Kasvatuksen ja oppimisen lautakunta · 6.10.2026
Perusopetuksen iltapäivätoiminnan avustaminen syksyllä 2026
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Perusopetuksen palvelualue ja ruotsinkieliset palvelut - ote iltapäivätoiminnan palveluntuottajat
Asiakirjan teksti
Perustelut
IK/VK-P/SK Hallintosäännön 9 luvun 5 §:n 11 kohdan mukaan kasvatuksen ja oppimisen lautakunta tehtäväalueellaan päättää hyväksyä vuosittain aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman, päättää toiminnan laajuudesta ja järjestämistavasta sekä myöntää aamu- ja iltapäivätoiminnan avustukset. Perusopetuksen iltapäivätoiminnan avustus maksetaan niille palveluntuottajille, jotka ovat tehneet sopimuksen iltapäivätoiminnan järjestämisestä Vantaan kaupungin kanssa. Tällä hetkellä voimassa olevia sopimuksia on 18 eri toimijan kanssa. Lisäksi perusopetuksen iltapäivätoimintaa pilotoidaan kaupungin omana toimintana Hämeenkylän, Kaivokselan ja Kuusikon kouluilla (kasvatuksen ja oppimisen lautakunnan päätös 17.3.2026 § 9) ja tähän toimintaan kohdennetaan avustukset samoin periaattein kuin palveluntuottajille. Vantaan kaupunki on saanut opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen vuoden 2026 valtionosuudesta, joka on 1 750 367 euroa. Valtionosuus perustuu toteutuneisiin ohjaustunteihin vuosina 2024 ja 2025 siten, että tunnit on tasattu talousarvion tuntimäärään kertoimella 0,8342. Ohjaustunnin suuruus on 22,37 euroa, josta valtionosuus on 57 prosenttia. Tämän lisäksi iltapäivätoiminnan avustuksissa huomioidaan kaupungin aamu- ja iltapäivätoiminnan vuosittaisesta 400 000 euron kokonaisbudjetista palveluntuottajille ohjattava avustusosuus, joka on 340 000 euroa. Tästä puolet, 170 000 euroa, maksetaan lokakuussa 2026, ja toinen puoli tammikuussa 2027. Kasvatuksen ja oppimisen lautakunta päätti kokouksessaan 17.3.2026 (§ 8), että vuosittain toiminnan järjestäjille maksettavaa lapsikohtaista avustusosuutta supistetaan 1.8.2026 alkaen 700 eurosta 624 euroon (4 tunnin toiminta) ja 660 eurosta 584 euroon (5 tunnin toiminta) ja että iltapäivätoiminnan asiakasmaksuja korotetaan 1.8.2026 alkaen siten, että asiakasmaksu on 4 tunnin päivittäisestä toiminnasta 130 euroa (aiemmin 120 euroa) ja 5 tunnin päivittäisestä toiminnasta 150 euroa (aiemmin 140 euroa) kuukaudessa. Syksyn ennakkoavustuksena maksettiin palveluntuottajille 250 euroa/lapsi. Ennakkoavustusta maksettiin palveluntuottajille yhteensä 549 250 euroa. Avustuksen loppusumma maksetaan 20.9.2026 olleen lapsilukumäärän mukaan, ja summasta vähennetään ennakkoavustuksen osuus. Syksyn 2026 kohdennettuna avustuksena maksetaan iltapäivätoiminnan palveluntuottajille puolet vuosittaisesta lapsikohtaisesta kokonaissummasta. Toinen puoli maksetaan tammikuussa 2027. Nyt maksettavat summat ovat 312 euroa/4 h/lapsi ja 292 euroa/5 h/lapsi. Palveluntuottajakohtaiset summat on laskettu 20.9.2026 olleen tilastointipäivän lapsilukumäärien mukaan, ja kaupungin omarahoitusosuus, 170 000 euroa, on lisätty maksettavaan valtionosuuteen. Iltapäivätoiminnan järjestäjille maksettavat avustukset Valtionosuus Oma määräraha Maksetaan 312€/4h lapsi 292€/5h lapsi 4h ja 5h lapset Vähenn. Yhteensä 72,22€/lapsi yhteensä lkm € lkm € lkm Yht. € ennakko € € lkm € € H & S International School Oy/ HSIS iltapäivätoiminta 72 22464,[poistettu] 00 9684,[poistettu],54 17411,54 Japalo Oy 9 2808,00 3 876,[poistettu],00 3000,00 684,[poistettu],64 1550,64 Koivukylän Palloseura ry 46 14352,[poistettu] 00 8066,[poistettu],86 12615,86 Korson Veto ry 33 10296,[poistettu] 00 3508,[poistettu],68 6685,68 Luna afternoon club oy 38 11856,[poistettu] 00 3776,[poistettu],56 7242,56 Mammolina Oy 100 31200,[poistettu] 62 19320,62 Nano, lasten ja nuorten kerhotoiminta oy 180 56160,[poistettu] 00 5308,[poistettu],78 23290,78 Pilke päiväkodit Oy 422 131664,[poistettu] 00 Sahan-seura ry 0 0,00 0 0,00 0 0,00 0,00 0,00 0 0,00 0,00 Tikkurilan palloseura ry 52 16224,[poistettu] 00 8982,[poistettu],72 14470,72 Vantaan lastenliitto ry 243 75816,[poistettu] 22 42240,22 Vantaan NMKY ry 166 51792,[poistettu] 66 29506,66 Vantaan Sanataidekoulu ry 144 44928,[poistettu] 60 26689,60 Vantaan seudun steinerkoulun kouluyhdistys ry 12 3744,[poistettu] 00 5250,00 2874,[poistettu],94 4823,94 Vantaan seurakuntayhtymä 73 22776,[poistettu] 00 8656,[poistettu],36 15011,36 Folkhälsan i Östra Helsinge rf 11 3432,[poistettu] 00 4500,00 684,[poistettu],74 1911,74 Folkhälsan Välfärd Ab 36 11232,[poistettu] 00 4832,[poistettu],92 11042,92 Hem och Skola vid Helsinge Kyrkoby Lågstadium rf 6 1872,[poistettu] 00 4000,00 792,[poistettu],52 1947,52 Sopimusjärjestäjät yhteensä 1643 512616,[poistettu],00 2188 671756,[poistettu] 00 2188 158017,36 317773,36 Vantaan kaupunki pilotti 124 38688,[poistettu] 52 25690,52 Kaikki yhteensä 1767 551304,[poistettu],00 2354 722708,[poistettu] 00 2354 170005,88 343463,88
Apulaiskaupunginjohtajan esitys
Päätetään a) jakaa iltapäivätoiminnan syksyn avustukset edellä mainitun taulukon mukaisesti ja b) maksaa avustukset kustannuspaikalta 133050000.
Käsittely
Merkittiin, että lautakunnan jäsen Nico Mäkelä poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi, syynä Vantaan Lastenliitto Ry:n hallituksen jäsenyys.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)