Kaupunginhallitus · 26.1.2026
Lausunto Lupa- ja valvontavirastolle Lentorata Oy:n Lentoratahanketta koskevasta täydennetystä ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Tarkastettiin ja hyväksyttiin pöytäkirja tämän pykälän osalta heti kokouksessa.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus pyytää Vantaan kaupungin ja kaavoitusviranomaisen lausuntoa Lentorata Oy:n Lentoratahanketta koskevasta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Lausunnot tulee toimittaa viimeistään 31.1.2026. Lentoradasta laadittiin vuosina 2022–2023 esiselvitys sekä ympäristövaikutusten arviointi. Hanketta koskeva ympäristövaikutusten arviointiselostus on ollut lausuttavana ensimmäisen kerran 1.11.– 29.12.2023. Vantaan kaupunki on antanut YVA-selostuksesta lausunnon (KH 11.12.2023 § 21). Osana yleissuunnittelua Lentoradan linjausta muutettiin keväällä 2025 siten, että linjaus liittyy päärataan jo Keravan aseman eteläpuolella. Uusi linjaus sijoittuu Tuusulaan, Vantaalle ja Keravalle. Helsingin alueella linjaus ei muutu aiemmasta. Nyt nähtävillä oleva YVA-selostuksen täydennys korvaa alkuperäisen arviointiselostuksen siltä osin kuin arvioinnissa käsitellään Lentoradan vaikutuksia Tuusulassa, Pohjois-Vantaalla ja Keravalla. Täydennysraportissa ei käsitellä alkuperäisen YVA-selostuksen pääratavaihtoehtoa, sillä hankkeen suunnittelu on edennyt yleissuunnitelmavaiheeseen Lentorata-vaihtoehdon pohjalta. Arviointiselostuksen täydennys liitteineen löytyy osoitteesta www.ymparisto.fi/LentorataYVA. Lausunto toimitetaan 31.12.2025 saakka Uudenmaan ELY-keskukseen, kirjaamo.uusimaa(at)ely-keskus.fi ja 1.1.2026 lähtien Lupa- ja valvontavirastoon, kirjaamo(at)lvv.fi. YVA-selostuksen täydennyksen mukaan uuden linjauksen osalta merkittävimmät vaikutukset Vantaalla ovat rakentamisen aikaiset meluvaikutukset, jotka aiheutuvat rata- ja ajotunnelien louhinnasta sekä louheen kuljetuksista. Lisäksi kuilujen rakentaminen voi heikentää virkistysolosuhteita Vierumäen alueella ja Vallinojalla. Lentoradan rakentamisen suurimmat ilmastopäästöt muodostuvat tunnelirakentamisesta. Käytön aikana runkomelu voi olla tunneliosuudella havaittavissa, mutta alittaa ohjearvotason.
Kaupunkiympäristön toimialan apulaiskaupunginjohtajan esitys
Päätetään antaa Lupa- ja valvontavirastolle liitteen mukainen lausunto Lentoratahanketta koskevasta täydennetystä ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Tarkastetaan ja hyväksytään pöytäkirja tämän pykälän osalta heti kokouksessa.
Käsittely
Asian käsittelyn aikana esittelijä täydensi esitystään seuraavilla lisäyksillä: Lausunto, sivu 2. Kappale: Vaikutukset maankäyttöön ja yhdyskuntarakenteeseen otsikon alle, ensimmäisen kappaleen perään: ”Lentorata ei saa heikentää Vantaan mahdollisuuksia hyödyntää Vallinojan aluetta asuntorakentamiseen.” Lausunto, sivu 2. Kappale: Vaikutukset maankäyttöön ja yhdyskuntarakenteeseen otsikon alle, toisen kappaleen perään: ”Kuilut tulee lähtökohtaisesti pyrkiä sijoittamaan niin, että niistä aiheutuva luontohaitta minimoidaan.” Lausunto, sivu 4. Yhteenveto- kappaleen loppuun: ”Vantaalla on käytössä ekologisen kompensaation malli jossa rakentamisesta aiheutuva luontohaitta (esim. puuston poisto) korvataan parantamalla luonnon tilaa toisaalla, jotta luonnon monimuotoisuus ei vähene.”
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)