Kaupunginvaltuusto · 16.6.2025

Vastaus Susanna Kaijun ja 18 muun valtuutetun aloitteeseen jalkapallojuniorien pelien kannustuskulttuurin edistäminen

  • Diaarinumero: VD/7236/00.02.00.03/2024

Päätös

Päätettiin jättää asia pöydälle seuraavaan kokoukseen.

Asiakirjan teksti

Perustelut

RÅ/V-MK/AA/MT Susanna Kaiju sekä 18 muuta valtuutettua jättivät seuraavan valtuuston työjärjestyksen mukaisen valtuustoaloitteen: ”Vantaan liikkumisohjelman mukaisesti kaupunki kannustaa kaikkia vantaalaisia lisäämään liikuntaa. Vantaalla on paljon jalkapallojunioreita, jotka harrastavat kukin omalla tasollaan. Kaikista heistä ei tule maailmanluokan tähtiä, mutta tärkeää on, että he liikkuvat ja löytävät ilon liikkumisestaan. Parhaimmillaan se kantaa koko elämän. Aina kannustusjoukoissa ei muisteta, että tärkeintä on liikkumisen ilo. Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että kaupunki asentaa hyvästä kannustuskulttuurista muistuttavia kylttejä, julisteita tai lakanoita Vantaalla olevien jalkapallokenttien yhteyteen esimerkiksi sanoin: ”Kannustetaan, ei kritisoida. Annetaan pelaajien pelata, valmentajien valmentaa ja tuomareille työrauha. Ei pilata kenenkään peliä asiattomalla huutelulla jne.” Esitämme, että nämä muistutukset laadittaisiin osallistaen mainiot vantaalaiset jalkapallojuniorit vantaalaisissa joukkueissa.”

Kaupunginhallituksen esitys

Päätetään merkitä kaupunginhallituksen vastaus tiedoksi.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginvaltuusto 21.10.2024 § 33

Päätös: Päätettiin ottaa asia käsiteltäväksi ja lähettää valtuustoaloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Kaupunginhallitus 2.6.2025 § 56

Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimialan apulaiskaupunginjohtajan esitys: Päätetään a) antaa Susanna Kaijulle ja 18 muulle aloitteen allekirjoittaneelle valtuutetulle toimialan esityksen mukainen kaupunginhallituksen vastaus, ja b) esittää kaupunginvaltuustolle merkittäväksi kaupunginhallituksen vastaus tiedoksi. Päätös: Hyväksyttiin esitys.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)