Kaupunginhallitus · 19.10.2026
Eron myöntäminen Sirpa Lahdelle Korso-Koivukylän kaupunkikeskusten kehittämissuunnitelmien seurantaryhmän jäsenen tehtävästä ja täydennysvaalin toimittaminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Sirpa Lahti on 1.10.2026 saapuneella viestillään pyytänyt eroa Korso-Koivukylän kaupunkikeskusten kehittämissuunnitelmien seurantaryhmän jäsenen tehtävästä henkilökohtaisesta syystä. Kuntalain 30 §:n 3 momentin mukaan kunnanhallitus voi asettaa toimikunnan määrätyn tehtävän hoita mista varten. Kuntalain 32 §:n mukaan kuntalain 30 §:n 3 momentissa tarkoitetut toimikunnat asetetaan enintään sen asettaneen toimielimen toimikaudeksi. Kaupunginhallitus on päätöksellään 25.8.2025 § 5 päättänyt jatkaa kaupunginhallituksen 19.12.2022 § 19 päätöksellä perustettujen kaupunkikeskusten kehittämissuunnitelmien seurantaryhmien toimintaa valtuustokaudella 2025–2029 ja jakaa seurantaryhmät alueellisesti samoin kuin aiemmalla kaudella: 1. Myyrmäki-Martinlaakson kaupunkikeskustojen kehittämissuunnitelman seurantaryhmä 2. Kivistö-Aviapoliksen kaupunkikeskusten kehittämissuunnitelmien seurantaryhmä 3. Tikkurilan kaupunkikeskustan kehittämissuunnitelman seurantaryhmä 4. Korso-Koivukylän kaupunkikeskusten kehittämissuunnitelmien seurantaryhmä 5. Hakunila-Länsimäen kaupunkikeskuksen kehittämissuunnitelman seurantaryhmä Kaupunginhallituksen yllä mainitun päätöksen mukaisesti seurantaryhmien tehtävänä on seurata kaupunkiympäristön toimialan laatimien kaupunkikeskusten kehittämissuunnitelmien sekä kaupunkitasoisen palveluverkkosuunnitelman etenemistä ja lisäksi suuraluetasoisia investointeja; seurantaryhmien tehtävänä on myös aktiivisesti ottaa kantaa suunnitelmiin sekä informoida kannanotoistaan tarvittavia toimielimiä. Kaupunginhallitus on päättänyt, että seurantaryhmiin valitaan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja enintään viisi jäsentä ja kullekin henkilökohtainen varajäsen. Korso-Koivukylän kaupunkikeskusten kehittämissuunnitelmien seurantaryhmään on nimetty seuraavat henkilöt (KH 25.8.2025 § 5 & 27.4.2026 § 5): Jäsen Henkilökohtainen varajäsen Ari Tammi, puheenjohtaja Päivi Viljasalo Merja-Liisa Vasarainen, varapuheenjohtaja Tuomas Mantere Sirpa Lahti Säde Heikinheimo Petri Aho Suvi Karhu (KH 27.4.2026 § 5) Vertti Värekoski Hanna Torppa Soili Semkina Keijo Hiltunen Kaupunginhallitus 19.10.2026 Kaupunginjohtajan esitys: Päätetään a) myöntää Sirpa Lahdelle ero Korso-Koivukylän kaupunkikeskusten kehittämissuunnitelmien seurantaryhmän jäsenen tehtävästä ja b) toimittaa Korso-Koivukylän kaupunkikeskusten kehittämissuunnitelmien seurantaryhmän jäsenen täydennysvaali jäljellä olevaksi ajaksi toimikaudesta 2025–2027. Tarkastetaan ja hyväksytään pöytäkirja tämän pykälän osalta heti kokouksessa. Täytäntöönpano: Kaupunkiympäristön toimiala
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)