Kaupunginhallitus · 2.6.2025
Keskusvaalilautakunnan vaali toimikaudeksi 2025–2029
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Lakiasiat ja päätösvalmistelu; esitys valtuustolle
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta. Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa. Vaalilain tiukentuneen esteellisyystulkinnan takia vaalitoimisto katsoo, että varajäseniä tulisi olla enemmän kuin viisi. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan samassa vaalitoimituksessa. Tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin mukaan kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia.
Vs. kaupunginjohtajan esitys
Päätetään esittää valtuustolle a) vahvistettavaksi keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten lukumäärä toimikaudeksi 2025–2029 b) toimitettavaksi keskusvaalilautakunnan vaali toimikaudeksi 2025–2029, ja c) valittavaksi keskusvaalilautakunnalle puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja toimikaudeksi 2025–2029
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)