Kaupunginhallitus · 10.2.2025

Kaupunginvaltuuston 27.1.2025 pitämän kokouksen täytäntöönpanot

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: lakiasiat ja päätösvalmistelu/ao. toimialat

Asiakirjan teksti

Perustelut

PT/MT Kuntalain mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta (39 §). Päätökset voidaan pannan täytäntöön ennen kuin ne ovat saaneet lainvoiman, kuitenkin niin, että täytäntöönpanoon ei saa ryhtyä, jos valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi tai jos valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon (143 §). Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on tällöin viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi (96 §). Kaupunginvaltuusto teki 27.1.2025 päätökset seuraavissa asioissa: § 3 Hallintosäännön muutos, kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimiala § 4 Eron myöntäminen Martti Vilppaalle Vantaan käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä ja täydennysvaalin toimittaminen § 5 Eron myöntäminen Mikko Ilmoselle Vantaan käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä ja täydennysvaalin toimittaminen § 6 Eron myöntäminen Tuukka Saimenille kaupunginvaltuutetun tehtävästä § 7 Eron myöntäminen Tuukka Saimenille tarkastuslautakunnan varajäsenen tehtävästä sekä täydennysvaalin toimittaminen § 8 Konserniyhteisöjen yhteisökohtaisten omistajapoliittisten linjausten hyväksyminen 2024 osa 4 VAV-konserni § 9 Vahinkorahaston säännön päivittäminen § 10 Vantaan kaupungin tilintarkastuspalveluiden hankinta 2025 - 2027 2 kpl § 11 Asemakaavan muutos 002449 sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, 17 Martinlaakso / Raappavuorenrinne 2 § 12 Asemakaavamuutos 002521, 51. Pakkala, Harkkokuja 2 § 13 Vastaus Antero Eerolan ja 18 muun valtuutetun aloitteeseen työllisyystakuu vantaalaisista oppilaitoksista valmistuville nuorille § 14 Vastaus Eeva Tikkasen, Susanna Kaijun, Reija Frimanin, Kai-Ari Lundellin ja Naima El Issaouin sekä 35 muun valtuutetun aloitteeseen opettajien ja tutkijoiden asiantuntemus otettava keskiöön vantaalaisten lasten ja nuorten osaamistason vahvistamisessa § 15 Vastaus Tiina Tuomelan ja 29 muun valtuutetun aloitteeseen kirjastopalvelujen paranta miseksi Koivukylässä § 16 Vastaus Markku Weckmanin ja 23 muun valtuutetun aloitteeseen Tikkurilan uusi tori § 17 Vastaus Suvi Karhun ja 17 muun valtuutetun aloitteeseen Vantaalle toimenpideohjelma valosaasteen vähentämiseksi § 18 Vihreän valtuustoryhmän ja kuuden muun valtuutetun aloite Vantaa puolittaa eläinperäis ten tuotteiden kulutuksen vuoteen 2030 mennessä § 19 Vastaus Juha Järän ja Juha Suoniemen sekä 16 muun valtuutetun aloitteeseen ulkouinti mahdollisuuksia lisättävä Vantaalla tuntuvasti § 20 Vastaus Liike Nyt valtuustoryhmän, Perussuomalaisten valtuustoryhmän, Suomen Kristillis demokraattisen valtuustoryhmän, Keskustan valtuustoryhmän sekä 14 muun valtuutetun aloitteeseen alueellisen nuorisotyön vahvistaminen Vantaalla § 21 Vastaus Tarja Eklundin ja 26 muun valtuutetun aloitteeseen Kolohongan Nuorisotalon isompi kerhotila kunnostettava asukkaiden käyttöön § 22 Vastaus Markku Weckmanin ja 19 muun valtuutetun aloitteeseen valtuustokauden semi naarien ja ulkomaan matkojen kustannukset § 23 Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä ja 20 muun valtuutetun aloite kotoutumi sesta ruotsiksi § 24 Ulla Kaukolan ja 38 muun valtuutetun aloite kahden kaupungin leikkipaikan säilyttäminen Hämevaarassa yhteistyössä Espoon kanssa § 25 Vihreän valtuustoryhmän ja 17 muun valtuutetun aloite pyöräteiden ja jalkakäytävien talvi kunnossapidon parantamiseksi § 26 Sirpa Kauppisen ja 17 muun valtuutetun aloite Vantaa tanssijoiden kaupungiksi § 27 Jari Jääskeläisen ja 23 muun valtuutetun aloite osaamistakuun käyttöön Variasssa § 28 Paula Lehmuskallion ja 22 muun valtuutetun aloite mahdollisuus kaupungin yhteyksiin myös loma-aikana ulkomailla § 29 Naima El-Issaouin, Jussi Särkelän, Abdi Faysalin ja 17 muun valtuutetun aloite kulttuurita pahtuma Vantaalle § 30 Vihreän valtuustoryhmän ja 10 muun valtuutetun aloite kuntalaisaloitteet laajempaan kä sittelyyn luottamuselimissä § 31 Antero Eerolan ja 12 muun valtuutetun aloite valtuustoryhmille paremmat edellytykset viestiä Vantaa kanavalla § 32 Antero Eerolan ja 5 muun valtuutetun aloite Helsinki-Vantaan lentokenttä tarvitsee erityistukea yhteistyössä valtiovallan ja EU:n kanssa § 33 Jari Jääskeläisen ja 18 muun valtuutetun aloite Päiväkummun Keravanjoen lähimetsä suo jeltava Kaupunginvaltuuston pöytäkirja 1/27.1.2025 on kokonaisuudessaan nähtävänä kaupunginvaltuuston extranet-sivuilla ja kaupungin internet-sivuilla.

Kaupunginjohtajan esitys

Päätetään a) todeta, että kaupunginvaltuuston 27.1.2025 tekemät päätökset voidaan panna täytäntöön, ja b) lähettää päätökset ao. toimialoille toimenpiteitä varten.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)