Kasvatuksen ja oppimisen lautakunta · 16.6.2026
Perusopetuksen iltapäivätoiminnan ennakkoavustukset lukuvuodelle 2026–2027 ja kevään 2026 maksuhuojennusten kompensaatiot
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Perusopetuksen palvelualue ja ruotsinkieliset palvelut - ote iltapäivätoiminnan palveluntuottajat
Asiakirjan teksti
Perustelut
VK-P/SK Hallintosäännön 9 luvun 5 §:n 11 kohdan mukaan kasvatuksen ja oppimisen lautakunta tehtäväalueellaan päättää hyväksyä vuosittain aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman, päättää toiminnan laajuudesta ja järjestämistavasta sekä myöntää aamu- ja iltapäivätoiminnan avustukset. Perusopetuksen iltapäivätoiminnan avustus maksetaan niille iltapäivätoiminnan järjestäjille, jotka ovat tehneet sopimuksen Vantaan kaupungin kanssa. Tällä hetkellä voimassa olevia sopimuksia on 19 eri toimijan kanssa. Vantaan kaupunki on saanut opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen vuoden 2026 valtionosuudesta, mikä on 1 750 367 euroa. Valtionosuus perustuu toteutuneisiin ohjaustunteihin vuosina 2024 ja 2025 siten, että tunnit on tasattu talousarvion tuntimäärään kertoimella 0,8342. Ohjaustunnin suuruus on 22,37 euroa, josta valtionosuus on 57 prosenttia. Syksyn 2026 ennakkoavustus on 250 €/lapsi. Ennakkoavustus maksetaan toiminnan järjestäjille 1.6.2026 lapsilukumäärien mukaan elokuussa. Maksuhuojennusten kevään 2026 kompensaatiot maksetaan toiminnan järjestäjille kesäkuussa. Iltapäivätoiminnan järjestäjille maksettavat avustukset 250 €/lapsi Maksuhuoj. Maksetaan lkm € €/k.2026 yht. € H & S International School Oy/ HSIS iltapäivätoiminta 92 23000,00 4151,[poistettu],00 Japalo Oy 12 3000,00 420,00 3420,00 Koivukylän Palloseura ry 45 11250,00 3052,[poistettu],00 Korson Veto ry 40 10000,00 1295,[poistettu],00 Luna afternoon club oy 44 11000,00 2779,[poistettu],00 Mammolina Oy 107 26750,00 2716,[poistettu],00 Nano, lasten ja nuorten kerhotoiminta oy 284 71000,00 8995,[poistettu],00 Pilke päiväkodit Oy 507 126750,[poistettu],50 143847,50 Sahan-seura ry 0 0,00 0,00 0,00 Tikkurilan palloseura ry 57 14250,00 8687,[poistettu],00 Vantaan lastenliitto ry 289 72250,[poistettu] 00 Vantaan NMKY ry 191 47750,[poistettu],50 58729,50 Vantaan Sanataidekoulu ry 167 41750,[poistettu] 00 Vantaan seudun steiner-koulun kouluyhdistys ry 21 5250,00 700,00 5950,00 Vantaan seurakuntayhtymä 74 18500,00 4305,[poistettu],00 Folkhälsan i Östra Helsinge rf 18 4500,00 0,00 4500,00 Folkhälsan Välfärd Ab 84 21000,00 1400,[poistettu],00 Folkhälsans förbund rf 0 0,00 455,00 455,00 Hem och Skola vid Helsinge Kyrkoby Lågstadium 16 4000,00 210,00 4210,00 rf Sopimusjärjestäjät yhteensä 2048 512000,[poistettu] 00 Vantaan kaupunki pilotti 149 37250,00 6874,[poistettu],00 Kaikki yhteensä 2197 549250,[poistettu] 00
Apulaiskaupunginjohtajan esitys
Päätetään a) maksaa iltapäivätoiminnan ennakkoavustus syksyn 2026 osalta edellä mainitun taulukon mukaisesti, b) maksaa palveluntuottajille kevään 2026 maksuhuojennusten kompensaatiot edellä mainitun taulukon mukaisesti, ja c) että avustus maksetaan kustannuspaikalta 133050000.
Käsittely
Merkittiin, että lautakunnan jäsen Nico Mäkelä poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi, syynä Vantaan Lastenliitto Ry:n hallituksen jäsenyys.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)