Kaupunginhallitus · 11.5.2026

Vantaan kaupungin lausunto koskien Tilastokeskuksen tilastotuotannon muutoksia vuonna 2027

  • Diaarinumero: VD/3360/00.02.01.00/2026

Päätös

Hyväksyttiin esitys

Asiakirjan teksti

Perustelut

Tilastokeskus on esittänyt Vantaan kaupungille lausuntopyynnön (TK/1065/00.07/2026). Lausuntopyyntö koskee lausuntopyynnön liitteenä olevien tilastojen supistusten, keskeytysten ja lakkautusten vaikutuksia kaupungin omaan toimintaan. Aikaa lausunnon antamiseen on 25.5.2026 asti. Tilastokeskuksen tuottamista tilastoista merkittävä osa perustuu Euroopan unionin tilastoasetuksiin. Asetuspohjaisten tilastojen määrä tulee lähivuosina oleellisesti kasvamaan, kun muun muassa kansantalouden tilinpito ja ympäristötilinpito laajenevat, toimitilaindikaattoreista tuotetaan uutta tietoa, väestötilastoja uudistetaan sekä maksutase-, energiatilastointi- ja yrityksiä koskevat työmarkkinatilastot laajenevat. Samaan aikaan velvoitteiden kasvaessa Tilastokeskuksen resurssit supistuvat. Tilastokeskuksen määrärahoihin kohdistuu lähes kuuden miljoonan euron leikkaukset, mikä on noin 10 prosenttia vuoden 2023 määrärahoista. Henkilöstön määrä supistuu noin 740 henkilötyövuodesta noin 600 henkilötyövuoteen. Tilastokeskus on pyrkinyt sopeuttamaan toimintaansa resurssien pienentyessä muun muassa kehittämällä tuotantoprosesseja ja toimintoja, muuttamalla edullisempiin toimitiloihin sekä karsimalla tilastotuotantoa, jonka taustalla ei ole tilastolainsäädännöllisiä velvoitteita. Supistuksen tai lakkauttamisen kohteena on tilastoja, joita Vantaan kaupunki käyttää oman toimintaympäristönsä seuraamiseen sekä arvioidessaan omia strategisia tavoitteitaan. Näitä ovat mm. lakkauttamisuhan alla olevat vaalitilastot sekä koulutukseen liittyvät tilastot. Tämän lisäksi lakkauttamisuhan alla olevaa maanrakennuskustannusindeksiä käytetään Vantaalla hankesopimuksissa. Useilla muillakin tilastoilla, kuten erilaisilla taloustilastoilla, on merkitystä toimintaympäristön seuraamisen kannalta. Lausunnon valmistelu Lausunto on valmisteltu strategia- ja tutkimuspalveluissa. Strategia- ja tutkimuspäällikkö on pyytänyt kommentteja tiedolla johtamisen koordinaatioryhmän kautta toimialoilta. Osittain lausunto perustuu vuoden 2024 lausuntoon, jolloin Tilastokeskus edellisen kerran pyysi lausuntoa lopettavista tai supistettavista tilastoista. Toimivalta Vantaan kaupungin hallintosäännön 8 luvun 1 §:n 5 momentin 2 kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää kaupungin lausuntojen antamisesta ulkopuolisille.

Kaupunginjohtajan esitys

Päätetään antaa Tilastokeskukselle liitteen mukainen lausunto.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)