Kaupunginhallitus · 22.6.2026
Vantaan kaupungin lausunto koulujen ja oppilaitosten loma-aikoja koskevasta muistioluonnoksesta
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin vs.kaupunginjohtajan muutettu esitys.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt Vantaan kaupungin lausuntoa koulujen ja oppilaitosten loma-aikoja koskevasta muistioluonnoksesta. Määräaika lausunnon toimittamiselle on 3.7.2026. Esitetään, että opetus- ja kulttuuriministeriölle annetaan liitteen mukainen lausunto. Opetus- ja kulttuuriministeriö on esittänyt Vantaan kaupungille lausuntopyynnön (VN/15678/2026) liitteenä olevasta muistioluonnoksesta, joka käsittelee koulujen ja oppilaitosten loma-aikojen nykykäytäntöjä sekä esittelee mallin, joka havainnollistaa kesäloman alkamisen siirtämistä kahdella viikolla nykyistä myöhemmäksi kesäkuulle sekä koulutyön aloittamista elokuun puolenvälin jälkeen. Opetusministeri on pyytänyt opetus- ja kulttuuriministeriön virkakuntaa selvittämään, miten koulujen ja oppilaitosten kesälomien siirtäminen olisi toteutettavissa, ja millaisia muutostarpeita siirto aiheuttaisi koulutusjärjestelmässä. Mahdollisen siirron tavoitteena olisi tukea perheiden hyvinvointia vahvistamalla perheiden mahdollisuuksia viettää yhteistä kesälomaa sekä tukea lasten ja nuorten hyvinvointia selvittämällä, olisiko kevätlukukauden keventäminen loma-aikoja uudistamalla mahdollista. Lisäksi tavoitteena olisi tukea suomalaisen koulutusjärjestelmän työ- ja loma-aikojen yhteensopivuutta muun Euroopan loma-aikojen kanssa. Vastaavaa selvitystä on ehdotettu myös kuuden kansanedustajan allekirjoittamassa toimenpidealoitteessa TPA 38/2023 vp. Aloitteessa ehdotetaan, että valtioneuvosto ryhtyisi toimenpiteisiin selvittääkseen koululaisten kesälomien siirron vaikutukset yrittäjyyteen, työllisyyteen ja kansantalouteen sekä toteuttaakseen lomakauden siirron eteenpäin. Aloitteessa esitetään, että koulutyö säädettäisiin päättymään kaksi viikkoa nykyistä myöhemmin viikon 24 viimeisenä arkipäivänä. Muistioluonnos on laadittu virkatyönä opetus- ja kulttuuriministeriössä. Työn aikana on kuultu Opetushallituksen ja Ylioppilastutkintolautakunnan virkahenkilöitä. Muistioluonnoksessa loma-aikoja ja niiden mahdollisten muutosten vaikutuksia tarkastellaan ensisijaisesti opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan sekä koulutusjärjestelmän näkökulmasta. Lausunnon valmistelu Lausunto on valmisteltu kasvatuksen ja oppimisen toimialan yhteisissä palveluissa. Hallintopäällikkö on pyytänyt kommentit kasvatuksen ja oppimisen toimialan palvelualueilta sekä kaupunkikulttuurin toimialalta. Toimivalta Vantaan kaupungin hallintosäännön 8 luvun 1 §:n 5 momentin 2 kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää kaupungin lausuntojen antamisesta ulkopuolisille.
Vs.kaupunginjohtajan esitys
Päätetään antaa opetus- ja kulttuuriministeriölle liitteen mukainen lausunto.
Käsittely
Vs. kaupunginjohtaja otti asian omaan esittelyynsä. Merkittiin, että vs.kaupunginjohtaja täydensi esityksen liitteenä olevan lausunnon ensimmäistä kappaletta seuraavasti: ” Millaisia vaikutuksia näkisitte aiheutuvan koulutusjärjestelmälle, mikäli perusopetuksen loma-ajat muutettaisiin mallin esittämällä tavalla? Muistiossa on tarkasteltu perusopetuksen loma-aikojen muutoksen vaikutuksia lukiokoulutukseen, ammatilliseen koulutukseen ja korkea-asteen koulutukseen. Muistiossa loma-aikamuutosten vaikutuksia on tarkasteltu puutteellisesti kuntien palvelukokonaisuuden näkökulmasta, sillä erityisesti varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä kuljetusten keskeiset vaikutukset, kuten kesäpäivystyksen kuormitus ja henkilöstöresurssien riittävyys, jäävät riittämättömästi arvioiduiksi. Vaikutuksia muuhun koulutusjärjestelmään – varhaiskasvatukseen, aikuisten perusopetukseen, vapaan sivistystyön koulutukseen ja taiteen perusopetukseen – olisi kuitenkin perusteltua arvioida tarkemmin. Muistio jättää tältä osin avoimeksi useita jatkovalmistelua edellyttäviä kysymyksiä, ja mahdollinen muutosprosessi edellyttäisi huolellista jatkovalmistelua. Ehdotettu muutos on kuitenkin opetuksen järjestäjän näkökulmasta toteutettavissa.”
Liitteet
- Lausuntopyyntö koulujen ja oppilaitosten loma-aikoja koskevasta muistioluonnoksesta
- Malli koulujen loma-aikojen muuttamiseksi
- Vantaan kaupungin lausunto koulujen ja oppilaitosten loma-aikoja koskevasta muistioluonnoksesta
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)