Kaupunginhallitus · 11.5.2026

Vastaus Juha Järän ja Nina Nummelan sekä 29 muun valtuutetun aloitteeseen yritysten toimintaedellytysten turvaaminen raitiovaunuhankkeen rakentamisen aikana

  • Diaarinumero: VD/6992/00.02.00.03/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Juha Järä ja Nina Nummela sekä 29 muuta valtuutettua jättivät seuraavan valtuuston työjärjestyksen mukaisen valtuustoaloitteen: ”Me allekirjoittaneet valtuutetut olemme syvästi huolissamme vantaalaisten yritysten menestymisestä ja toimintaedellytyksistä raitiovaunuhankkeen rakentamisen aikana. Rakennustyöt aiheuttavat merkittäviä muutoksia liikennejärjestelyihin ja pysäköintimahdollisuuksiin, mikä heikentää yritysten asiakasvirtoja ja voi pahimmillaan johtaa vakaviin taloudellisiin menetyksiin. Huolemme kohdistuu erityisesti niihin yrityksiin, jotka sijaitsevat alueilla, joilla liikennettä rajoitetaan tai pysäköintipaikkoja poistetaan tilapäisesti tai pysyvästi. Kun asiakasliikenne vaikeutuu ja parkkipaikat katoavat, monen pienyrittäjän toimintaedellytykset vaarantuvat. On kohtuutonta, että yrittäjät joutuvat kantamaan kaupungin suurhankkeen haitat ilman riittäviä tukitoimia. Vantaan kaupungin taloudellinen tilanne on tällä hetkellä haastava, ja näkymät tuleville vuosille ovat monin paikoin huolestuttavat. Tästä syystä jokaisesta toimivasta yrityksestä ja työpaikasta on pidettävä erityistä huolta. Nämä yritykset maksavat veronsa ja osallistuvat osaltaan myös meidän luottamushenkilöiden palkkioiden rahoittamiseen. Esitämme, että Vantaan kaupunki käynnistää välittömästi seuraavat toimenpiteet yrittäjien tukemiseksi raitiovaunuhankkeen rakentamisen aikana: 1. Henkilökohtainen yrityskartoitus: Kaupungin virkamiehet organisoivat hyvissä ajoin, vähintään 2–3 kuukautta ennen rakennustöiden alkua, henkilökohtaiset yhteydenotot alueen yrityksiin. Tapaamisten yhteydessä käydään läpi tulevat liikennejärjestelyt ja niiden vaikutukset liiketoimintaan. 2. Selkeä ja saavutettava tiedotus: Yrittäjille toimitetaan ajoissa selkeät tiedot rakennustöiden aikatauluista, reittimuutoksista sekä korvaavista pysäköinti- ja asiointijärjestelyistä. Kaupungin on huolehdittava, että tieto saavuttaa yritykset suoraan — ei pelkästään verkkosivujen tai maksullisen median kautta. 3. Väliaikaiset pysäköintiratkaisut: Rakennustöiden ajaksi on osoitettava riittävät väliaikaiset pysäköintipaikat asiakkaille ja henkilökunnalle. Esimerkiksi Peltolan torialue, joka on tällä hetkellä vajaakäytössä, tulisi välittömästi ottaa väliaikaiseksi pysäköintialueeksi tukemaan Tikkuraitin ja K-Supermarket Ylivedon alueen yrittäjiä. Näillä toimenpiteillä voimme turvata vantaalaisten yritysten toimintakyvyn ja ehkäistä tarpeettomia konkursseja tai velkakierteitä, jotka voisivat syntyä kaupungin omista päätöksistä johtuvista olosuhteista. Koska kyse on Vantaan elinvoiman ja talouden kannalta keskeisestä asiasta, pyydämme, että tämä aloite käsitellään kiireellisenä ja että sen pohjalta käynnistetään välittömät toimet yrittäjien tukemiseksi.”

Kaupunkiympäristön toimialan apulaiskaupunginjohtajan esitys

Päätetään a) antaa Juha Järälle, Nina Nummelalle ja 29 muulle aloitteen allekirjoittaneelle valtuutetulle toimialan esityksen mukainen kaupunginhallituksen vastaus, ja b) esittää kaupunginvaltuustolle merkittäväksi kaupunginhallituksen vastaus tiedoksi.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginvaltuusto 20.10.2025 § 17

Päätös: Päätettiin ottaa asia käsiteltäväksi ja lähettää valtuustoaloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. Kaupunkiympäristön toimiala toteaa vastauksenaan seuraavaa: Ratikkareitin varrella olevia yrityksiä on tiedotettu ennen rakennustöiden aloittamista jakamalla tiedotteita ja järjestetty mm. alueellisia yrittäjätapaamisia ainakin Tikkurilassa ja Hakunilassa. Rakentamisen laajentuessa yrittäjiltä on saatu palautetta, jonka perusteella kontaktointia on tehostettu. Ratikkahankkeen edustajien lisäksi kaupungin elinvoimapalvelut ovat olleet aktiivisesti yhteydessä yrityksiin, ja toimintaa tullaan jatkamaan rakentamisen edetessä. Myös alueellista opastusta ja viitoitusta on parannettu, jotta asiakkaat löytäisivät paremmin eri yrityksiin. Nyt ratikan työmaiden ollessa Tikkurilan ja Peltolantorin alueella vilkkaimmillaan olemme kaupunkiympäristön toimialalla tehneet käsin laskentoja Peltolantorin ympäristön pysäköintitilanteesta. Toistaiseksi näyttää siltä, että torin ympäristössä paikkoja riittää varsin hyvin maantasossa ja kadunvarsilla. Lisäksi käytössä on keskusta-alueella Peltolantorin kannen alainen pysäköinti, josta paikkoja löytyy runsaasti edullisella hinnalla. Lisäpaikkoja ko. alueelle järjestämällä ei torin ympäristön työmaanaikaisia haasteita saada ratkaistua. Hieman idämpänä Kielotien lähistön kadunvarsiparkkipaikkoja on samaan aikaan poistunut runsaasti käytöstä työmaiden takia. Tähän on etsitty ratkaisua mahdollistamalla ainakin tilapäisesti Kielotie 28 pysäköintialueelle yleisiä pysäköintipaikkoja. Nämä pyritään saamaan mahdollisimman pian käyttöön. Tikkuparkin pysäköintipaikat myös palvelevat nykytietojen mukaan koko ratikkahankkeen ajan. Kadunvarsipysäköinnin paikkoja pyritään lisäämään siellä, missä se on mahdollista töiden etenemisen mukaan. Peltolantorilla on edelleen tapahtumatoimintaa, vaikkakin harvoin. Pysäköintialueen laajennuksesta varsinaisen torin alueelle olisi nähdäksemme haittaa torialueen muulle hyödyntämiselle kesäkaudella. Varsinkin Tikkuraitin perusparannuksen aikana torille voi olla kesäkaudeksi kysyntää.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)