Kaupunginvaltuusto · 27.1.2025
Vastaus Liike Nyt valtuustoryhmän, Perussuomalaisten valtuustoryhmän, Suomen Kristillisdemokraattisen valtuustoryhmän, Keskustan valtuustoryhmän sekä 14 muun valtuutetun aloitteeseen alueellisen nuorisotyön vahvistaminen Vantaalla
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Liike Nyt valtuustoryhmä, Perussuomalaisten valtuustoryhmä, KD valtuustoryhmä, Keskustan valtuustoryhmä sekä 14 muuta valtuutettua jättivät seuraavan valtuuston työjärjestyksen mukaisen valtuustoaloitteen: ”Vantaalla lasten- ja nuorten ajankohtainen tilanne nuorisotilojen käyttömahdollisuudesta on haasteellinen ja ei alueellisesti kaikkialla toteudu, korostaen esimerkiksi viikonloppuiltoja. Viikonloput saattavat aiheuttaa levottomuutta ja valitettavasti myös impulsiivista toimintaa etenkin alueilla, joissa ei nuorisotilaa ole käytettävissä. Vantaalla jotkut vanhempainyhdistykset vapaaehtoisvoimin ylläpitävät nuorteniltoja käyttäen alueen koulujen tiloja. Esimerkiksi Ylästössä on pitkään toiminut vapaaehtoisvoimin toimiva perjantaisin pidettävät nuortenillat, joissa on yhteistyössä vanhempainyhdistys ja Ylästön kouluntilat käytettävissä kyseiseen toimintaan rajatusti. Osittain myös Vantaan nuorisotilat ovat auki perjantaisin ja lauantaisin, illat kohdistuen 12–17-vuotialle kello 17–22. Vantaan kaupungin tulisi tarkastella mahdollisuuksia edistää yhteistyötä myös Walkers aseman lapset ry:n kanssa. Lyhyesti Walkereista: ” nuorisotyön ammattilaiset ja vapaaehtoistyöntekijät ovat läsnä ja viettävät aikaa nuorten kanssa sekä kohtaamispaikoissa että nuorten pariin jalkautuen. Turvallisten aikuisten läsnäolo on nuorille ensiarvoisen tärkeää”. Tällä aloitteella me allekirjoittaneet esitämme, että Vantaan yhteisö- ja nuorisopalvelut aktivoisivat vahvempaa yhteistyötä Vantaan vanhempainyhdistysten kanssa. Kouluntiloja tulisi hyödyntää nuorteniltoihin myös viikonloppuisin etenkin alueilla, joissa nuorisotiloja ei ole käytettävissä tai ne ovat käytössä rajatusti. Tällä lisättäisiin myös alueen osallisuutta ja yhteisöllisyyttä myös Vantaan kaupungin suunnalta. Lisäksi myös esitämme, että Vantaan kaupunki selvittää yhteistyö- mahdollisuuksia yhdessä Walkers aseman lapset ry:n kanssa, edistäen jalkautuvaa nuorisotyötä.”
Kaupunginhallituksen esitys
Päätetään merkitä kaupunginhallituksen vastaus tiedoksi.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginvaltuusto 16.9.2024 § 17
Päätös: Päätettiin ottaa asia käsiteltäväksi ja lähettää valtuustoaloite kaupunginhallitukselle valmistetavaksi.
Kaupunginhallitus 18.11.2024 § 29
Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimialan apulaiskaupunginjohtajan esitys: Päätetään a) antaa Liike Nyt valtuustoryhmälle, Perussuomalaisten valtuustoryhmälle, KD valtuustoryhmälle, Keskustan valtuustoryhmälle ja 5 muulle aloitteen allekirjoittaneelle valtuutetulle toimialan esityksen mukainen kaupunginhallituksen vastaus, ja b) esittää kaupunginvaltuustolle merkittäväksi kaupunginhallituksen vastaus tiedoksi. Päätös: Hyväksyttiin esitys.
Kaupunginvaltuusto 16.12.2024 § 34
Kaupunginhallituksen esitys: Päätetään merkitä kaupunginhallituksen vastaus tiedoksi. Päätös: Päätettiin jättää asia pöydälle seuraavaan kokoukseen.
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)