Kaupunginhallitus · 11.5.2026

Eron myöntäminen Petri Roiniselle kaupunginhallituksen jäsenen tehtävästä ja täydennysvaalin toimittaminen

  • Diaarinumero: VD/3906/00.00.01.00/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Lakiasiat ja päätösvalmistelu, esitys valtuustolle

Asiakirjan teksti

Perustelut

Petri Roininen on 28.4.2026 saapuneella viestillään pyytänyt eroa kaupunginhallituksen jäsenen tehtävästä henkilökohtaisesta syystä. Hallintosäännön 7 luvun 2 §:n mukaan kaupunginvaltuusto valitsee kaupunginhallitukseen kahden vuoden toimikaudeksi kerrallaan vähintään yhdeksän jäsentä, joista yhden puheenjohtajaksi ja kaksi varapuheenjohtajiksi sekä yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien tulee olla valtuutettuja. Kuntalain 73 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan: 1) välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö; 2) henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa; 3) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta; 4) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa. Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta. Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä. Tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin mukaan kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu. Kaupunginvaltuusto valitsi kokouksessaan 16.6.2025 § 6 ja 17.11.2025 § 3 kaupunginhallituksen jäseniksi ja varajäseniksi seuraavat henkilöt: Jäsen Henkilökohtainen varajäsen Ulla Kaukola, puheenjohtaja Päivi Laakso Mika Kasonen, I varapuheenjohtaja Frida Forsblom-Prittinen Eve Rämö, II varapuheenjohtaja Tuure Savuoja Minna Räsänen Soile Eriksson (kv 17.11.2025 § 3) Mika Niikko Tanja Aidanjuuri Heli Hakala Timo Lahti Emily Strohm Henri Kiiski Nina Nummela Victor Snellman Funda Demiri Ville Karinen Faysal Abdi Kia Koskelin Petri Roininen Tuula Panula Otso Kivimäki Jenni Karemo Anni Juulia Tuomainen Hanna Valtanen Visa Tammi Riku Aalto (kv 17.11.2025 § 3) Anssi Aura Marjo Vacker

Kaupunginjohtajan esitys

Päätetään esittää kaupunginvaltuustolle a) myönnettäväksi Petri Roiniselle ero kaupunginhallituksen jäsenen tehtävästä, ja b) toimitettavaksi kaupunginhallituksen jäsenen täydennysvaali jäljellä olevaksi ajaksi toimikaudesta 2025–2027.

Käsittely

Merkittiin, että kaupunginhallituksen jäsen Petri Roininen poistui osallisuusjäävinä kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)