Kaupunginvaltuusto · 27.1.2025
Vastaus Markku Weckmanin ja 23 muun valtuutetun aloitteeseen Tikkurilan uusi tori
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Markku Weckman ja 23 muuta valtuutettua jättivät seuraavan valtuuston työjärjestyksen mukaisen valtuustoaloitteen: ”Vantaanpäivän Konsertti 15.5.2024. Torin ja asematien väliin (kirkon kulmalle) on jäänyt jalkakäytävän torista erottava noin 10–15 senttiä korkea “kynnys”. Kynnystä on väenpaljouden vuoksi vaikea, jopa mahdoton huomata ja useat henkilöt kompastuivat ja kaatuivat siirtyessään paikasta toiseen. Osalle tuli silminnähtäviä, verta vuotavia ruhjeita. Tulee ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin tuon “ansan” poistamiseksi tai ainakin sen havaitsemisemisen helpottamiseksi. Esimerkiksi keltainen “seepraraidoitus” tms. Samalla on syytä havainnoida näitä liikenneympäristössä esiintyviä ongelmakohtia laajemminkin ja puuttua niihin välittömästi.”
Kaupunginhallituksen esitys
Päätetään merkitä kaupunginhallituksen vastaus tiedoksi
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginvaltuusto 20.5.2024 § 17
Päätös: Päätettiin ottaa asia käsiteltäväksi ja lähettää valtuustoaloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus 18.11.2024 § 25
Kaupunkiympäristön toimialan apulaiskaupunginjohtajan esitys: Päätetään a) antaa Markku Weckmanille ja 23 muulle aloitteen allekirjoittaneelle valtuutetulle toimialan esityksen mukainen kaupunginhallituksen vastaus, ja b) esittää kaupunginvaltuustolle merkittäväksi kaupunginhallituksen vastaus tiedoksi. Päätös: Hyväksyttiin esitys.
Kaupunginvaltuusto 16.12.2024 § 32
Kaupunginhallituksen esitys: Päätetään merkitä kaupunginhallituksen vastaus tiedoksi. Päätös: Päätettiin jättää asia pöydälle seuraavaan kokoukseen.
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)