Kaupunginhallitus · 2.6.2025
Vastaus Jari Sainion ja Sirkka-Liisa Kähärän sekä 22 muun valtuutetun aloitteeseen Kuusijärven pysäköinti tulee säilyttää maksuttomana
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätettiin jättää asia pöydälle seuraavaan kokoukseen.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Jari Sainio ja Sirkka-Liisa Kähärä sekä 22 muuta valtuutettua jättivät seuraavan valtuuston työjärjestyksen mukaisen valtuustoaloitteen: ”Kuusijärven alueen toimintaa on kehitetty viime vuosina merkittävästi ja se on ollut yksi Vantaan kaupungin kärkihankkeista. Kuusijärven ulkoilualueelle on investoitu viime vuosina runsaasti alueen vetovoimaisuuden parantamiseksi. Arvion mukaan Kuusijärvelle tehdään noin 400 000–500 000 käyntiä vuodessa. Ulkoilureitit, Sipoon korpeen johtava silta ja saunat järviympäristöineen ovat muodostuneet monen vantaalaisen ympärivuotiseksi virkistyspaikaksi. Jo usean vuoden ajan alueen pysäköintialue on ollut riittämätön, mutta nyt tätäkin on laajennettu käyttäjien turvallisuutta vahvistaen. Kuusijärvelle valmistui uusi pysäköintialue syksyllä 2023, jonka myötä pysäköintipaikkamäärä lähes tuplaantui 390:een paikkaan. Enää ei siis tarvitse pysäköidä vilkasliikenteisen tien reunaan peläten, että uintireissulla olevat lapset jäisivät ohiajavan auton alle. Kaupunkitilalautakunta päätti 11. joulukuuta 2024 kokouksessaan muuttaa Kuusijärven virkistysalueen pysäköinnin maksulliseksi siten, että ensimmäinen tunti olisi maksuton ja minkä jälkeen pysäköintimaksu on 0,50 €/tunti. Summa ei äkkiseltään kuulosta suurelta, mutta kun kyse on säännöllisesti useamman kerran viikossa tapahtuvasta harrastus- tai kilpailutoiminnasta kasvavat kustannukset suuriksi. Mielestämme meidän tulisi kaikissa päätöksissämme huomioida mahdolliset vaikutukset vantaalaisten hyvinvointiin, terveyteen ja liikkumiseen? Edellä mainittu päätös pysäköinnin maksullisuudesta lyö kuntalaisia suoraan päin kasvoja. Vantaalla halutaan rakentaa matalan kynnyksen liikuntapaikkoja, missä kuntalaiset pääsevät omaaloitteisesti kuntoilemaan. Samanaikaisesti Vantaan kaupunki aikoo kerätä pysäköintimaksuja ulkoilualueelta, mikä välittömästi tulee karsimaan osan liikkujista pois palvelujen ja ulkoilualueiden piiristä. Siksi tämä päätös osaltaan heikentää jo tehtyä merkittävää kansanterveystyötä. Voidaanko olettaa, että eri ikäiset kuntoilijat lähtisivät julkisilla kulkuvälineillä suksien tai muiden urheiluvälineiden kanssa Kuusijärvelle, Hakunilan-, Tikkurilan- tai Myyrmäen urheilupuistoon? Miksi siis nyt, kun olemme saaneet turvalliset pysäköintijärjestelyt Kuusijärvelle, tehdään päätöksiä, joiden seurauksena ulkoilijat saattavat hyvinkin jatkaa liikenneturvallisuuden kannalta vaarallista pysäköintiä Lahdentien pientareille? Esitämme että, Kaupunkitilalautakunnan 11.12.2024 tekemä päätös Kuusijärven pysäköintialueella käyttöön otettavasta maksullisesta pysäköinnistä kumotaan. Alueen pitkäaikaisen pysäköinnin estäminen voidaan toteuttaa liikennemerkein. Samalla esitämme että urheilu-, liikunta- ja virkistysalueiden pysäköinti paikat tulee säilyttää vantaalla maksuttomina.”
Kaupunkiympäristön toimialan apulaiskaupunginjohtajan esitys
Päätetään a) antaa Jari Sainiolle ja Sirkka-Liisa Kähärälle sekä 22 muulle valtuutetulle esityksen mukainen kaupunginhallituksen vastaus b) esittää kaupunginvaltuustolle merkittäväksi kaupunginhallituksen vastaus tiedoksi.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginvaltuusto 16.12.2024 § 41
Päätös: Päätettiin ottaa asia käsiteltäväksi ja lähettää valtuustoaloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)