Kaupunginhallitus · 8.9.2025
Oikaisuvaatimus työllisyyden ja kotoutumisen palvelualueella kansainvälisten asiakkaiden palveluyksikön kotoutumisen asiantuntijan virkaan ottamisesta 29.11.2024 (vakanssi 900474)
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Oikaisuvaatimuksen tekijä on tehnyt oikaisuvaatimuksen kansainvälisten asiakkaiden palvelupäällikön päätöksestä 28.11.2024 12/2024, jolla päätöksen tehnyt palvelupäällikkö päätti kotoutumisen asiantuntijan virkaan ottamisesta kansainvälisten asiakkaiden palveluyksikköön. Kuntalain 134 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Kuntalain 137 §:n 1 momentin mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Kuntalain 138 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kuntalain 139 §:n mukaan päätöksen tiedoksiantoon asianosaiselle sovelletaan, mitä hallintolain 59 §:ssä säädetään tavallisesta tiedoksiannosta ja sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 19 §:ssä säädetään tavallisesta sähköisestä tiedoksiannosta. Oikaisuvaatimus on tehty perustuen asianosaisuuteen ja se on saapunut 29.11.2024 Vantaan kaupungin kirjaamoon. Päätös on annettu tiedoksi sähköisesti 29.11.2024. Oikaisuvaatimus on osoitettu oikealle viranomaiselle ja se on saapunut säädetyssä määräajassa. Oikaisuvaatimus Oikaisuvaatimuksen mukaan kotoutumisen asiantuntijan vakituiseen virkaan on valittu henkilö vähäisillä ansioilla. Virkaan valittu henkilö on koulutukseltaan humanististen tieteiden kandidaatti ja hänellä on työkokemusta vain muutama vuosi, josta valtaosa osa-aikaisena työntekijänä. Lisäksi hän on työskennellyt muualla Suomessa, joten hän ei tunne pääkaupunkiseudun alueen palvelujärjestelmää. Virkaan valitulla on paljon kielitaitoa ja oikaisuvaatimuksen tekijä uskoo, että hän on varmasti hyvä ja osaava tekijä. Oikaisuvaatimuksen tekijä hakee oikaisua, koska kokee, ettei hakumenettelyssä ole riittävällä tavalla onnistuttu tunnistamaan ja vertaamaan hakijoiden osaamista ja soveltuvuutta. Oikaisuvaatimuksen tekijä toivoo, että oikaisun hakeminen auttaisi Vantaan kaupunkia tunnistamaan rekrytoinnin ongelmia ja heittämään rekrytointiosaamista ja -prosesseja tulevaisuutta varten. Valintamenettely Työllisyyden ja kotoutumisen palvelualueella kansainvälisten asiakkaiden palveluyksikköön sijoittuva kotoutumisen asiantuntijan virka on ollut haettavana 16.10.–30.10.2024 (www.vantaa.fi, www.tyomarkkinatori.fi, www.oikotie.fi) vakinaisena täytettäväksi 2.12.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan. Määräaikaan mennessä virkaa haki yhteensä 227 hakijaa, joista 197 täytti kelpoisuusvaatimuksen. Videohaastatteluun kutsuttiin 40 kelpoisuusvaatimukset täyttänyttä hakijaa, joista 14 hakijaa valittiin toiselle haastattelukierrokselle. Haastattelijoina toimivat asiakkuuspäällikkö Pekko Kohonen ja projektipäällikkö Aadan Ibrahim. Kotoutumisen asiantuntijan rekrytoinnissa on käytetty anonyymin rekrytoinnin menetelmää. Tämä tarkoittaa sitä, että työhakemuksesta on poistettu kaikki henkilöön viittaava tieto, minkä ansiosta hakija on pysynyt nimettömänä työhaastatteluun saakka. Anonyymin rekrytoinnin menetelmän käyttämisestä on ilmoitettu hakuilmoituksessa. Viran nimitysperusteet ja kelpoisuusvaatimukset Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 6 §:n 1 momentissa todetaan, että virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Lisäksi virkasuhteeseen otetavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus. Perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Kotoutumisen asiantuntijan viran kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto. Kelpoisuusvaatimuksen lisäksi kotoutumisen asiantuntijalle luetaan eduksi asiakaspalveluosaaminen, suomen kielen lisäksi monipuolinen kielitaito, hyvät vuorovaikutustaidot, kokemusta maahanmuuttaneiden kanssa työskentelystä ja kotoutumisen edistämisestä, erinomaiset tiedonhankintataidot, tiedon ja lainsäädännön soveltamiskyky, hyvät ICT-taidot, kehittämisorientoitunut työote sekä kokemus moninaisesta tiimityöstä ja verkostomaisesta yhteistyöstä. Kotoutumisen asiantuntija toimii Vantaan kaupungin toiminta-alueella kaupunkistrategian ja johdon toimialalla työllisyyden ja kotoutumisen palvelualueella kansainvälisten asiakkaiden palveluyksikön monikieliset alkupalvelut -tiimissä hoitaen kotoutumisen asiantuntijalle määriteltyjä tehtäviä. Kotoutumisen asiantuntijan tehtävänä on edistää työvoiman ulkopuolella olevien kotoutujien ja vieraskielisten asiakkaiden kotoutumista tarjoamalla soveltuvia palveluita, jotka kehittävät asiakkaan yhteiskuntaosaamista, kielitaitoa, työelämätaitoja, ja parantavat edellytyksiä työllistyä. Kotoutumisen asiantuntija vastaa kotoutujan lakisääteisen asiakaspalvelukokonaisuuden sujuvuudesta, asiakkaan alkuvaiheen palveluiden organisoinnista, ohjauksesta ja neuvonnasta. Lisäksi kotoutumisen asiantuntija vastaa kotoutumisen ja osaamisen palvelutarpeen arvioinnista sekä siihen perustuvan kotoutumissuunnitelman laatimisesta. Kotoutumisen asiantuntija vastaa vielä asiakaspalvelun laadusta, kotoutumisprosessiin sekä laajemmin maahanmuuttoon liittyvien teemojen neuvonnasta sekä ohjauksesta. Päätöksen perusteleminen ja virkaan valinnalle asetettujen edellytysten täyttyminen Hallintolain 45 §:n 1 momentin mukaan päätös on perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset. Perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaiset yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lain esitöiden yksityiskohtaisten perustelujen (HE 1/1998 vp, s. 180) mukaan taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä. Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhteydessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin, joihin liittyen on otettava huomioon myös viran nimi ja tehtäväpiiri sekä virkaan kuuluvat konkreettiset työtehtävät. Hakijoita perustuslain 125 §:n 2 momentin perusteella vertailtaessa on nimitysperusteita oikeuskäytännön mukaan arvioitava kokonaisuutena, jossa koulutuksen ja työkokemuksen ohella on otettava huomioon myös hakijan viran hoitamisen kannalta merkitykselliset henkilökohtaiset ominaisuudet (KHO 2005:44). Ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisukäytännön perusteella virkaan nimittävällä on harkintavaltaa muun ohella sen suhteen, miten virkaan kuuluvien tehtävien asettamia vaatimuksia ja hakijoiden ansioita painotetaan. Tämä koskee myös esimerkiksi hakijoiden koulutuksen, työkokemuksen sekä viran tehtäviin perehtyneisyyden keskinäistä painotusta hakijoita vertailtaessa (AOA sij. 5.10.2017, dnro EOAK/3992/2017). Kotoutumisen asiantuntijan viran valintapäätöksen perusteluista käy ilmi, että 227 hakijasta 197 täytti kelpoisuusvaatimukset. Yksityiskohtainen ansiovertailu voidaan useiden hakijoiden joukosta ylimpien laillisuusvalvojien kannanottojen perusteella rajata sellaisiin hakijoihin, joita pidetään varteenotettavimpina (EOA 22.6.2006, dnro 13/4/05). Viranhakumenettelyn luonteeseen kuuluu lisäksi se, että vain osa hakijoista kutsutaan haastatteluun. Haastatteluun kutsutut hakijat Valintapäätöksen perusteluista käy ilmi, että kotoutumisen asiantuntijan kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto. Virkaan valittu on suorittanut humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon ja hän täyttää siten virkavalinnan edellyttämän kelpoisuusvaatimuksen. Kunnan viranomaisella on lähtökohtaisesti laaja harkintavalta valita kenet tahansa kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista. Tätä harkintavaltaa kaventavat perustuslain 125 §:n 2 momentin yleiset nimitysperusteet. Perustuslain säännös edellyttää hakijoiden ansioiden vertailua, joka on suoritettu asiantuntijaa valittaessa. Kotoutumisen asiantuntijan viran haastatteluvalinnat on tehty tietämättä hakijan henkilöllisyyttä. Näin ollen haastatteluvalintoja tehneet esihenkilöt ovat arvioineet hakijoita osaamis- ja koulutusperustein näkemättä henkilön muita tunnistetietoja, kuten ikää, sukupuolta tai nimeä. Työnantaja on puhtaasti arvioinut hakijoiden itse toimittamia selvityksiä: tietoja koulutuksesta ja työkokemuksesta sekä erityisesti heidän hakemustaan valitessaan hakijoita haastatteluun. Haastateltavien valinnassa on edellytetty hakuilmoituksessa kerrottujen kriteerien täyttämistä. Tämä ilmenee myös ansiovertailusta. Viran täytössä edellytetyt kelpoisuusvaatimukset täyttivät 197 hakijaa, joista 40 kutsutiin videohaastatteluun. Virkaan valittu henkilö onnistui tuomaan hakemuksessaan paremmin esille sen, miksi hän olisi hyvä valinta tähän tehtävään. Virkaan valittu on hakemuksessaan tuonut ilmi, että hän hakeutuu tehtävään sillä, hän on erittäin motivoitunut edistämään maahanmuuttajien kotoutumista ja työllistymistä ja hän uskoo osaamisensa ja kokemuksensa tukevan erinomaisesti tehtävän vaatimuksia. Virkaan valittu henkilö ei hakenut tehtävään halutakseen kehittyä, vaan tuodakseen työnantajalle osaamistaan, jonka hän on katsonut relevantiksi tehtävässä. Oikaisuvaatimuksen tekijä on hakemuksessaan ilmoittanut hakevansa tehtävää, sillä tehtävässä hän pystyisi hyödyntämään aiempaa osaamista sosiaalialalta sekä laajentamaan ammattitaitoaan työskentelemällä kiinnostavien työtehtävien parissa. Hakemuksen perusteella työnantajalle on tullut kuva siitä, että virkaan valittu on jo hakuhetkellä sisäistänyt paremmin tehtävän luonteen ja sen hoitamisessa vaadittavan tarpeen. Edellä mainitun johdosta oikaisuvaatimuksen tekijää ei ole kutsuttu haastatteluun. Hakuilmoituksessa kelpoisuusvaatimuksen lisäksi kotoutumisen asiantuntijalle luettiin eduksi asiakaspalveluosaaminen, suomen kielen lisäksi monipuolinen kielitaito, hyvät vuorovaikutustaidot, kokemusta maahan muuttaneiden kanssa työskentelystä ja kotoutumisen edistämisestä, erinomaiset tiedonhankintataidot, tiedon ja lainsäädännön soveltamiskyky, hyvät ICT-taidot, kehittämisorientoitunut työote sekä kokemus moninaisesta tiimityöstä ja verkostomaisesta yhteistyöstä. Näitä on voitu arvioida jo ennen henkilöiden haastatteluun kutsumista hakijoiden toimittamilla selvityksillä kuten hakemuksella ja tiedoilla työkokemuksesta ja koulutuksesta. Todettakoon kuitenkin, että työkokemuksen pituudelle ei yleensä ole oikeuskäytännössä annettu ratkaisevaa merkitystä ansioituneisuutta vertailtaessa. Vähemmän ansioitunut voidaan valita tehtävään soveltuvuusperusteella. Tällainen arvio voi perustua esimerkiksi haastatteluihin tai hakijoiden aikaisempien tehtävien hoitamisesta saatuihin tietoihin. Kuten todettua, vähemmän ansioituneempi esimerkiksi työkokemuksen perusteella, voidaan valita virkaan, mikäli hänet katsotaan soveltuvammaksi ja sopivammaksi. Ansiovertailu ja soveltuvuus Yksityiskohtainen ansiovertailu voidaan useiden hakijoiden joukosta rajata sellaisiin hakijoihin, joita pidetään varteenotettavimpina. Ennen valintapäätöstä on suoritettu ansiovertailu ja ansiovertailussa on otettu huomioon virkaan valitun, muiden haastatteluissa olleiden hakijoiden ja oikaisuvaatimuksen tekijän koulutus, aikaisempi työkokemus ja heidän sellaiset ominaisuutensa, tiedot ja taidot, jotka ovat eduksi tehtävien hoitamisessa. Hakijoita vertailtaessa nimitysperusteita on arvioitava kokonaisuutena, jossa koulutuksen ja työkokemuksen ohella on otettava huomioon myös hakijoiden viran hoitamisen kannalta merkitykselliset ominaisuudet. Ansioita arvioitaessa on otettu huomioon viran tai tehtävän kelpoisuusvaatimukset ja muut etukäteen vahvistetut valintaperusteet sekä konkreettiset tehtävät. Työnantajalla on näissä rajoissa oikeus painottaa hakijoiden sellaisia ansioita, joiden se katsoo parhaiten edistävän työtehtävien hoitamista. Työnantajalla on oikeus syyllistymättä syrjintään, arvioida ja painottaa hakijoiden ansioita tavalla, jonka työnantaja katsoo parhaiten edistävän tehtävän menestyksellistä hoitamista (Helsingin hovioikeus S 17/1903 tuomio nro 1149, KKO 2005:24, KKO 1996:141). Henkilöiden ansioituneisuutta tulee siten tarkastella erityisesti suhteessa työnantajan ilmoittamiin painotuksiin. Työnantajan valitseman painotuksen tulee kuitenkin olla myös objektiivisesti arvioiden perusteltavissa tehtävän hoidon kannalta. Virkaan kuuluvat konkreettiset työtehtävät määrittelevät lähtökohtaisesti sen, minkälaisia taitoja ja ominaisuuksia virkaan valittavalta edellytetään. Kun hakijoita vertaillaan Suomen perustuslain (731/1999) 125 §:n 2 momentin perusteella, on nimitysperusteita arvioitava kokonaisuutena, jossa koulutuksen ja työkokemuksen ohella on otettava huomioon myös hakijan viran hoitamisen kannalta merkitykselliset henkilökohtaiset ominaisuudet. Virantäyttöön kuuluu myös harkintavaltaa. Nimitysperusteiden soveltamisen yhteydessä harkintavalta ilmenee mm. viranomaisen oikeutena määritellä viran työtehtävät, painottaa nimitysperusteita tehtävien mukaisesti sekä päättää siitä, mikä merkitys viranhaltijoiden erilaisille ansioille on annettava. Vähemmän ansioitunut voidaan valita tehtävään soveltuvuusperusteella. Tällainen arvio voi perustua esimerkiksi haastatteluihin tai henkilöarviointeihin. Virkaan valitun väitetyt vähäiset ansiot Oikaisuvaatimuksen tekijä on oikaisuvaatimuksessaan katsonut, että kotoutumisen asiantuntijan vakituiseen virkaan on valittu henkilö vähäisillä ansioilla. Oikaisuvaatimuksen tekijä on todennut, että virkaan valittu henkilö on koulutukseltaan humanististen tieteiden kandidaatti ja että hänellä on työkokemusta vain muutama vuosi, joista valtaosa osa-aikaisena työntekijänä. Lisäksi virkaan valittu on työskennellyt muualla Suomessa, joten hän ei tunne pääkaupunkiseudun alueen palvelujärjestelmää. Oikaisuvaatimuksen tekijän oikaisuvaatimuksessaan mainitseman pääkaupunkiseudun alueen palvelujärjestelmän osaaminen ei ole kotoutumisen asiantuntijan tehtävän hakuilmoituksessa eikä valintakriteereissä tärkeä seikka. Työnantajalle osaaminen muiden alueiden kansainvälisten asiakkaiden palveluista on hyödyllistä, sillä pienemmillä paikkakunnilla on vähemmän resursseja, josta heillä saattaa olla enemmän innovatiivisia tapoja ratkoa haasteita. Kotoutumisen asiantuntijan viran kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto. Virkaan valittu on koulutukseltaan humanististen tieteiden kandidaatti, hakemuksessaan hän on arvioinut valmistuvansa marraskuussa 2024 filosofian maisteriksi. Oikaisuvaatimuksen tekijä on hakemuksensa mukaan koulutukseltaan sosionomi sekä humanististen tieteiden kandidaatti. Oikaisuvaatimuksen tekijällä on keskeneräinen yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinto, jonka hän on hakemuksessaan arvioinut päättyvän keväällä 2025. Sekä virkaan valitun että oikaisuvaatimuksen tekijän on katsottava koulutuksensa puolesta kelpoisiksi kotoutumisen asiantuntijan virkaan. Virkaan valitun maisteriopinnot ovat olleet hakuhetkellä pidemmällä kuin oikaisuvaatimuksen opinnot. Hakijoiden osaamisen ja soveltuvuuden tunnistaminen ja vertailu Oikaisuvaatimuksen tekijä on oikaisuvaatimuksessaan todennut kokevansa, että hakumenettelyssä ei ole riittävällä tavalla onnistuttu tunnistamaan ja vertaamaan hakijoiden osaamista ja soveltavuutta. Oikaisuvaatimuksen tekijä on todennut, että hän on hakenut virkaa itse, mutta häntä ei ole kutsuttu haastatteluun. Oikaisuvaatimuksen tekijä on hakemuksensa mukaan koulutukseltaan sosionomi, humanististen tieteiden kandidaatti sekä lähes valmis yhteiskuntatieteiden maisteri. Oikaisuvaatimuksen tekijä on työskennellyt Maahanmuuttovirastossa kolme kuukautta korkeakouluharjoittelijana. Tätä ennen oikaisuvaatimuksen tekijä on työskennellyt Helsingin kaupungilla sosiaaliohjaajana aikuissosiaalityön sosiaaliohjaajan tehtävissä yli 30-vuotiaiden asiakkaiden parissa. Oikaisuvaatimuksen tekijä on työskennellyt myös Rikosseuraamuslaitoksella erityisohjaajana vastaten sosiaali- ja päihdetyön erityisohjaajan tehtävistä. Virkaan valittu on työskennellyt Jyväskylän kaupungilla maahanmuuttajille suunnatuissa palveluissa International Jyväskylä palveluyksikössä, jossa hänen työtehtäviinsä on kuulunut asiakaspalvelu palveluneuvonnassa sekä neuvontapalvelut venäjäksi, suomeksi ja englanniksi. Tämän lisäksi hän on tehnyt palvelutarpeen arviointia sekä ulkoisen asiakasviestinnän suunnittelua. Tätä ennen virkaan valittu on työskennellyt Familar Oy:n lastensuojeluyksikössä, jossa hän on tukenut ukrainalaisperheitä kotoutumisessa ja työskennellyt moniammatillisissa tiimeissä. Työssään lastensuojeluyksikön ohjaajana virkaan valittu on syventynyt eri ohjausmetodeihin, etenkin ratkaisukeskeiseen ja yksilölliseen ohjausotteeseen, lainsäädäntöön sekä raportointiin. Virkaan valitulla on vahva tausta asiakaslähtöisessä työssä ja kokemusta monikulttuurisista ympäristöistä, joissa hän on oppinut ymmärtämään asiakkaiden erilaisia tarpeita. Virkaan valitun aiempi koulutus nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajana on antanut hänelle monipuolista kokemusta ohjaustyöstä, minkä on katsottu tukevan virkaan valittua erityisesti vieraskielisten asiakkaiden kotoutumisessa. Virkaan valittu on aiemman työkokemuksensa perusteella maahanmuuttajien parissa työskenneltyään päässyt syventämään ymmärrystään asiakaslähtöisistä palveluprosesseista ja monialaisesta yhteistyöstä. Erityisesti korkeakouluharjoittelu Jyväskylän kaupungilla on antanut virkaan valitulle käytännön kokemusta työllisyys- ja kotoutumispalveluista, minkä voidaan katsoa syventäneen virkaan valitun ymmärrystä työllisyyden ja kotoutumisen palveluista, työtä ohjaavasta lainsäädännöstä sekä viranomaistyön vaatimuksista. Oikaisuvaatimuksen tekijällä on ollut hakemuksessaan työkielinä vain suomi ja englanti, kun kotoutumisen asiantuntijan haussa on haettu monipuolista kielitaitoa, joka on mainittu myös hakuilmoituksella. Hakemuksessaan oikaisuvaatimuksen tekijä on kertonut osaavansa jonkin verran venäjää ja espanjaa sekä töissä opittua arabiaa ja hindiä, mikä on antanut kuvan, että vain englanti on mahdollinen työkieli suomen lisäksi, jolloin työnantajan näkökulmasta vaadittu monikielisyys ei ole täyttynyt. Virkaan valittu henkilö puhuu äidinkielenään sekä suomea että venäjää, hänellä on lisäksi hyvä englannin kielen taito ja muuta kielitaitoa ukrainasta, romaniasta ja ruotsista. Venäjän ja ukrainan kielen taito on työnantajalle tärkeitä tässä ajassa, näiden lisäksi harvinaisemman romanian kielen taidon tarve kasvaa koko ajan. Oikaisuvaatimuksen tekijä on hakemuksessaan ilmaissut tekevänsä pro gradu -tutkielmaa työn perusteella Suomeen muuttaneiden kotoutumisesta, hän ei ole oikaisuvaatimuksen tavoin yksilöinyt aihetta hakemuksellaan. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei myöskään hakemuksellaan tuo ilmi, että osana tutkimustaan hän tekisi yhteistyötä työ- ja elinkeinoministeriön, ELY-keskuksen ja Business Finlandin maahanmuuton ja kotoutumisen osastojen kanssa. Oikaisuvaatimuksen tekijä on hakemuksessaan painottanut sitä, miten hän haluaa kehittyä ja kuinka mahdollinen työ kehittäisi häntä. Hän ei tuo hakemuksessaan esille sitä, miten hän voisi osaamisellaan tuoda työnantajalle lisäarvoa. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei tuo esille sitä, että hänellä olisi ilmoituksessa mainittua osaamista maahanmuuttotyöstä, eikä hän tuo esille kokemusta työskentelystä moninaisessa työyhteisössä. Yhteenveto ja johtopäätökset Viran täyttömenettelyssä hakijoiden koulutus ja työkokemus sekä muut ansiot ja ominaisuudet on arvioitu asianmukaisesti. Haastattelun ja kokonaisvaltaisen harkinnan perusteella virkaa hakeneista virkaan valittu henkilö täytti parhaiten viran hoitamisen edellytykset. Valinta on perustunut kokonaisharkintaan siitä, kenellä kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto huomioon ottaen arvioidaan olevan parhaat edellytykset viran menestykselliseen hoitamiseen. Koulutuksen ja työkokemuksen lisäksi kokonaisharkinnassa on painotettu henkilökohtaisia ominaisuuksia, koska myös niiden merkitys on kysymyksessä olevan viran hoidon kannalta tärkeä. Työnantajalla on oikeus painottaa hakijoiden sellaisia ansioita ja soveltuvuutta, joiden se katsoo parhaiten edistävän työtehtävien hoitamista. Viranhaltijapäätöksen mukaisesti katsottu, että virkaan valittu on täyttänyt parhaiten ne edellytykset ja eduksi luettavat seikat, joita viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää. Koulutuksen ja työkokemuksen lisäksi kokonaisharkinnassa on painotettu henkilökohtaisia ominaisuuksia, koska niiden merkitys on kysymyksessä olevan viranhoidon kannalta tärkeä. Virkaan valitulla on monipuolinen ja vahva kokemus maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontatyöstä. Virkaan valitulla on vahva kielitaito, johon kuuluu suomi, venäjä, englanti, ukraina, romania ja ruotsi, jotka antavat erinomaiset valmiudet tehtävään. Virkaan valitun työhistoria ja koulutus osoittavat vahvan sitoutumisen maahanmuuttajien tukemiseen ja hänen kokemuksensa ja taito vastaavat kotoutumisen asiantuntijan tehtävän vaatimuksia. Asiassa ei ole esitetty sellaista selvitystä, että oikaisuvaatimuksen tekijää voitaisiin kokonaisarvioinnin perusteella pitää virkaan valittua ansioituneempana. Oikaisuvaatimuksen tekijää ei ole kohdeltu epäasiallisesti eikä häntä ole asetettu epäedullisempaan asemaan muihin hakijoihin nähden. Kokonaisarvion perusteella virkaan valittu on ansioitunein kelpoisuusvaatimukset täyttävä, soveltuvin ja sopivin Vantaan työllisyyspalveluiden kotoutumisen asiantuntijan virkaan.
Kaupunginjohtajan esitys
Päätetään hylätä 29.11.2024 Vantaan kaupungin kirjaamoon saapunut oikaisuvaatimus koskien päätöstä 28.11.2024 12 / 2024 Työllisyyden ja kotoutumisen palvelualueella kansainvälisten asiakkaiden palveluyksilössä kotoutumisen asiantuntijan (vakanssinumero 900474), vakituisen viran täyttäminen alkaen 2.1.2025 / ID 15735 edellä mainituin perustein.
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)