Kaupunginhallitus · 24.8.2026
Vantaan kaupungin vaaleja koskevat periaatteet ja vaalikaranteeni
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin muutettu esitys.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vaaleja koskevat periaatteet ja vaalikaranteeni perustuvat perustuslakiin sekä hyvän hallintotavan vaatimuksiin (hallintolain 2 luku), erityisesti yhdenvertaisuusperiaatteeseen. Vantaan kaupungille ei ole aiemmin koottu yhteen yleisiä periaatteita vaalien toteuttamisesta ja vaalikaranteenista. Nyt laaditussa dokumentissa määritellään kaupungin yleiset linjaukset kaupungin roolista vaaleissa, kaupungin tilojen käytöstä vaalien alla sekä vaalikaranteenista. Periaatteiden mukaisesti kaupunki edistää kuntalaisten äänioikeuden käyttöä ja viestii vaaleista aktiivisesti, mutta ei osallistu vaalikampanjointiin. Yhdenvertaisuusperiaate edellyttää julkiselta hallinnolta tasapuolista, johdonmukaista ja syrjimätöntä toimintaa. Ketään ei saa asettaa vaaleissa eriarvoiseen asemaan sen perusteella, että hän toimii kaupungin tehtävässä. Kaupungin palveluksessa tai luottamustehtävässä olevat henkilöt, jotka ovat ehdolla eduskunta-, aluetai kuntavaaleissa, ovat vaalikaranteenin piirissä vaalien läheisen ajan. Europarlamenttivaaleissa vaalikaranteenia sovelletaan silloin, kun Vantaan kaupungin luottamushenkilö, viranhaltija tai työntekijä on ehdokkaana. Presidentinvaaleissa vaalikaranteenia ei sovelleta. Vaalikaranteeni alkaa vähintään kaksi kuukautta ennen vaalipäivää ja sen alkaminen ajoitetaan kuukauden ensimmäiseen päivään (esimerkiksi vaalipäivän ollessa huhtikuussa, vaalikaranteeni alkaa 1. helmikuuta). Vaalikaranteenista on laadittu erillinen ohjeistus, jossa määritellään sen keskeiset periaatteet. Vaalikaranteenin aikana ehdokkaiden tulee erottaa selkeästi toisistaan roolinsa kaupungin palveluksessa tai luottamustehtävässä toimivana henkilönä ja roolinsa vaaliehdokkaana. Keskusvaalilautakunta on käsitellyt vaalien periaatteita. Tämän jälkeen periaatteisiin on tehty joitakin täsmennyksiä. Vantaan kaupungin hallintosäännön 8 luvun 1 §:n 5 mom. 1 kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää hyvään johtamis- ja hallintotapaan liittyvistä periaatteista ja menettelytavoista. Keskusvaalilautakunta 20.5.2026: Keskusvaalilautakunnan sihteerin esitys: Päätetään esittää kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi liitteen mukaiset Vantaan kaupungin vaaleja koskevat periaatteet ja vaalikaranteeni -ohje. Käsittely: Asian käsittelyn aikana keskusvaalilautakunta teki yksimielisesti asian liitteeseen seuraavat lisäykset (lisäykset kursivoituna): Tapahtumat kirjastojen asiakastiloissa kohtaan: Yksittäisen puolueen tai yksittäisen vaaleissa ehdolla olevien järjestämiä tilaisuuksia ei järjestetä äänestyksen alkamista edeltävän kuukauden aikana. Vaalikaranteeni kohtaan: Vaalikaranteeni koskee kaupungin ja kaupunkikonsernin palveluksessa olevia työntekijöitä ja viranhaltijoita sekä ylimpiä luottamushenkilöitä (kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajisto), jotka ovat ehdolla vaaleissa. Päätös: Hyväksyttiin esitys pöytäkirjaan liitetyn liitteen mukaisesti.
Kaupunginjohtajan esitys
Päätetään hyväksyä Vantaan kaupungin vaaleja koskevat periaatteet ja vaalikaranteeni liitteen 2 mukaisesti.
Käsittely
Asian käsittelyn aikana kaupunginjohtaja muutti esitystään seuraavasti: Liitteen 2 toisen sivun ensimmäisen kappaleen loppuun (rivi 3-4) tehdään seuraava lisäys: […] Koulutiloihin ei saa jättää vaalimateriaalia eikä jakaa sitä oppilaille, ellei siitä ole tilaisuuskohtaisesti erikseen sovittu.
Liitteet
- Vaaleja koskevat periaatteet ja vaalikaranteeni, KVL 20.5.2026
- Vantaan kaupungin vaaleja koskevat periaatteet ja vaalikaranteeni, KH hyv. 24.8.2026
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)