Kaupunginvaltuusto · 24.2.2025

Juha Järän, Juha Suoniemen, Mika Niikon, Kai-Ari Lundellin ja 15 muun valtuutetun aloite sähköiset esteet kevyen liikenteen turvaksi

  • Diaarinumero: VD/1573/00.02.00.03/2025

Päätös

Päätettiin ottaa asia käsiteltäväksi ja lähettää valtuustoaloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Juha Järä, Juha Suoniemi, Mika Niikko, Kai-Ari Lundell sekä 15 muuta valtuutettua jättivät seuraavan valtuuston työjärjestyksen mukaisen valtuustoaloitteen: ”Myyrmäessä Myyrmäenraitilla ja Tikkurilassa Asematiellä, joka on nykyään kävelykatu, ajetaan autoilla vastoin liikennesääntöjä ja niitä myös pysäköidään laittomasti. Ainoastaan huoltoajo on sallittu. Molemmissa paikoissa luvaton liikenne aiheuttaa lukuisia vaaratilanteita jalankulkijoille ja pyöräilijöille – lapsista vanhuksiin. Tilanteita ei ole yrityksistä huolimatta saatu hallintaan. Poliisipartioilla ei ole riittävästi aikaa tai resursseja valvontaan, eikä pysäköinninvalvonta ole pystynyt puuttumaan ongelmaan tehokkaasti. Liikennemerkkien ja nykyisten rakenteiden vaikutus on jäänyt lähinnä kosmeettiseksi, ja henkilötyöhön perustuva valvonta on sekä kallista että aikarajoitteista. Vaikka vakavilta henkilövahingoilta on toistaiseksi vältytty, esitämme, että kaupunki selvittää mahdollisuudet asentaa kyseisille alueille, teiden päihin, ylös ja alas nostettavat esteet. Hälytysajoneuvoille ja muille tarpeellisille ryhmille voitaisiin ohjelmoida esteiden laskeminen. Olemme alustavasti selvittäneet asiaa ja todenneet, että Itä-Uudenmaan poliisi suhtautuu ideaan myönteisesti. Esteiden tulisi myös olla kohtuullisesti siirrettävissä liikennejärjestelyjen tai muun infrastruktuurin muutosten niin vaatiessa. Lisäksi esitämme, että vastaavia mahdollisia ongelmakohtia kaupungissa kartoitetaan, esimerkiksi Kivistön aukiolla.”

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)