Kaupunginhallitus · 5.10.2026

Tiedoksi merkittävät aloitevastaukset

  • Diaarinumero: VD/6739/00.02.01.00/2026

Päätös

Hyväksyttiin esitys.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Hallintosäännön 22 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan mikäli vähemmän kuin 15 valtuutettua on allekirjoittanut aloitteen, vastaa aloitteeseen toimivaltainen viranhaltija suoraan aloitteen ensimmäiselle allekirjoittajalle. Vastaus on annettava kuuden kuukauden kuluessa aloitteen tekemisestä ensimmäiselle allekirjoittaneelle. Vastaus on myös annettava tiedoksi lautakunnalle tai kaupunginhallitukselle tai sen jaostolle, jonka toimivaltaan tai jonka alaisen viranomaisen toimivaltaan aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu. Kaupunginhallituksen tai sen alaisen viranomaisen toimivaltaan kuuluvissa asioissa on annettu seuraavat aloitevastaukset: Hallintojohtajan viranhaltijapäätös 19 / 2026: Vastaus Juha Suoniemen ja Juha Järän aloitteeseen luottamuksen arviointi kaupunginjohtajaan ja apulaiskaupunginjohtajiin

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan esitys

Päätetään merkitä tiedoksi esittelyosassa mainitut valtuustoaloitevastaukset.

Käsittely

Merkittiin, että vs. kaupunginjohtaja Katri Kalske poistui kokouksesta asianosaisjäävinä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)