Kaupunginhallitus · 12.1.2026

Vastaus Tia Seppäsen ja 38 muun valtuutetun aloitteeseen koulujen ympäristöjen liikenteen turvallisuuden parantaminen

  • Diaarinumero: VD/5828/00.02.00.03/2025

Päätös

Päätettiin palauttaa asia valmisteluun.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Tia Seppänen sekä 38 muuta valtuutettua jättivät seuraavan valtuuston työjärjestyksen mukaisen valtuustoaloitteen: ”Lasten turvallinen koulumatka on kaupungin tärkeä tavoite. Erityisesti ensimmäisen luokan aloittavat tarvitsevat aikuisia tukemaan ja ohjaamaan koulumatkan alkuvaiheissa. Joissakin kaupunginosissa tätä on toteutettu vapaaehtoisvoimin esimerkiksi asukasyhdistysten kautta, mutta vastuu ei voi olla yksin vanhemmilla ja yhdistyksillä. Ehdotamme, että Vantaan kaupunki: - selvittää nykyisen vapaaehtoisvetoisen valvonnan tilan ja resurssit koulujen ympäristöissä. - ryhtyy koordinoimaan vapaaehtoistoimintaa yhdessä koulujen ja yhteisöjen kanssa. - laatii mallin, joka helpottaa vapaaehtoisten osallistumista lasten koulumatkojen turvallisuuden tukemiseen. - kiinnittää erityistä huomiota niihin kouluihin, joiden ympäristöä kuormittavat tietöiden tai rakennustyömaiden aiheuttamat riskit. Näin varmistamme, että lasten koulumatkat ovat turvallisia ja että erityisesti pienimmät oppilaat saavat tarvitsemansa tuen.”

Kasvatuksen ja oppimisen toimialan apulaiskaupunginjohtajan esitys

Päätetään a) antaa Tia Seppäselle ja 38 muulle valtuutetulle esityksen mukainen kaupunginhallituksen vastaus ja b) esittää kaupunginvaltuustolle merkittäväksi kaupunginhallituksen vastaus tiedoksi.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginvaltuusto 25.8.2025 § 30

Päätös: Päätettiin ottaa asia käsiteltäväksi ja lähettää valtuustoaloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)