Kaupunginhallitus · 7.9.2026
Vuoden 2026 Vantaan kulttuuripalkinnon myöntäminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia avustusehtoja. Uusien kulttuurin avustusehtojen mukaisesti Vantaan kulttuuripalkinto myönnetään vuosittain hakemuksetta joko kannustuksena ansioituneelle taiteilijalle tai tunnustuksena merkittävästä kulttuuriteosta. Ansioituneelle taiteilijalle palkinto voidaan myöntää, jos tämä asuu vakituisesti Vantaalla ja on osoittanut uransa aikana taiteellisen lahjakkuutensa. Kulttuuripalkinto voidaan myöntää myös kaupungissa toimivalle yhteisölle tai henkilölle merkittävästä kulttuuriteosta Vantaan taide- ja kulttuurikentän elävöittämiseksi. Palkinnon arvo on 10 000 euroa. Palkinto myönnetään vaikuttavista ansioista ja kaupunki pidättää oikeuden jättää palkinto myös myöntämättä. Palkintoa ei myönnetä aiemmin Vantaan kulttuuripalkinnon saaneille tai Vantaan kaupungin työntekijöille. Vantaan kulttuuripalkintoa ei voi hakea, vaan päätöksen palkintojen myöntämisestä tekee Vantaan kaupunginhallitus kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan esityksestä. Ehdokkaat lautakunnalle valmistellaan virkamiestyönä. Vantaan kulttuuri- ja kirjastopalveluiden laaja johtoryhmä ja avustusasiantuntijat pitävät yllä ehdokaslistaa henkilöistä ja tahoista, joiden ponnistukset oman taiteenalansa tai vantaalaisen kulttuurielämän eteen ansaitsisivat palkinnon. Ehdokkaiden kotikunnan on oltava Vantaa. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan esitys kaupunginhallitukselle palkinnon saajaksi on tehtävä elokuun kokouksessa. Kulttuuripalkinto jaetaan Vantaan Kulttuurigaalassa 18.11.2026. Lautakunnan esitys jaettavista kulttuuripalkinnoista esitellään kaupunginhallitukselle kokouksessa.
Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimialan apulaiskaupunginjohtajan esitys
Päätetään a) toimittaa vuoden 2026 Vantaan kulttuuripalkinnon jako uusien avustusehtojen ja kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan esityksen mukaisesti ja b) todeta, että palkinto jaetaan 18.11.2026 pidettävässä Vantaan kulttuurigaalassa Kulttuuritalo Martinuksessa.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta 17.8.2026 § 6
Va. kulttuurijohtajan esitys: Päätetään a) esittää kaupunginhallitukselle, että se toimittaa vuoden 2026 Vantaan kulttuuripalkinnon jaon uusien avustusehtojen ja lautakunnan esityksen mukaisesti b) todeta, että palkinto jaetaan 18.11.2026 pidettävässä Vantaan Kulttuurigaalassa Kulttuuritalo Martinuksessa. Päätös: Hyväksyttiin esitys.
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)