Kasvatuksen ja oppimisen lautakunta · 15.9.2026

Oikaisuvaatimus päätoimisen tuntiopettajan määräaikaisen viran täyttämisestä, Vantaan aikuislukio

  • Diaarinumero: VD/2262/01.01.01.01/2026

Päätös

Hyväksyttiin esitys.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Oikaisuvaatimuksen tekijä on tehnyt oikaisuvaatimuksen 22.5.2026 Vantaan aikuislukion rehtorin päätöksestä 6.5.2026 § 2, jolla päätöksen tehnyt rehtori päätti historian ja yhteiskuntaopin päätoimisen tuntiopettajan määräaikaiseen virkaan ottamisesta ajalle 1.8.2026–31.7.2027. Kuntalain 134 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Kuntalain 137 §:n 1 momentin mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Kuntalain 138 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kuntalain 139 §:n mukaan päätöksen tiedoksiantoon asianosaiselle sovelletaan, mitä hallintolain 59 §:ssä säädetään tavallisesta tiedoksiannosta ja sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 19 §:ssä säädetään tavallisesta sähköisestä tiedoksiannosta. Oikaisuvaatimus on tehty perustuen asianosaisuuteen ja se on saapunut 22.5.2026 Vantaan kaupungin kirjaamoon. Selvyyden vuoksi todetaan, että päätökseen on merkitty, että päätös on annettu tiedoksi sähköisesti hakijoille 29.4.2026. Tosiasiallinen päätös on annettu sähköisesti tiedoksi hakijoille 22.5.2026. Oikaisuvaatimus on osoitettu oikealle viranomaiselle ja se on saapunut säädetyssä määräajassa. Oikaisuvaatimus Oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii, että rehtorin tekemä päätös 6.5.2026 § 2 kumotaan lainvastaisena. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että virkasuhteen täytössä on tapahtunut menettelyvirheitä ja että vaatimusten kohteena oleva päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä ja toimivalta ylittäen. Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että häntä on sorrettu ja syrjitty virantäytössä ja että nimityspäätös on vastoin tarkoituksenmukaisuutta ja että valinta rikkoo lakia. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että tehty päätös loukkaa häntä ja hänen oikeusturvaansa virkasuhteen hakijana. Oikaisuvaatimuksen tekijä lisäksi viittaa oikaisuvaatimuksessaan muun ohella tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen ja eri korruption muotoihin. Oikaisuvaatimuksen tekijä toteaa, että päätös on oikeustoimilain mukaan pätemätön, sillä päätös on julkaistu ennen päätökseen kirjattua varsinaista päätöspäivämäärää. Vantaan kaupunki ei ole oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan kelvollinen toteuttamaan yhteiskuntaopin opetusta. Valintamenettely Määräaikainen historian ja yhteiskuntaopin päätoimisen tuntiopettajan virka on ollut haettavana 10.3.2026–24.3.2026 määräaikaisena täytettäväksi ajalle 1.8.2026–31.7.2027. Määräaikaan mennessä virkaa haki yhteensä neljäkymmentäyhdeksän (49) henkilöä, joista virassa vaaditut kelpoisuusvaatimukset täyttivät kolmekymmentäkuusi (36) hakijaa. Videohaastatteluun kutsuttiin yhdeksän (9) kelpoisuusvaatimukset täyttänyttä hakijaa, joista jatkohaastatteluun kolme (3) hakijaa. Haastattelun suorittivat Vantaan aikuislukion rehtori ja apulaisrehtori. Viran nimitysperusteet ja kelpoisuusvaatimukset Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 6 §:n 1 momentissa todetaan, että virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus. Perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Viran hakuilmoituksessa kelpoisuusvaatimuksena todettiin olevan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus. Hakuilmoituksessa todettiin arvostettavan erinomaista suomen kielen taitoa, joustavuutta ja hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Hakuilmoituksessa todettiin katsottavan eduksi aikaisempi työkokemus yhteiskuntaopin ja historian opetuksesta yläkoulussa tai toisella asteella sekä muut opetettavat aineet kuten ev.lut. uskonto tai elämänkatsomustieto. Päätöksen perusteleminen ja virkaan valinnalle asetettujen edellytysten täyttyminen Hallintolain 45 §:n 1 momentin mukaan päätös on perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset. Perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaiset yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lain esitöiden yksityiskohtaisten perustelujen (HE 1/1998 vp, s. 180) mukaan taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä. Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhteydessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin, joihin liittyen on otettava huomioon myös viran nimi ja tehtäväpiiri sekä virkaan kuuluvat konkreettiset työtehtävät. Hakijoita perustuslain 125 §:n 2 momentin perusteella vertailtaessa on nimitysperusteita oikeuskäytännön mukaan arvioitava kokonaisuutena, jossa koulutuksen ja työkokemuksen ohella on otettava huomioon myös hakijan viran hoitamisen kannalta merkitykselliset henkilökohtaiset ominaisuudet (KHO 2005:44). Ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisukäytännön perusteella virkaan nimittävällä on harkintavaltaa muun ohella sen suhteen, miten virkaan kuuluvien tehtävien asettamia vaatimuksia ja hakijoiden ansioita painotetaan. Tämä koskee myös esimerkiksi hakijoiden koulutuksen, työkokemuksen sekä viran tehtäviin perehtyneisyyden keskinäistä painotusta hakijoita vertailtaessa (AOA sij. 5.10.2017, dnro EOAK/ 3992/2017). Yksityiskohtainen ansiovertailu voidaan useiden hakijoiden joukosta ylimpien laillisuusvalvojien kannanottojen perusteella rajata sellaisiin hakijoihin, joita pidetään varteenotettavimpina (EOA 22.6.2006, dnro 13/4/05). Viranhakumenettelyn luonteeseen kuuluu lisäksi se, että vain osa hakijoista kutsutaan haastatteluun. Ansiovertailu ja soveltuvuus Yksityiskohtainen ansiovertailu voidaan useiden hakijoiden joukosta rajata sellaisiin hakijoihin, joita pidetään varteenotettavimpina. Ennen valintapäätöstä on suoritettu ansiovertailu hakijoiden kesken, jotka ovat olleet haastattelussa ja ansiovertailussa on otettu huomioon virkaan valitun, muiden haastatteluissa olleiden hakijoiden koulutus, aikaisempi työkokemus ja heidän sellaiset ominaisuutensa, tietonsa ja taitonsa, jotka ovat eduksi tehtävien hoitamisessa. Hakijoita vertailtaessa nimitysperusteita on arvioitava kokonaisuutena, jossa koulutuksen ja työkokemuksen ohella on otettava huomioon myös hakijoiden viran hoitamisen kannalta merkitykselliset ominaisuudet. Ansioita arvioitaessa on otettu huomioon viran tai tehtävän kelpoisuusvaatimukset ja muut etukäteen vahvistetut valintaperusteet sekä konkreettiset tehtävät. Työnantajalla on näissä rajoissa oikeus painottaa hakijoiden sellaisia ansioita, joiden se katsoo parhaiten edistävän työtehtävien hoitamista. Työnantajalla on oikeus syyllistymättä syrjintään arvioida ja painottaa hakijoiden ansioita tavalla, jonka työnantaja katsoo parhaiten edistävän tehtävän menestyksellistä hoitamista (Helsingin hovioikeus S 17/1903 tuomio nro 1149, KKO 2005:24, KKO 1996:141). Henkilöiden ansioituneisuutta tulee siten tarkastella erityisesti suhteessa työnantajan ilmoittamiin painotuksiin. Työnantajan valitseman painotuksen tulee kuitenkin olla myös objektiivisesti arvioiden perusteltavissa tehtävän hoidon kannalta. Virkaan kuuluvat konkreettiset työtehtävät määrittelevät lähtökohtaisesti sen, minkälaisia taitoja ja ominaisuuksia virkaan valittavalta edellytetään. Kun hakijoita vertaillaan Suomen perustuslain (731/1999) 125 §:n 2 momentin perusteella, on nimitysperusteita arvioitava kokonaisuutena, jossa koulutuksen ja työkokemuksen ohella on otettava huomioon myös hakijan viran hoitamisen kannalta merkitykselliset henkilökohtaiset ominaisuudet. Virantäyttöön kuuluu myös harkintavaltaa. Nimitysperusteiden soveltamisen yhteydessä harkintavalta ilmenee mm. viranomaisen oikeutena määritellä viran työtehtävät, painottaa nimitysperusteita tehtävien mukaisesti sekä päättää siitä, mikä merkitys viranhaltijoiden erilaisille ansioille on annettava. Koulutus Virkaan valitulla henkilöllä on filosofian maisterin tutkinto, suuntautumisenaan yleinen historia, yhteiskuntapolitiikka, valtio-oppi, sosiologia ja opettajan pedagogiset opinnot. Virkaan valittu on valmistunut vuonna 2004. Valittu on suorittanut historian pääaineen (80 ov) ja yhteiskuntaopin sivuaineen (41 ov). Lisäksi hän on suorittanut sijoituspalvelututkinnon (yliopistossa) sekä oppilaitoksen johtamisen opinnot (25 op) (yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskuksessa). Oikaisuvaatimuksen tekijällä on filosofian maisterin tutkinto, diplomi-insinöörin tutkinto sekä humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto, jossa hänellä on pääaineena ollut yleishistoria (etenkin maailmanhistoria) ja sivuaineina yhteiskuntahistoria, oikeushistoria sekä Suomen ja Pohjoismaiden historia. Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijä on suorittanut seuraavia opintoja: ekonomitutkinnon opintoja yliopistossa (valmiusaste 80 prosenttia), yhteiskuntaopin aineenopettajan kelpoisuusopinnot yliopistossa (120 op), filosofian opintokokonaisuus yliopistossa (18 op), matematiikan aineenopettajan vastaavuustodistus yliopistossa, opettajakorkeakoulun opettajan pedagogiset opinnot (60 op), työelämää koskevat opinnot yliopistossa (71 op), taloustieteen opintoja yliopistossa (61 op), aikuiskasvatustieteen opintokokonaisuus yliopistossa (25 op), sosiologian opintokokonaisuutta koskevat opinnot yliopistossa (72 op), poliittisen historian aine-opinnot -opintokokonaisuus yliopistossa (40 op), taloushistorian aineopinnot -opintokokonaisuus yliopistossa (30 op), yhteiskuntaopin aineenopettajan vastaavuustodistus yliopistossa (60 op), maantieteen opintokokonaisuus yliopistossa (28 op), yleinen kielitutkinto englannin kieli (CEFR C1-taitotaso), opetustyön opintoja kansainvälisessä organisaatiossa, teacher training-opintoja (32 opintoviikkoa), elämänkatsomustiedon aineenopettajan kelpoisuusopinnot (60 op) yliopistossa ja historian aineenopettajan kelpoisuusopinnot (120 op) yliopistossa. Sekä virkaan valittu että oikaisuvaatimuksen tekijä täyttävät viran kelpoisuusvaatimukset toimia historian ja yhteiskuntaopin päätoimisena tuntiopettajana. Oikaisuvaatimuksen tekijän ja virkaan valitun koulutusta ei ole arvioitu koulutuksen laadun osalta muutoin kuin kelpoisuusvaatimuksen täyttymisen osalta. Aikaisempi työkokemus Virkaan valittu on toiminut lukion päätoimisena tuntiopettajana 8/2021 alkaen. Hakemuksessaan hän tuo esille toimineensa kyseisen palvelussuhteen aikana historian ja yhteiskuntaopin tuntiopettajana ammatti- ja iltalukiossa sekä aiemmin elämänkatsomustiedon ja psykologian opettajana ammattilukiossa, aikuisten perusopetuksessa sekä nuorten suunnassa. Hän kertoo opettaneensa myös lukion etäopetuksessa verkko-opetusta (erityisesti abikursseja) sekä toiminut ryhmänohjaajan tehtävissä ammattilukiossa. Lisäksi häneltä löytyy kokemusta oppilaskunnan perustamisesta sekä sen vetämisestä ammattilukiossa. Lisäksi virkaan valittu on toiminut historian ja yhteiskuntaopin lehtorin viransijaisuudessa ajalla 10/2020–7/2021 kunnallisessa peruskoulussa, jossa hänen tehtäviinsä on kuulunut myös 9. vuosiluokan luokanvalvojana toimiminen. Virkaan valittu on lisäksi toiminut kunnallisen lukion lehtorina ajalla 8/2005–11/2018. Hänen tehtäviinsä on kuulunut historian, yhteiskuntaopin ja taloustiedon opetustehtävät. Lisäksi hänen vastuulleen on kuulunut kyseisen palvelussuhteen aikana kansainvälisten ja yhteiskunnallisten vaikuttamisprojektien veto- ja suunnittelutehtävät. Valittu on toiminut myös kunnallisen ammattioppilaitoksen päätoimisena tuntiopettajana ajalla 8/2003–7/2005. Hänen opetustehtäviinsä on kuulunut kyseisen palvelussuhteen aikana yhteisten aineiden, yhteiskunta- ja työelämätieto, liikunta, terveystieto sekä lukiolinjan historian tehtävät. Lisäksi hän toimi kyseisessä ammattioppilaitoksessa yhteisten aineiden osastonjohtajana koko palvelussuhteen ajan. Lisäksi virkaan valittu on toiminut kunnallisessa peruskoulussa sivutoimisena tuntiopettajana liikunnan opetuksessa sekä tarpeen mukaan muiden aineiden sijaisuuksissa ajalla 8/2002– 5/2003. Oikaisuvaatimuksen tekijä puolestaan tuo hakemuksessaan esille, että hän on toiminut lukion aineenopettajana aikuislukiossa 2/2024–4/2024 historian ja yhteiskuntaopin lukiokursseja opettaen. Hän on toiminut lisäksi vierasluennoitsijana tammikuussa 2001 ulkomaalaisessa oppilaitoksessa, suorittanut omia tutkijan toimintoja tammikuussa 2000 sekä toiminut yli-insinöörinä valtiollisessa virastossa 8/1996 –8/1998, ekonomian tuntiaineen opettajana lukiossa 8/1996–7/1997, metsäteollisuuden kurssin luennoitsijana yliopistossa 8/1995–7/1997, metsäteollisuuden ja talouden kurssin luennoitsijana kauppakorkeakoulussa 3/1994–7/1995, valinnaiskurssin tuntiopettajana lukiossa 11/1994–5/1995 sekä tehnyt lisäksi lukion ja yläkoulun sijaisuuksia 10/1989–1/1990, joista kaksi noin kuukauden pituista sijaisuutta. Virkaan valitulla on hakemusten perusteella pidempi kokemus lukion opettajana historian ja yhteiskuntaopin aineista. Virkaan valitulla on lisäksi kokemusta ryhmänohjaajan ja luokanvalvojan tehtävistä niin ammattilukiosta kuin perusopetuksesta. Oikaisuvaatimuksen tekijällä on puolestaan lukio-opetuksesta työkokemusta noin kaksi kuukautta aikuislukion historian ja yhteiskuntaopin opettamisesta, lukiosta noin viiden ja puolen kuukauden ajalta liiketoimintaan ja talouteen liittyvän valinnaisen kurssin opettamisesta sekä noin kolmen ja puolen kuukauden ajalta sijaisuuksien toteuttamisesta lukiossa ja yläkoulussa. Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijällä on noin vuoden kokemus ruotsinkielisen lukion ekonomian tuntiopettajana toimimisesta. Virkaan valitun eduksi voidaan lukea monipuolinen kokemus tuntiopettajana ja lehtorina toimimisesta historian ja yhteiskuntaopin aineissa useissa kouluissa ja eri kouluasteilla. Virkaan valittu on kokenut opettaja. Haastattelu Virkaa täytettäessä järjestettiin ensin videohaastattelu ja tämän jälkeen henkilökohtainen haastattelu. Oikaisuvaatimuksen tekijää ei ole kutsuttu lainkaan haastatteluun. Ennen videohaastatteluun kutsumista hakijoiden hakemuksia on vertailtu keskenään koulutuksen, kokemuksen ja hakemuksen perusteella. Ne hakijat, joiden katsottiin parhaiten täyttävän viran kelpoisuusvaatimuksia, kutsuttiin videohaastatteluun koulutuksensa, kokemuksensa ja hakemustensa perusteella. Edellä esitetyin tavoin viranhakumenettelyn luonteeseen kuuluu lisäksi se, että ainoastaan osa hakijoista kutsutaan haastatteluun. Videohaastatteluiden jälkeen koululle kutsuttiin haastatteluun kolme henkilöä henkilökohtaiseen haastatteluun. Haastatteluihin osallistuneista ansioituneimmat hakijat kutsuttiin haastatteluihin koulutuksensa, kokemuksensa ja hakemustensa perusteella. Virkavalinnan objektiivisuus Ennen viran auki julistamista haastattelijat määrittelivät kriteerit, joiden perusteella hakijat arvioitiin. Viran hakuilmoituksessa kelpoisuusvaatimuksena todettiin olevan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus. Ilmoituksessa todettiin arvostettavan erinomaista suomen kielen taitoa, joustavuutta ja hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Hakuilmoituksessa luettiin eduksi aikaisempi työkokemus yhteiskuntaopin ja historian opetuksesta yläkoulussa tai toisella asteella sekä muut opetettavat aineet kuten ev.lut. uskonto tai elämänkatsomustieto. Hakemuksia käsiteltiin arvioiden ensin hakijoiden pätevyys tehtävään suoritettujen koulutusten kautta. Seuraavaksi arvioitiin hakijoiden riittävää työkokemusta. Hakutekstejä tarkasteltaessa painotettiin erityisesti sitä, miten hakija tuo esiin itseään hakuilmoituksessa mainittujen valintakriteerien perusteella. Hakemusten, hakijoiden työkokemuksen sekä muiden arvostettavien ja eduksi katsottavien seikkojen perusteella hakijat arvioitiin pistein ja tämän arvion perusteella valittiin yhdeksän eniten pisteitä saanutta videohaastatteluun, mistä yksi hakija ei vastannut videohaastattelukutsuun. Videohaastatteluiden jälkeen koululle kutsuttiin haastatteluun kolme henkilöä henkilökohtaiseen haastatteluun. Haastatteluihin osallistuneista ansioituneimmat hakijat kutsuttiin haastatteluihin koulutuksensa, kokemuksensa ja hakemustensa perusteella. Yhteenveto ja johtopäätökset Viran täyttömenettelyssä hakijoiden koulutus ja työkokemus sekä muut ansiot ja ominaisuudet on arvioitu asianmukaisesti. Haastattelun ja kokonaisvaltaisen harkinnan perusteella virkaa hakeneista virkaan valittu henkilö täytti parhaiten viran hoitamisen edellytykset. Valinta on perustunut kokonaisharkintaan siitä, kenellä kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto huomioon ottaen arvioidaan olevan parhaat edellytykset viran menestykselliseen hoitamiseen. Koulutuksen ja työkokemuksen lisäksi kokonaisharkinnassa on painotettu henkilökohtaisia ominaisuuksia, koska myös niiden merkitys on kysymyksessä olevan viran hoidon kannalta tärkeä. Työnantajalla on oikeus painottaa hakijoiden sellaisia ansioita ja soveltuvuutta, joiden se katsoo parhaiten edistävän työtehtävien hoitamista. Viranhaltijapäätöksen mukaisesti on katsottu, että hakemusten, työkokemuksen, koulutuksen ja haastattelujen muodostaman kokonaisarvioinnin perusteella virkaan valittu on täyttänyt parhaiten ne edellytykset ja eduksi luettavat seikat, joita viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää. Aiemmin urallaan virkaan valittu on toiminut opetustehtävissä vuodesta 2002 asti. Aluksi perusopetuksessa sivutoimisena tuntiopettajana sekä sijaisuuksissa, kunnallisen ammattioppilaitoksen päätoimisena tuntiopettajana, jonka jälkeen useamman vuoden lukion lehtorin tehtävissä historian, yhteiskuntaopin ja taloustiedon opetustehtävissä ja historian ja yhteiskuntaopin lehtorin viransijaisuudessa perusopetuksessa sekä vuodesta 2021 alkaen päätoimisena tuntiopettajana lukiossa historian ja yhteiskuntaopin aineissa. Virkaan valitun monipuolinen, eri kohderyhmille suunnattu opetuskokemus sekä henkilökohtaiset ominaisuudet on katsottu antavan erinomaiset valmiudet tehtävän hoitamiseen. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole tuonut oikaisuvaatimuksessaan esiin sellaisia seikkoja, joiden perusteella hänen voitaisiin katsoa olleen kokonaisarvion perusteella soveltuvampi hakija kyseiseen virkaan kuin siihen valittu. Oikaisuvaatimuksen tekijän väitteet siitä, että häntä olisi sorrettu tai syrjitty virantäytössä, virkasuhteen täytössä olisi tapahtunut menettelyvirheitä, päätös olisi syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätös olisi vastoin tarkoituksenmukaisuutta tai rikkoisi lakia, ovat perusteettomia. Virkaan on valittu edellä esitetyin tavoin kokonaisharkintaan perustuen hakija, joka on täyttänyt parhaiten viran menestyksellisen hoitamisen edellytykset, valinta on tehty lakisääteisessä järjestyksessä, oikaisuvaatimuksen tekijää ei ole kohdeltu epäasiallisesti eikä häntä ole asetettu epäedullisempaan asemaan muihin hakijoihin nähden, eikä hakijan oikeusturvaan ole myöskään kohdistunut loukkauksia. Virkaan on tarkoituksenmukaisinta valita hakijoista se, joka täyttää parhaiten viran menestyksellisen hoitamisen edellytykset. Oikaisuvaatimuksen tekijä lisäksi viittaa oikaisuvaatimuksessaan muun ohella tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen ja eri korruption muotoihin, kuitenkaan yksityiskohtaisesti yksilöimättä, miten kyseiset seikat olisivat vaikuttaneet epäasiallisesti päätöksentekoon tätä virkaa täytettäessä. Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijän väite siitä, että päätös olisi varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain perusteella pätemätön, on perusteeton; kyseistä lakia ei lähtökohtaisesti sovelleta kyseistä virkavalintaa koskevaan päätökseen. Selvyyden vuoksi todetaan, että päätökseen tiedoksiantopäiväksi on merkitty virheellisesti 29.4.2026. Päätöksen oikea tiedoksiantopäivämäärä on 22.5.2026. Lisäksi todetaan, että päätökseen merkitty soveltuvien hakijoiden määrä kolmekymmentäkaksi (32) oli virheellinen. Oikea kelpoisten hakijoiden määrä on kolmekymmentäkuusi (36). Lisäksi selvyyden vuoksi todetaan, että oikaisuvaatimuksen tekijä on lähettänyt myös 22.4.2026 oikaisuvaatimuksen asiassa. Tämä oikaisuvaatimus on saapunut ennenaikaisena Vantaan kaupungin kirjaamoon. Oikaisuvaatimuksissa 22.4.2026 ja 22.5.2026 esitetyt vaatimukset ovat yhtenevät. 22.4.2026 toimitettu oikaisuvaatimus on huomioitu. Kokonaisarvion perusteella virkaan valittu on ansioitunein kelpoisuusvaatimukset täyttävä, soveltuvin ja sopivin Vantaan aikuislukion historian ja yhteiskuntaopin päätoimisen tuntiopettajan määräaikaiseen virkaan.

Toisen asteen koulutuksen johtajan esitys

Päätetään hylätä 22.5.2026 Vantaan kaupungin kirjaamoon saapunut oikaisuvaatimus koskien päätöstä 6.5.2026 § 2 Vantaan aikuislukio/ Päätoiminen tuntiopettaja, historia ja yhteiskuntaoppi (ei vakanssinumeroa) määräaikaisen viran täyttäminen ajalle 1.8.2026–31.7.2027, ID 18039 edellä mainituin perustein.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)