Kaupunginhallitus · 22.6.2026

Äänestysalueet 1.1.2027

  • Diaarinumero: VD/4156/00.02.02.00/2026

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Kaupunginhallitus jätti asiaan seuraavan, yhteisen pöytäkirjalausuman: “Kaupunginhallitus haluaa kiinnittää huomiota siihen, että äänestysalueen koko ja vaalipäivänä äänestävien määrä huomioitaisiin vaalilautakunnan kokoonpanossa ja resursseissa. Suurilla äänestysalueilla tulee lautakuntiin varata enemmän jäseniä ja resursseja kuten tietokoneita ja äänestyskoppeja.”

Asiakirjan teksti

Perustelut

Perustelut Vaalilain 8 §:n mukaan äänestysalueena on kunta, jollei sitä ole tarpeen jakaa useampaan äänestysalueeseen. Äänestysalueista päättää valtuusto. Päätöstä tehtäessä on otettava huomioon seuraavan kalenterivuoden alusta voimaan tulevat kuntajaon muutokset. Valtuuston on myös määrättävä, mihin äänestysalueeseen kuuluvat ne henkilöt, joita ei ole väestötietojärjestelmässä merkitty minkään kiinteistön kohdalle. Päätös äänestysalueista tulee voimaan kalenterivuoden alussa, jos se on tehty ja siitä on ilmoitettu Digija väestötietovirastolle sen määräämällä tavalla viimeistään voimaantuloa edeltävän vuoden elokuussa. (29.11.2019/1132) Äänestysalueista tehtyä päätöstä, josta on ilmoitettu Digi- ja väestötietovirastolle, noudatetaan hallintooikeudelle tehdystä valituksesta huolimatta, kunnes valitusasia on ratkaistu, jollei hallinto-oikeus toisin määrää. Hallinto-oikeuden valituksesta antamaan päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. (29.11.2019/1132) Äänestysaluejaon muutos 1.1.2027 alkaen Vantaalla on yhteensä 68 äänestysaluetta. Tarkoituksena on nyt yhdistää saman äänestyspaikan omaavat äänestysalueet siten, että jatkossa olisi yhteensä 53 äänestysaluetta. Samalla äänestysalueiden nimeäminen yhdenmukaistuu ja selkeytyy. Äänestysaluemuutoksia on käsitelty kaupungin keskusvaalilautakunnassa. Nykyinen äänestysalue Äänestysalue 1.1.2027 alkaen 101 Hämevaara 101 Pähkinärinne 103 Pähkinärinne 101 Pähkinärinne 102 Hämeenkylä 102 Hämeenkylä 104 Varisto 102 Hämeenkylä 106 Uomatie 106 Louhela 109 Louhela 106 Louhela 108 Kilteri 108 Kilteri 110 Jönsas 108 Kilteri 111 Kaivoksela 111 Kaivoksela 112 Vaskipelto 111 Kaivoksela 207 Martinlaakso 207 Martinlaakso 208 Vihertie 207 Martinlaakso 310 Talkootie 310 Hiekkaharju 311 Hiekkaharju 310 Hiekkaharju 312 Tikkurila 312 Tikkurila 313 Kukkaketo 312 Tikkurila 316 Hakkila 316 Hakkila 317 Kuninkaala 316 Hakkila 406 Leppäkorpi 406 Leppäkorpi 407 Metsola 406 Leppäkorpi 414 Havukallio 414 Havukoski 415 Tarhapuisto 414 Havukoski 501 Oripuisto 501 Hakunila 502 Hakunila 501 Hakunila 504 Itä-Hakkila 504 Itä-Hakkila 505 Sotunki 504 Itä-Hakkila 508 Estepuisto 508 Länsimäki 509 Länsimäki 508 Länsimäki 1.1.2027 alkaen Vantaan kaupungin 53 äänestysaluetta näin ollen ovat: 101 Pähkinärinne 102 Hämeenkylä 105 Vapaala 106 Louhela 107 Myyrmäki 108 Kilteri 111 Kaivoksela 201 Askisto 202 Keimola 203 Seutula 204 Piispankylä 205 Kivimäki 206 Laajavuori 207 Martinlaakso 209 Vantaanlaakso 210 Ylästö 211 Kivistö 301 Veromies 302 Pakkala 303 Kartanonkoski 304 Ilola 305 Ruskeasanta 306 Simonkylä 307 Simonmetsä 308 Peltola 309 Viertola 310 Hiekkaharju 312 Tikkurila 314 Jokiniemi 315 Maarinoja 316 Hakkila 318 Tammisto 401 Koivukylä 402 Asola 403 Kulomäki 404 Korso 405 Vierumäki 406 Leppäkorpi 408 Otava 409 Matari 410 Mikkola 411 Nikinmäki 412 Rekola 413 Rastimäki 414 Havukoski 416 Päiväkumpu 501 Hakunila 503 Nissas 504 Itä-Hakkila 506 Vaarala 507 Rajakylä 508 Länsimäki 999 Lummetie Äänestysalueiden äänioikeutettujen lukumäärä vaihtelee uudistuksen jälkeen noin 1300 aina lähes 5 000:een. Äänestysalueita on syytä tarkastella myöhemmin laajemmin erityisesti Vantaan väestömäärän kasvaessa, mutta siihen ei tällä hetkellä kuitenkaan nähdä tarvetta. Ehdotettu muutos selkeyttää äänestysalueiden nimiä sekä vaalipäivän äänestysjärjestelyjä. Muutos ei kuitenkaan vaikuta yhdenkään äänestäjän matkan pituuteen äänestyspaikalle. Erityisryhmien äänestysalue Äänestysaluejakoa muuttaessa tulee ilmoittaa ns. erityisryhmien äänestysalue. Äänestysaluejaon muuttamista koskevassa kunnanvaltuuston päätöksessä on ratkaistava myös, mikä kunnan äänestysalueista on käytössä niillä kunnan äänioikeutetuilla, joita ei ole merkitty väestötietojärjestelmässä asuvaksi minkään kiinteistön (rakennuksen ja huoneiston) kohdalle. Vailla vakinaista asuntoa olevien sekä hoito- ym. laitoksissa asuvien kuntalaisten lisäksi tähän ryhmään kuuluu kunnan ns. poissaoleva väestö, eli ulkomailla vakinaisesti asuvat Suomen kansalaiset (ulkosuomalaiset). Erityisryhmien äänestysalueeseen ei ehdoteta muutosta. Erityisryhmien äänestysalue Erityisryhmien äänestysalue 1.1.2027 alkaen 999 Lummetie 999 Lummetie Keskusvaalilautakunta 9.6.2026 Keskusvaalilautakunnan sihteerin esitys: Päätetään esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi, että Vantaan kaupungin äänestysalueet ovat 1.1.2027 alkaen liitteessä todetut. Päätös: Päätettiin yksimielisesti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi, että Vantaan kaupungin äänestysalueet ovat 1.1.2027 alkaen pöytäkirjan liitteessä todetut.

Vs. kaupunginjohtajan esitys

Päätetään esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi liitteen mukaiset Vantaan kaupungin äänestysalueet 1.1.2027 alkaen.

Käsittely

Asian käsittelyn aikana vs.kaupunginjohtaja muutti esitystään niin, että äänestysalueiden määräksi muutetaan 53 aluetta, jolloin alueiden määrä listatekstissä ja asian liitteessä vastaavat toisiaan.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)