Kaupunginhallitus · 2.6.2025
Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnan toimintasäännön päivittäminen toimikaudelle 2025-2027
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin muutettu esitys.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Hallintosäännön 2 luvun 2 §:n mukaan kaupungissa on monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta. Kaupunginhallitus päättää vaikuttamistoimielinten kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä. Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnan toimintaa ohjaa kaupunginhallituksen 20.09.2021 (15 §) hyväksymä toimintasääntö. Vaikuttamistoimielimiin sovelletaan kuntalain toimikuntaa koskevia säännöksiä. Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnan tehtävä on vahvistaa vuoropuhelua etnisten vähemmistöjen ja heitä edustavien järjestöjen ja kaupungin välillä. Neuvottelukunnalla ei ole virallista päätösvaltaa, mutta se on areena, jossa luottamushenkilöt voivat keskustella ja saada ensi käden tietoa ajankohtaisista kotoutumiseen ja vähemmistöihin liittyvistä asioista. Neuvottelukunnan toiminnan ytimessä on tiedon ja ymmärryksen lisääminen etnisiä vähemmistöjä koskevista asioista niin, että kotoutuminen Vantaalle onnistuisi mahdollisimman hyvin. Se voi myös ottaa kantaa, antaa lausuntoja ja tehdä aloitteita kaupunginhallitukselle. Loppuvuonna 2024 neuvottelukunnan nimeämä pientyöryhmä laati ehdotuksen kokoonpanon laajentamisesta koskemaan myös maahanmuuttaja- ja kotoutumista edistävää työtä tekeviä yhdistyksiä. Neuvottelukunta hyväksyi sen kokouksessaan 18.12.2024. Neuvottelukunta esittää toimintasäännön päivittämistä siten, että monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnan varsinaisten jäsenten lukumäärää muutetaan aikaisemmassa toimintasäännössä olleesta 8–14 jäsenestä 6–12 jäseneen. Lisäksi kaupunginhallitus nimeäisi asiantuntijatyöryhmän esityksestä neuvottelukuntaan 3-6 edustajaa maahanmuuttajia ja kotoutumista edistävää työtä tekevistä järjestöstä ja heille varaedustajat. Heillä olisi läsnäolo- ja puheoikeus ja heille maksetaan samansuuruinen kokouspalkkio kuin luottamushenkilöille. Valintaprosessiksi ehdotetaan seuraavaa: Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnan järjestöedustajiksi toimitettaisiin avoin haku. Haun päätyttyä asiantuntijatyöryhmä ehdottaisi kaupunginhallitukselle kuutta varsinaista ja kuutta varaedustajaa. Esityksessä huomioidaan taustaorganisaatio, suomen kielen taito, äidinkieli, muut hakijan kokemukseen ja taustaan liittyvät seikat sekä mahdollisimman tasainen sukupuolijakauma. Asiantuntijatyöryhmän jäsenet valitsee kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimialan apulaiskaupunginjohtaja. Asiantuntijatyöryhmän koollekutsujana ja sihteerinä toimii monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnan sihteeri. Asiantuntijatyöryhmä koostuu Vantaan kaupungin työntekijöistä, jotka työskentelevät kotoutumisen, maahanmuuton ja yhdenvertaisuuden parissa. Kuutoskaupungeista Tampereen, Turun ja Oulun vastaavissa neuvostoissa on mukana järjestöjen edustajia ja yksittäisiä maahanmuuttajataustaisia kuntalaisia. Helsingissä toimii tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusneuvottelukunta, jonka tehtäväkenttä on laajempi. Espoossa suppea poliittisesti nimetty kotoutumisen seurannan neuvottelukunta valvoo kotoutumisohjelman toteutumista. Tampereen, Turun ja Oulun neuvostot pitävät tärkeänä, että maahanmuuttajat ovat itse mukana keskustelemassa heitä koskevista asioista. Myös Vantaalla järjestöt ovat toivoneet edustusta monikulttuurisuusasiain neuvottelukuntaan. Järjestöjen mukaan ottaminen toisi hiljaisen ja kokemuspohjaisen tiedon paremmin esille, lisäisi osallisuuden kokemusta ja parantaisi vaikutusmahdollisuuksia. Toimintasäännön muutoksen kustannusvaikutukset riippuvat uuden, kesällä 2025 valittavan monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnan kokoonpanon laajuudesta. Tällä hetkellä neuvottelukunnan toimintaan on budjetoitu noin 25 000 euroa vuodessa.
Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimialan apulaiskaupunginjohtajan esitys
Päätetään a) hyväksyä uusi liitteenmukainen monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnan toimintasääntö b) todeta, että uusi toimintasääntö tulee voimaan 1.8.2025 alkaen.
Käsittely
Apulaiskaupunginjohtaja muutti esitystään asian käsittelyn aikana seuraavasti ja teki vastaavan muutoksen myös asian liitteeseen: Lisäksi kaupunginhallitus nimeäisi asiantuntijatyöryhmän esityksestä neuvottelukuntaan 3-6 6 edustajaa maahanmuuttajia ja kotoutumista edistävää työtä tekevistä järjestöstä ja heille varaedustajat.
Liitteet
- Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnan toimintasääntö (KH 20.09.2021 / 15 §)
- Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnan toimintasääntö, KH 2.6.2025 § 41
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)