Kaupunginhallitus · 18.6.2025
Vastaus Keskustan valtuustoryhmän ja 32 muun valtuutetun aloite Vantaan katujen talvikunnossapidon tason parantamiseksi
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Keskustan valtuustoryhmä sekä 32 muuta valtuutettua jättivät seuraavan valtuuston työjärjestyksen mukaisen valtuustoaloitteen: ”Tämän valtuustoaloitteen allekirjoittajat esittävät, että Vantaan kaupunginhallitus selvittää keinot ja esittää toimenpidevaihtoehdot, joilla voidaan nostaa Vantaan katujen ja kulkuväylien, myös kotikatujen, talvikunnossapidon tasoa nykyisestään sekä esittää valtuustolle arvion siitä, kuinka suurta taloudellista lisäsatsausta tämä edellyttäisi talvikunnossapidon määrärahoihin. Kaupunginhallituksen on myös syytä arvioida, millaisia muutoksia katujen kunnossapidon kilpailutuksen laatukriteereihin kunnossapidon tasokorotus edellyttäisi. Lisäksi esitämme, että Vantaalla selvitetään, voidaanko Vantaalle luoda palvelulupaus siitä, missä ajassa kotikadut ja -kevyenliikenteenväylätkin tulee olla huollettuna esimerkiksi lumisateen jäljiltä. Vantaalla tulee myös varmistaa, että kuntalaisilta tuleva palaute menee ripeästi perille kuljettajille ja Vantaan tulee lisätä tiedottamista teiden talvikunnossapidosta alueen asukkaille esimerkiksi alueiden Facebook-ryhmissä. Taustaa: Kaikkialla Suomessa on tänä talvena päästy nauttimaan kunnon talvikeleistä lumisateineen ja pakkasineen. Myös Vantaalla on ollut hyvät luistelumahdollisuudet ja upeat hiihtoladut kuntalaisten käytössä. Asioilla on kuitenkin kääntöpuolensa. Parhaillaan eri puolilla Vantaata muun muassa kaupunginosien omissa Facebook-ryhmissä ja muissa paikallisissa kaupunginosayhteisöissä käydään tiivistä keskustelua katujen heikosta talvikunnossapidosta. Kotikadut ovat olleet aikaisempien talvien tapaan paikoitellen lähes ajokelvottomia, kun tiet ovat niin syvillä urilla ja kuoppaisia, koska tien päälle on jäänyt lumisateiden jäljiltä korkea jää-lumi-loskakerros. Omat haasteensa asukkaille taas tulee siitä, kun märät ajotiet ja kevyenliikenteenväylät jäätyvät ja hiekoitus venyy. Ongelmana Vantaalla on myös se, että jossain paikoissa kertynyt polanne aurataan suoraan tonttiristeyksien eteen siten, että siihen muodostuu painavia lumi- ja jääkasoja. Näiden puhdistaminen erityisesti iäkkäämmille tai muutoin heikkokuntoisemmille kaupunkilaisille on vaikeaa ja hyvin työlästä. Isoja lumikasoja on myös teiden risteyksissä, mikä aiheuttaa näköesteitä ja vaaratilanteita. Katujen heikko kunto vaikuttaa myös jalankulkijoihin, lastenrattaita tai pyörätuolia käyttäviin sekä pyöräilijöihin. Kevyen liikenteen väylän käyttötila voi myös kaventua talvikunnossapidon vuoksi hyvin kapeaksi. Käytännössä monelle vantaalaiselle osan talvikaudesta kadut ovat sellaisessa kunnossa, ettei niiden käyttäminen ole turvallista tai edes mahdollista. Heikkokuntoiset kadut ovat riski niin vantaalaisten kuin heidän ajoneuvojensakin turvallisuudelle. Jäiset ja liukkaat kadut aiheuttavat kaatumisia, joista seuraa veronmaksajille kalliiksi tulevia loukkaantumisia. Katujen ja muiden väylien talvikunnossapito vaikuttaa siis olennaisesti vantaalaisten arkeen ja sen sujuvuuteen. Kaupungille tulee joka vuosi tuhansia palautteita talvikunnossapidosta. Pelkästään palautekarttaan merkittäviä pikapalautteita tuli talven 2022-2023 aikana noin 5000 kappaletta ja muita palautejärjestelmään kirjattuja palautteita saman verran, kuten kävi ilmi Vantaan Sanomissa 29.12.2023 olleesta artikkelista. Kuntalaisilta saadun palautteen perustella kunnossapidossa vaikuttaa olevan myös isoja tasoeroja sen mukaan, missä sattuu asumaan ja kenen toimesta ja millaisella kalustolla kadut aurataan. Osassa Vantaata talvikunto voi kerätä kiitosta, samaan aikaan kun toisaalla tilanne on heikko. Tämä herättää kysymyksen siitä, että onko kilpailutuksissa menty liiaksi hinta edellä ja laatukriteerien huomioiminen on jäänyt vähemmälle ja näin ollen kuntalaisten kunnolliseksi kokema laatutaso sattumanvaraiseksi. Vantaalla on noin 1600 kilometriä hoidettavia katuja ja muita kulkuväyliä, joita talvisin aurataan ja hiekoitetaan. Kadut aurataan kiireellisyysjärjestyksessä siten, että ensin aurataan joukkoliikennekadut ja muut vilkkaasti liikennöidyt kadut kokoojakadut, lopuksi asuntokadut. Kadun aurauksen kiireellisyyttä nostaa myös, jos kadun varrella sijaitsee esimerkiksi päiväkoti tai terveysasema.”
Kaupunkiympäristön toimialan apulaiskaupunginjohtajan esitys
Päätetään a) antaa Keskustan valtuustoryhmälle ja 32 muulle aloitteen allekirjoittaneelle valtuutetulle toimialan esityksen mukainen kaupunginhallituksen vastaus, ja b) esittää kaupunginvaltuustolle merkittäväksi kaupunginhallituksen vastaus tiedoksi.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginvaltuusto 29.1.2024 § 26
Päätös: Päätettiin ottaa asia käsiteltäväksi ja lähettää valtuustoaloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)