Kaupunginhallitus · 28.4.2025
Väritehtaan alueen kaavarunko 062900, 62 Jokiniemi ja 64 Kuninkaala
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätettiin jättää asia pöydälle seuraavaan kokoukseen.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Väritehtaan alueen kaavarunko viitoittaa aluekokonaisuuden kehitystä pitkällä aikavälillä. Kaavarungon alue asemakaavoitetaan ja toteutetaan vaiheittain. Kaavarunkoluonnos mahdollistaa arviolta 3500–4500 asukkaan ja 2500–3000 työpaikan sijoittumisen alueelle. Yleiset alueet sisältävä aluetehokkuus nousee 0,6–0,7:ään. Aluetta kehitetään monipuolisesti kestäväksi, korkealaatuiseksi asuin-, työpaikka- ja virkistysympäristöksi, joka on vanhaa ja uutta yhdistelevä moderni keskustaalue. Nykyistä paremmin ympäristöönsä kytkeytyvä kestävän liikkumisen alue ja fyysisesti sekä toiminnallisesti värikkäät kaupunkikorttelit sijoittuvat lomittain vihreän puistokaupungin kanssa. Kaavarunko koskee Tikkurilan suuralueen kaupunginosaa 64. Kuninkaala, ja vähäisiä osia kaupunginosaa 62. Jokiniemi. Alue sijaitsee Kuninkaalan kaupunginosassa n:o 64 ja osittain Jokiniemen kaupunginosassa nro 62, pääradan itäpuolella, noin puolen kilometrin päässä Tikkurilan rautatieasemalta etelään. Alue rajautuu etelässä Taostiehen, Kuninkaalantiehen, Markusaksenpuistoon sekä Heidehofintiehen. Idässä alue rajautuu Jokiniemenkatuun sekä Keravanjokeen ja pohjoisessa Tikkurilantiehen. Lännessä alue rajautuu Päärataan. Maanomistus Suunnittelualueen pinta-ala on noin 40 ha. Maanomistus on noin puoliksi PPG-Tikkurila Oyj:n (20,7 ha) ja Vantaan kaupungin. Valmistelu Kaupungin asiantuntijoiden lisäksi kaavarungon valmisteluun ovat osallistuneet konsultteina Arkkitehtitoimisto Noan Oy työryhmineen sekä Arkkitehdit Anttila & Rusanen Oy työryhmineen sekä DEAS Asset Management. Yleiskaava Alue on kaupunginvaltuuston 25.1.2021 hyväksymässä oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa pääosin (A/TP) asumisen ja työpaikkojen aluetta ja alue varataan sekä asumiseen että monipuolisille työpaikkatoiminnoille. Heurekan parkkialue, C, on kaupunkikeskustan aluetta, jota kehitetään monipuolisena, toiminnoiltaan sekoittuneena kaupunkiympäristönä. C-alueen länsireunalla on ohjeellinen sijainti pyöräilyn baanalle, joka on pitkämatkaisen pyöräliikenteen nopea runkoyhteys. Alueen koillisosassa on kestävän kasvun vyöhykkeen alue, joka tukeutuu joukkoliikenteen runkolinjaan. Alueen ytimen VL on lähivirkistysaluetta. VL-alueella sijaitsee myös viljelypalstamerkintä sekä merkintä ohjeelliselle ulkoilureitille. Virkistysalueyhteydet osoittavat vehreiden yhteyksien tarvetta rakennettavien alueiden läpi. Keravanjoen reuna-alueet on merkitty joen varren virkistyskäytön kehittämisvyöhykkeeksi. Yleiskaavan sinivalkoraitainen merkintä on symboli, joka tarkoittaa joen rannan virkistyskäytön kehittämistä laajemminkin kuin pelkästään merkinnän alle jäävällä alueella. Joen varrelle on merkitty myös ekologinen runkoyhteys sekä merkintä ”maisemallisesti arvokas alue tai muu arvokas kulttuuriympäristö”. Alueen keskikohdilla sijaitsee ”kulttuurihistoriallisesti ja maisemakuvallisesti arvokas kylämaisema”, jonka rakennus- ja kulttuurihistoriallisia arvoja sekä maisemakuvaa on suojeltava. Yleiskaavan oikeusvaikutteisella liitekartalla annetaan tarkempia määräyksiä kulttuurihistoriallisen ympäristötyypin mukaan. Asemakaava Muutosalueella on voimassa yhteensä kuusi asemakaavaa tai asemakaavamuutosta. 1. Alueen ensimmäinen asemakaava ”640600 Kuninkaala 2 ” on vuodelta 1980. Asemakaava koskee korttelia 64105, joka on merkitty A 9, asuntorakentamisen korttelialueeksi, jossa rakennusten on oltava harjakattoisia ja rakennusten pääasiallinen rakennusmateriaalin tulee olla puuta. Asemakaava-alueeseen kuuluu myös Markusaksenpuisto, joka on asemakaavassa merkinnällä VP, puistoaluetta ja osa Taostien katualuetta. 2. Alueen ensimmäinen asemakaavamuutos on 1986 voimaan tullut Kuninkaalan asemakaavamuutos nro 000479, jossa kortteli 64150 kortteli AO/s on erillispientalojen korttelialuetta, jolla ympäristöä säilytetään. Muutosalueella sijaitsee Påkaksenpuisto VP, yleinen pysäköintialue LP sekä Kuninkaalanranta niminen VP-puistoalue rajautuen Keravanjoen Wvesialueeseen. 3. Alueella sijaitsee myös toinen vuonna 1985 vahvistunut kaavamuutosalue 000484, jossa kortteli 64107 on merkitty TK teollisuus- sekä liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi, Påkaksenpuisto VP/s = puistoalueeksi, jolla ympäristö säilytetään, osa Kuninkaalantien katualuetta sekä VP, osa Väritehtaanrantaa sekä W vesialuetta. 4. Vuonna 1988 vahvistunut asemakaavanmuutos nro 000686 on pääosin korttelin 64104 T2 teollisuus- ja/tai varastorakennusten korttelialuetta. Korttelialueelle saa rakentaa myös liike- ja toimistotiloja. Alueella sijaitsee myös AH3, huoltorakennusten korttelialue, jolla sijaitsee myös sr, suojeltavia rakennuksia. 5. Korttelin 64104 luoteisnurkassa on voimassa vuonna 1990 vahvistunut kaavamuutos nro 000621, jossa Y on yleisten rakennusten korttelialuetta. 6. Uusin alueen kaavamuutoksista on vuodelta 2006, Tikkurila / Kuninkaala 001888, jossa korttelin 61440 kaavamerkintä YY on kulttuuritoimintaa palvelevien rakennusten korttelialuetta, Väritehtaanrannan VP-aluetta sekä osa Kuninkaalantien katualuetta. Kaavamuutokseen kuuluu myös osa päärataa, joka on LR-rautatiealuetta. Rata-alueen ja YY-korttelin välissä kulkee pp, jalankululle ja polkupyöräilylle varattu katualue, istutettava alueen osa sekä mah, alueen osa, jolle saa sijoittaa huoltoliikennettä ja teknistä huoltoa palvelevia maanalaisia tiloja. Korttelissa 64160 on merkitty LPA, autopaikkojen korttelialueeksi ja Pajametsän alue on VLlähivirkistysaluetta. Alueen asemakaavamuutokset tehdään vaiheittain yksi kerrallaan. Kaavarunko tukee asemakaavamuutostöitä. Työ on aloitettu 002494 Väritehdas 1 -asemakaavamuutoksella, jota työstetään parhaillaan. Tavoitteet työlle Väritehtaan alueen kaavarungon visiolauseet hahmottelevat toivottua tulevaisuutta. Monipuolisesti kestävä asuin- ja työpaikkaympäristö on myös vihreä puistokaupunki ulkoilualueineen. Moderni keskusta-alue yhdistää uutta ja vanhaa. Värikkäät kaupunkikorttelit ovat sellaisia niin toiminnallisesti kuin fyysisesti. Alue on kestävän liikkumisen aluetta. Kaupunkiympäristölautakunnassa 12.10.2021 hyväksytyt tavoitteet edeltävät ja avaavat visiolauseita. Tavoitteet on kuvattu viiden teeman sisällä. Kestävyys ja toteutettavuus -teeman mukaan ratkaisun tulee olla yhteisöllinen ja luoda vahvaa identiteettiä. Alueen tulee olla monipuolisesti kestävä, innovatiivinen ja taloudellisesti ja teknisesti perusteltu. Alue toteutuu vaiheittain. Kokonaisidea, kaupunkikuva ja -rakenne -teeman tavoitteena on tunnistettava ja arvokas alue, joka tuo esiin tärkeät kaupunkitilat. Rakenne on vaihteleva ja liittyy harkitusti ympäristöönsä. Julkinen tila on monipuolista ja rakennustyypit erilaisia. Asuminen ja työ sekoittuneessa kaupunkirakenteessa -teeman mukaan kaupunkiympäristö on monipuolinen, teollisen alueen maankäytöstä 25 % on muuta kuin asumista. Julkiset palvelut sijoitetaan alueelle ja asuntovalikoima on monipuolinen ja laadukas. Liikkuminen, liikenne ja pysäköinti -teeman mukaan alue tukeutuu raideliikenteeseen, on kävelypainotteinen ja samalla mahdollistaa sujuvan autoliikenteen. Pysäköinti on pääosin laitoksissa, maantasossa huolto-, vieras- ja kadunvarsipysäköinti. Viheralueet ja hulevedet -teema kehittää runsaita virkistys- ja luonnonympäristöjä verkostona, toteuttaa tontit vihertehokkaasti ja suosii maanvaraisia pihoja. Keravanjoki toimii ekologisena yhteytenä. Uudet Suunnitteluperiaatteet tarkentavat ja täydentävät visiota ja sen tavoitteita. Alueen identiteettiä syvennetään jokirantaan, Fastbölen kylään ja teolliseen historiaan tukeutuen. Kontrastit ”rakennettu ja luonto” sekä ”uusi ja vanha” hyödynnetään suunnittelussa. Alue on kestävä niin ekologisesti kuin sosiaalisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti. Rakennukset ovat innovatiivisia ja energiatehokkaita, edistävät kiertotaloutta, ovat vähäpäästöisiä ja sitovat hiiltä. Alue on ympärivuorokautinen, kaupunkikuva on keskustamainen. Rikas kattomaailma ja toiminnallinen ensimmäinen kerros elävöittävät aluetta. Alue on toiminnallisesti vaihteleva - asumista, työtä, palveluja ja virkistystä. Liikkuminen on kestävää; jatkuvat reitit kannustavat kävelemään ja pyöräilemään. Viherverkosto tukee liikkumisen reittejä. Merkittävä muutos on asfaltoidun pinnan muuttuminen osin kasvulliseksi maaksi yhteispihojen avulla. Maanvarainen pinta lisääntyy ja hulevettä hallitaan näyttävästi. Väritehtaan kehitys ulottuu yli vuoteen 2050 ja se toteutuu vaiheittain. Suunnitelma mahdollistaa 3500– 4500 asukasta ja tavoittelee 2500–3000 työpaikkaa. Tavoitteena on yhteisöllinen, kestävä, innovatiivinen alue, joka on myös taloudellisesti ja teknisesti perusteltu. Väritehtaan alueen kaavarunko ei ole juridinen asiakirja, mutta tukee alueen asemakaavamuutostöitä. Se hahmottelee alueen kokonaisuutena, johon pohjautuen kokonaisuutta voi suunnitella osissa vaiheittain. Osallistuminen ja vuorovaikutus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli vireillä 16.6.-18.6.2021. Kaavan vireille tulosta on ilmoitettu Vantaan Sanomissa ja osallisille on varattu mahdollisuus lausua mielipiteensä asiasta. Mielipiteitä saatiin 13 kappaletta. Alueen kehityksestä järjestettiin verkkokysely 10.12.2021-10.1.2022. Vastaajia oli 345. Viranomaisneuvottelu MRL 66 §:n mukainen viranomaisneuvottelu on pidetty 4.11.2021. Kaupungin maa- ja asuntopoliittiset linjaukset Kaava noudattaa kaupungin maapoliittisia linjauksia (KV 18.6.2018 § 9, päivitetty KV 10.10.2022 § 7). Väritehtaan alueen kaavarungon tausta ja sisältö Väritehtaan alueen kaavarunko pohjautuu kansainväliseen suunnittelukilpailuun, joka järjestettiin 3.1.- 13.6.2022. Kilpailun voitti kaksi ryhmää ja ensimmäinen palkinto jaettiin. Voittajat olivat Arkkitehtitoimisto Noan Oy ja Arkkitehdit Anttila & Rusanen Oy työryhmineen. Kahdesta voittajatyöstä teetettiin yhdistelmä, joka on toiminut nyt esiteltävän kaavarungon pohjana. Kaupunki ohjasi yhdistelmätyötä. Suunnitelma on yleispiirteistetty kaavarunkotasolle kaupungin omana työnä. Väritehtaan alueen kaavarunkoaineisto koostuu neljästä osasta. Väritehtaan alueen karttapakettiluonnoksesta, selostusluonnoksesta, OAS-mielipiteiden koonnista ja internet-kyselyn koonnista. Karttapaketti sisältää visiolauseet tavoitteineen, Suunnitteluperiaatteet, kaksi karttaa ja karttamerkintöjen selitteet. Selostusluonnos sisältää suunnitelmaosan ja lähtötiedot. Oas-vaiheen vuorovaikutuksen lisäksi työtä on vuorovaikutettu internet-kyselyllä (10.12.2021 – 10.1.2022), johon saatiin vastauksia 345 osallistujalta. Myös tämä koonti on osana liitemateriaalia OASkoonnin ohella. Sopimus Asiaan liittyy kaupungin ja Tikkurila Oyj:n välinen yhteistyösopimus (KH 19.10.2020).
Kaupunkiympäristön toimialan apulaiskaupunginjohtajan esitys
Päätetään a) antaa liitteiden mukaiset vastineet mielipiteeseen ja lausuntoihin ja tehdä esitetyt tarkistukset, ja b) hyväksyä 8.4.2025 päivätty kaavarunkoehdotus 062900, 63 Jokiniemi, 64 Kuninkaala / Väritehtaan alueen kaavarunko, noudatettavaksi tukena alueen asemakaavoitustöissä.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunkiympäristölautakunta 12.12.2023 § 12
Kaupunkisuunnittelujohtajan vs. esitys: Päätetään esittää kaupunginhallitukselle, että a) asetetaan nähtäville 30 päiväksi 12.12.2023 päivätty kaavarunkoluonnos 062900, 64 Kuninkaala, 62 Jokiniemi / Väritehtaan alueen kaavarunko, b) oikeutetaan asemakaavoitus pyytämään tarvittavat lausunnot. Käsittely: Merkittiin, että kaupunkisuunnittelujohtaja vs. teki esitykseen seuraavat korjaukset: Korjataan esittelytekstistä virheellinen kadunnimi Jokiniementie oikeaan muotoon Jokiniemenkaduksi. Kaavarunkoselostuksen sivulla 17 on asiavirhe. Korjataan yhtiön toimintojen sijoittumista koskeva kohta muotoon: ”Yhtiö jatkaa Väritehtaan alueella sijaitsevien toimitilojen kehittämistä ja laajempaa tuotantoverkostonsa optimointihanketta. Toimintojen uudelleensijoittamisesta ei ole päätöksiä ja tuotanto jatkuu normaalisti nykyisissä yksiköissä vaiheen III alueella.” Päätös: Hyväksyttiin korjattu esitys.
Kaupunginhallitus 15.1.2024 § 20
Kaupunkiympäristön toimialan apulaiskaupunginjohtajan esitys: Päätetään a) asettaa nähtäville 30 päiväksi 12.12.2023 päivätty kaavarunkoluonnos 062900, 64 Kuninkaala, 62 Jokiniemi / Väritehtaan alueen kaavarunko, b) oikeuttaa asemakaavoitus pyytämään tarvittavat lausunnot. Päätös: Päätettiin palauttaa asia valmisteluun. Kaavarunkoon tehdyt täydennykset Kaupunginhallitus palautti Väritehtaan kaavarunkoluonnoksen valmisteluun 15.1.2024 § 20. Selostusluonnosta on täydennetty puuttuvilta osiltaan, lisäksi se on taitettu kaupungin julkaisupohjalle ja tekstin lomaan on lisätty kuvia. Karttapakettiluonnokseen on tehty muutamia pieniä tarkistuksia. Karttapakettiluonnoksen tarkistukset ovat seuraavat: - Kaavarungon suunnitteluperiaatteiden kohtia 4 ja 10 on tarkistettu. - Tikkurilantien ja Väritehtaan pohjoisosan välistä siltaa on siirretty itään päin kalojen kutusoraikon rauhoittamisen vuoksi. - Kaksi katuyhteyttä on muutettu eri luokkaan. Selostusluonnoksen tarkistukset ja muutetut kohdat ovat seuraavat: - Tiivistelmään on lisätty tieto kaavarunkotyön asemasta suunnittelutyössä. - Tekijälistausta on tarkistettu. - Kokonaisidea, kaupunkikuva ja -rakenne -kappaleeseen on lisätty kuvaus kaavarunkoluonnoskokonaisuuden kaupunkikylistä. - Asuminen ja työ sekoittuneessa kaupunkirakenteessa -kappaleeseen on tarkennettu kappaleita sekoittuneisuudesta sekä 15-minuutin kaupungista ja lisätty kappale Heurekan roolista kaavarunkoalueen kehittymisessä. Kestävyyttä käsittelevät kappaleet on siirretty Kestävyys ja toteutettavuus -kappaleeseen. - Liikkuminen, liikenne ja pysäköinti -kappaleeseen on lisätty kuvaus Väritehtaan alueen katuverkosta, pysäköinnistä ja kunnallisteknisen suunnitelman liikenneosuudesta. Lisäksi kappaleen lopussa on muutama esimerkinomainen poikkileikkaus alueen oleellisista kaduista. - Viheralueet ja hulevedet -kappaleeseen on lisätty kappale alueen väriteemasta. - Kestävyys ja toteutettavuus -kappaleeseen on kirjoitettu sosiaalisesta ja kulttuurisesta sekä taloudellisesta kestävyydestä. Kappaleeseen on siirretty kestävyyttä käsittelevät kappaleet Asuminen ja työ -kappaleesta. Lisäksi kappaleeseen on lisätty tiivistelmä hankkeen taloudesta sekä Kunnallisteknisestä yleissuunnitelmasta. - Vuorovaikutus-kappaleeseen on tiivistetty OAS-mielipiteet ja internetkyselyn tulokset, jotka löytyvät myös kaavamateriaalin liitteistä. - Vaikutusten arviointi -kappaleeseen on lisätty KILVA-ilmastovaikutusten arviointi ja arviointia on täydennetty. - Lähtötietoihin on tarkistettu Tikkurila Oyj:n historia ja toiminta -kappale sekä lisätty luontotiedot koottuna.
Kaupunkiympäristölautakunta 13.8.2024 § 11
Kaupunkisuunnittelujohtajan esitys: Päätetään esittää kaupunginhallitukselle, että a) asetetaan nähtäville 30 päiväksi 13.8.2024 päivätty kaavarunkoluonnos 062900, 64 Kuninkaala, 62 Jokiniemi / Väritehtaan alueen kaavarunko, b) oikeuttaa asemakaavoitus pyytämään tarvittavat lausunnot. Päätös: Hyväksyttiin esitys. Merkittiin, että sosialidemokraattinen lautakuntaryhmä jätti asiaan seuraavan pöytäkirjalausuman, johon perussuomalainen lautakuntaryhmä yhtyi: ”Väritehtaan alueen suunnittelussa pitää huomioida alueen kaupunkikuvallisuus. Uniikkia ja idyllistä aluetta pitää rakentaa harkiten ja väljästi. Aluetta ei pidä suunnitella liian tiiviiksi eikä muodostaa umpikortteleita.”
Kaupunginhallitus 2.9.2024 § 17
Kaupunkiympäristön toimialan apulaiskaupunginjohtajan esitys: Päätetään a) asettaa nähtäville 30 päiväksi 13.8.2024 päivätty kaavarunkoluonnos 062900, 64 Kuninkaala, 62 Jokiniemi / Väritehtaan alueen kaavarunko, b) oikeuttaa asemakaavoitus pyytämään tarvittavat lausunnot. Päätös: Hyväksyttiin esitys. Nähtävilläolo Kaavarunkoluonnos on ollut nähtävillä 18.9.-17.10.2024. Tänä aikana jätettiin yksi yksityinen mielipide. Saadun palautteen mukaan ideakilpailun ajatusta suunnitella puistomainen kaupunginosa ei ollut hyödynnetty ja suunnitelma on tyypillinen esikaupunkialuekaava, jossa kulttuuriperintö on ahdettu kerrostalojen väliin. Ehdotus maksimoi maiden arvoa, kun vaihtoehtona voisi olla lisäarvo luomalla uutta ja merkittävää. Hyvää suunnitelmassa on Keravanjoen ratkaisut ja yhteydet Tikkurilan keskustaan. Kehitysideana palautteessa on pudottaa asukasluku alle 3500 ja pitää työpaikkatavoite ennallaan, lisätä pientaloja ja rajata kerrosluku korkeintaan kuuteen. Uutena ideana on Vantaan kulttuurikeskus linkittämällä Vernissa Fastbölen kylään. Meluselvityksen arvojen arvioitiin olevan liian alhaisia. Kaavalausunnot Kaupunginhallitus päätti 2.9.2024 oikeuttaa asemakaavoituksen pyytämään tarvittavat lausunnot. Lausuntoja pyydettiin 27 ja saatiin 12 viranomaisten tai yrityksen lausuntoa. Saatu palaute koski mm. tietoliikenneverkkojen suunnittelua ja tilavarauksia; sähköverkon ja kaukolämpöverkon huomioimista, uusia tarpeita ja tilavarauksia; vesihuoltoa; Heurekan pysäköintitilannetta; melua, tärinää ja runkomelua päärataan liittyen; arvoympäristöjen (Fastböle) ja rakennusperinnön huomioimista; autoriippumatonta elämäntapaa, alueen kävelypainotteisen akselin haasteita (autoliikenteen risteäminen) ja kestävyyden ulottuvuuksia. Lisäksi palautteissa kaivattiin lisätietoa alueen kehittymisen vaiheistuksesta ja maalitehtaan ja uuden rakenteen yhtäaikaisen elon sovittamisesta. Myös Keravanjoen huomioiminen nousi tärkeäksi aiheeksi alueen rakentuessa: ekologisen yhteyden vahvistaminen, tulvariskien huomioiminen ja hulevesien, erityisesti työmaaaikaisten vesien hallinta on tärkeää. Tehdyt tarkistukset Saadun palautteen johdosta tehnyt tarkistukset: Karttapaketti: Lisättiin II-kartan sivulle teksti siitä, että suunnitelma ei ole lainvoimainen asiakirja, mutta yleissuunnitelmana tukee alueen asemakaavatöitä sekä maininta siitä, että alueen korttelit, kadut ja yleiset alueet ovat viitteellisiä ja tarkentuvat asemakaavatöissä. Selitteisiin lisättiin niistä puuttunut rakennusperintökohde, katu Vanha Kuninkaalantie – Markkulantie. Kaavarunkoselostusehdotus: Kaavarunkoselostusehdotukseen tiivistettiin nähtävillä oloajan palaute ja palautteeseen vastattiin vastineissa, jotka ryhmiteltiin aihealueittain. Aiheet vastineissa ovat: Mittakaava; historian ja nykypäivän yhdistäminen; säilyttäminen ja purkaminen; muinaismuistoalue; luonnon- ja virkistysympäristö; autoriippumattomuus, pysäköinti ja Heurekan pysäköintipaikat; liikenne, sen määrät, melu ja runkomelu; vesihuolto; kaukolämpö ja sähköverkko; tietoliikenneverkot; vaiheistus; turvallisuusselvityslaitos, kestävyys; Keravanjoen tila, ekologinen yhteys, tulvasuojelu ja hulevedet sekä virkistys. Kaavarunkoselostusehdotuksen teemakappaleisiin lisättiin sisältöä: Asuminen ja työ -kappaleeseen lisättiin kuvaus alueelle tulevien päiväkotien sijoittumisesta osin muinaismuistoalueelle, johon Museoviraston mukaan voi kajota. Lisäksi tarkistettiin Heurekan autopaikkakapasiteetti ja tavoitteissa mainittujen, paikoin korkeampien massojen maksimikorkeus (12 kerrosta). Viheralueet ja hulevedet -kappaleeseen tiivistettiin kuvaus kaavarungon yhteydessä teetetystä Julkisten ulkotilojen yleissuunnitelmasta sekä lisättiin yksityisen palautteenantajan ja kaupunginmuseon ideat Vernissan, Fastbölen ja Muinaispuiston yhdistämisestä kulttuuritoimintoina ja -alueina. Kestävyys ja toteutettavuus -kappaleeseen lisättiin sisältöä kunnallisteknisen yleissuunnitelman vesihuollon kustannuksista ja arvioiduista putkimetrimääristä sekä vaiheistussisältö. Tarkistukset eivät ole merkittäviä, joten uusi nähtävillepano ei ole tarpeen.
Kaupunkiympäristölautakunta 8.4.2025 § 11
Kaupunkisuunnittelujohtajan esitys: Päätetään esittää kaupunginhallitukselle, että a) annetaan liitteiden mukaiset vastineet mielipiteeseen ja lausuntoihin ja tehdään esitetyt tarkistukset, ja b) hyväksytään 8.4.2025 päivätty kaavarunkoehdotus 062900, 63 Jokiniemi, 64 Kuninkaala / Väritehtaan alueen kaavarunko, noudatettavaksi tukena alueen asemakaavoitustöissä. Päätös: Hyväksyttiin esitys. Merkittiin, että vihreiden lautakuntaryhmä jätti asiaan seuraavan pöytäkirjalausuman, johon perussuomalaisten, sosialidemokraattien, vasemmistoliiton, Liike Nytin ja kristillisdemokraattien lautakuntaryhmät yhtyivät: ”Kaavarungon korttelit, kadut ja yleiset alueet ovat luonteeltaan viitteellisiä ja tarkentuvat asemakaavavaiheessa. Väritehtaan alueella on ainutlaatuinen potentiaali kehittyä erittäin houkuttelevaksi ja omaleimaiseksi asuinalueeksi. Asemakaavoituksen yhteydessä on siksi huolehdittava siitä, että rakentamisen laatuvaatimukset pidetään korkealla tasolla. Lisäksi asemakaavatyössä tulee tarkastella mahdollisuuksia lisätä alueella erityyppisiä pientaloja, kuten kaupunkipientaloja enemmän, kuin mitä kaavarungon alustavassa luonnoksessa on tällä hetkellä esitetty. Tavoitteena tulee olla monipuolinen asuntotarjonta joka vastaisi paremmin erilaisten asukkaiden tarpeisiin.” Merkittiin, että kokoomuksen lautakuntaryhmäryhmä jätti asiaan seuraavan pöytäkirjalausuman, johon sosialidemokraattien, perussuomalaisten, vihreiden, vasemmistoliiton ja kristillisdemokraattien lautakuntaryhmät yhtyivät: ”Vantaa tarvitsee lisää korkealaatuisia, omaleimaisia ja viihtyisiä asuinalueita, joissa monipuolisesta asuntotuotannosta huolimatta painottuu korkealaatuiset ja vetovoimaiset pientalot. Väritehtaan alue tarjoaa mahdollisuuden rakentaa alueesta Vantaan yhden houkuttelevimmista asuinalueista. Toivomme tämän näkemyksen korostuvan alueen jatkosuunnittelussa.”
Liitteet
- 062900 Kaavarungon karttapakettiehdotus 8.4.2025, Väritehtaan alueen kaavarunko
- 062900 Kaavarungon selostusehdotus 8.4.2025, Väritehtaan alueen kaavarunko
- 062900 Koonti lausunnoista 8.4.2025, Väritehtaan alueen kaavarunko
- 062900 Koonti mielipiteistä 8.4.2025, Väritehtaan alueen kaavarunko
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)