Kaupunginhallitus · 2.6.2025

Hallintosäännön muutokset 16.6.2025

  • Diaarinumero: VD/4069/00.01.01.00/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys.

Asiakirjan teksti

Perustelut

PT/S-AP/MT Kaupunginhallituksen elinvoima- ja työllisyysjaosto perustettiin tämän vuoden alusta. Hallintosäännön mukaan kaupunginvaltuusto valitsee elinvoima- ja työllisyysjaostoon kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen jäsenistä kaupunginhallituksen toimikautta vastaavaksi toimikaudeksi vähintään seitsemän jäsentä, joista yhden puheenjohtajaksi ja kaksi varapuheenjohtajiksi sekä yhtä monta henkilökohtaista jäsenentä. Jäsenten valitseminen ainoastaan kaupunginvaltuutetuista ja kaupunginhallituksen jäsenistä aiheuttaa vaikeutta erityisesti pienille puolueille, koska vastaavia rajoituksia on muidenkin toimielinten kohdalla ja koska samalla on huolehdittava, että tasa-arvolain määräykset vähimmäismäärästä mies- ja naisjäseniä toteutuvat. Tämä vuoksi esitetään hallintosäännön 7 luku 2 §:n kolme momenttia muutettavaksi siten, että jäseniksi voidaan myös kunkin valtuustoryhmän ensimmäisiä tai toisia varavaltuutettuja. Hallintosäännön 13 luvun hankintoja koskeva pykäliä muutettiin valtuustossa 13.5.2025 siten, että konsernijohdon ja elinvoiman toimialan ylimpien viranhaltijoiden hankintatoimivallalle asetettiin yhden tai kahden miljoonan yläraja. Poikkeuksena säädettiin useamman viranhaltijan kohdalla, että jos hankinta tehdään liittymällä Hansel Oy:n kilpailuttamaan yhteishankintaan, ylärajaa ei sovelleta. Hallintosäännön 13 luvun 8 § 1 momentin 1 kohdan mukaan hankintajohtaja päättää sähkönhankinnasta 1 000 000 euroon saakka (alv 0%). Myös tämän kohdan nojalla on perusteltua mahdollistaa, että hankintajohtaja voi tehdä päätöksen liittymisestä Hansel Oy:n kilpailuttamaan sähkön yhteishankintaan.

Vs. Kaupunginjohtajan esitys

Päätetään esittää kaupunginvaltuustolle muutettavaksi hallintosäännön 7 luvun 2 §:n kolmatta momenttia ja 13 luvun 8 § 1 momentin 1 kohtaa liitteiden mukaisesti.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)