Kaupunginhallitus · 6.10.2025

Hallintosäännön muutos, lokakuu 2025

  • Diaarinumero: VD/6289/00.01.01.00/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys.

Asiakirjan teksti

Perustelut

PT/S-AP/MT Hallintosäännön hankintoja koskevaa lukua muutettiin viimeksi keväällä kaupunginvaltuuston päätöksillä 12.5.2025 § 5 ja 16.6.2025 § 5. Nyt on havaittu tarve edelleen selkeyttää hankintoja koskevia pykäliä niiden tulkinnan helpottamiseksi. Toimivaltarajat sidotaan ennen kaikkea euromääriin eikä EUkynnysarvoihin. Lisäksi edellisellä muutoskierroksella on jäänyt lisäämättä elinvoima- ja työllisyysjaostolle sekä konsernijaostolle toimivalta päättää myös tavarahankinnoista, eikä vain palveluhankinnoista. Aiemmin tavarahankinnat kuuluivat kokonaisuudessaan hankintajohtajan toimivaltaan, mutta kun hänen toimivaltansa on rajoitettu 1 000 000 euroon myös tavarahankintojen osalta, on tätä suuremmat tavarahankinnat lisättävä elinvoima- ja työllisyysjaoston ja konsernijaoston toimivaltaan. Jos muutosta ei tehtäisi, yli miljoonan euron tavarahankinnat menisivät kaupunginhallituksen päätettäväksi sen yleistoimivallan nojalla, mikä ei ole tarkoituksenmukaista. Tilintarkastajan kommenttien perusteella täsmennetään kaupunginjohtajan päätösvaltaa päättää kaupunkitasoisesti siitä, mitkä palveluhankinnat kuuluvat hankintajohtajan päätösvaltaan. Näissä hankinnoissa ei ole kyse siitä, että kaupunginjohtaja delegoisi hänelle kuuluvaa päätösvaltaa edelleen hankintajohtajalla, vaan hän päättää siitä, mitkä palveluhankinnat tehdään kaupunkitasolla keskitetysti hankintajohtajan toimesta. Henkilöstöjohtajalla, hankintajohtajalla ja tietohallintojohtajalla on päätösvalta päättää yli 1 000 000 euron hankinnoista, jos hankinta tehdään Hansel Oy:n kilpailuttamana yhteishankintana. Nyt esitetään hallintosääntöön lisättäväksi, että sama pätee myös, jos hankinta tehdään muun yhteishankintayksikön kuin Hansel Oy:n kilpailuttamana yhteishankintana. On hankintoja, joiden osalta kaupungin ei kannata kilpailuttaa hankintaa yksin eikä Hansel Oy ole kilpailuttanut kyseistä tavaraa tai palvelua. Tällöin on kannattavinta liittyä muun yhteishankintayksikön kilpailuttamaan hankintaan, jos tällainen löytyy. Hankintoja koskevan luvun viimeisenä pykälänä on määräys siitä, että kaikilla, joilla on tämän luvun nojalla oikeus tehdä päätöksiä, on oikeus myös delegoida päätösvalta eteenpäin. Tarkoituksena ei ole ollut, että kaupunginjohtaja voisi delegoida edelleen oikeuttaan päättää kaupunkitasoisesti siitä, mitkä palveluhankinnat kuuluvat hankintajohtajan toimivaltaan. Tämän vuoksi viimeiseen pykälään on lisätty mainita siitä, että kaupunginjohtaja ei voi delegoida tätä päätösvaltaansa eteenpäin. Hallintosäännön 1 luvun 6 §:ään on tehty muutos, koska tietosuoja- ja tietoturvapolitiikat on nyt laadittu erillisinä asiakirjoina eikä yhtenä asiakirjana kuten aiemmin. Hallintosäännön 3. luvussa on siirretty kaupungin projektimallista vastaaminen talouden ja strategian palvelualueelta elinvoimapalveluiden palvelualueelle. Tämä muutos vastaa jo tapahtunutta tehtävien organisoinnin muutosta. Luottamushenkilöiden taloudellisia etuja koskevaa liitettä esitetään muutettavaksi keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan ja jäsenten palkkioiden osalta. Tällä hetkellä keskusvaalilautakunnan puheenjohtajalle ja jäsenille maksetaan korotettua kokouspalkkiota vaalivuosilta, lisäksi keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja saavat kuukausipalkkiota alue- ja kuntavaalivuosilta. Korotetut palkkiot eivät kohdistu oikein. Kaikki vaalit järjestetään vuoden ensimmäisen puoliskon aikana, jolloin loppuvuodesta perustetta korotetulle palkkiolle ei ole. Alkuvuodesta järjestettävät vaalit sen sijaan saattavat työllistää jo edellisenä vuonna. Tämän vuoksi esitetään muutosta siten, että korotettu kokouspalkkio maksetaan ajalta kuusi kuukautta ennen varsinaista vaalipäivää ja kaksi kuukautta varsinaisen vaalipäivän jälkeen. Alue- ja kuntavaalien osalta kuukausipalkkiota maksetaan keskusvaalilautakunnan puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle ajalta kuusi kuukautta ennen varsinaista vaalipäivää ja kaksi kuukautta varsinaisen vaalipäivän jälkeen. Lisäksi hallintosääntöön tehdään joitain kielellisiä korjauksia.

Kaupunginjohtajan esitys

Päätetään esittää kaupunginvaltuustolle hallintosääntöä muutettavaksi oheisten liitteiden mukaisesti. Hallintosäännön muutos tulee voimaan heti.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)