee kunnioittaa kouluissa. Vantaa on Suomen monikulttuurisin kaupunki, mikä luo kouluille paineita hämärtää kristillistä kulttuuriperintöä, joka liittyy olennaisesti esimerkiksi koulujen kevät- ja joulujuhliin. Ei ole mitään perusteita tai tarvetta muuttaa koulujen perinteitä uskonnottomaan suuntaan, varsinkaan muiden kulttuurien edustajien takia, jotka eivät soisi meille samaa etuoikeutettua asemaa omissa kotimaissaan. Tämä ei ole todellista tasa-arvoa. Koulujen tulee keskittyä toteuttamaan niillä laissa säädettyä opetustehtävää, eikä koulujen tehtävänä ole laatia ideologisia linjanvetoja kulttuuriin liittyen. Me tämän aloitteen allekirjoittaneet vaadimme, että Vantaan kouluille luodaan yhtenäinen linjaus siitä, että kristilliset perinteet, kuten Suvivirsi ja kristilliset symbolit, säilyvät osana koulujen järjestämiä juhlia.”

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)